Nyt vaiti, sydän, vaiti,
tää hetk' ei ole sun,
ma edestäsi suljen
sun maasi luvatun.
Saat kyyristyä pieneks
kuin hiiri loukossaan.
Saat huutos tukahuttaa.
Saat käydä nukkumaan.
Ne tosin koirat laukkaa
ja tahraa portahas
ja kaikellaiset karjat
käy talloin tarhojas.
Sun kätköjäsi penkoo
jos jotkin peukalot.
Sun saleissasi pauhaa
suursuiset Cicerot. —
Ne houkat eivät arvaa
sun luontoasi, syön;
yks isku käpälästäs
vois tehdä tuhotyön.
Mut ei, nyt, sydän, vaiti,
vie kyntes piilohon.
Tää päiv' on heitä varten,
sun huomen ehkä on.
Siks piiloalttarillas
sa valvo vartoen.
Soi kerran viha taivaan
yl' maan ja ihmisen.
Kenties, jos muut jää piiloon,
saat silloin tehtävää:
käy esiin, vihanpäivää
koe uhrein lepyttää.
Sa varro! — Kun käy myrsky,
lyö lieskat salamain,
jo lannat korjaella
voit nautain, vasikkain.
Tee niistä polttouhri,
se kiedo kukkasin.
— Oi, lieska taivahasta,
lyö tuli uhrikin!