Edelliset. _Rouva Turholm_ on avonaisella ovella kuunnellut
viimeisiä lauseita. Joukko lapsia tulee hänen jälessään huoneesen.
ROUVA ovelta. Ne ovat tosia! (Astuu esiin.) Koko maailma ne tuntee,
mutta meiltä on niitä salattu, sillä meitä on luultu teidän
liittolaisiksenne. Tuolla ulkona nyt moni sadattelee sekä
kanttori-vainajata että teitä, herra assessori, ja meitäkin, Hanna.
Se on hirveätä!
ASSESSORI, hetken vaiettua. Mies ei sellaisista vastuksista murru.
Mutta mitä ai'otte te tehdä?
HANNA. Ai'on julistaa sodan teitä ja teidän viinaanne vastaan.
ASSESSORI. Tyttö raukka, se on turha sota!
HANNA. Tahdon uhrata henkeni ja varani sen kansan sivistämiseksi, jota
te koetatte turmioon saattaa.
ASSESSORI, osoittaen kirjoitusta seinällä. Siis "valoa kansalle"?
HANNA. Niin. -- Niin kauan kuin pisarakin verta suonissani liikkuu:
Valoa kansalle! (Rientää lasten keskelle.) Ja katsokaa, tässä on valon
sotajoukko, joka teidän voimanne kukistaa ja voittaa. Me voitamme,
lapset, eikö niin?
LAPSET. Me voitamme!
HANNA. Kuuletteko? (Ojentaen kätensä assessoria kohden, joka sormin
sulkee korviansa ja rientää ulos.) Niin Suomi nousee, kasvaa korkealle
ja kiitoksensa kantaa Jumalalle!
(Esirippu laskeutuu.)
Kolmannen näytöksen loppu.