Oi veljeni mun
kohtalon töykeän kouran alla,
te nouskaatte riemuhun
ja mielellä kirkkahalla
tulkaa hulinan tuutuhun.
Ah, pullossaan
tulinen sprii jo vartovi meitä.
Se käyköhön ohjaamaan
ja vieköön vanhoja teitä
onnen tuville matoset maan.
Mies Bakkuksen
taitkoon tok' hallita hullunkin retken,
hei, poristen, nauraen,
ja vaieten kiperän hetken,
tuttuna viisauden kultaisen.
Kun taiten me näin
viinan henkeä viljelemme,
mun ystäväin,
me hiljaiseks riemuksemme
hulluja haastamme kirkkahin päin.