_Rouva Turholm_ ja _Hanna_ ilmaantuvat maantielle.
_Assessori,_ sittemmin _Lahti_.
ASSESSORI, rientäen naisia vastaan. Tervetuloa! Saavuttepa aivan
oikeaan aikaan; kokous päättyi vast'ikään.
(Tuo naiset näyttämön etupuolelle.)
ROUVA. Mitä päätettiin kokouksessa?
ASSESSORI. Kaikenlaisia kunnan asioita: vaivaisista, maantien-teosta
ynnä muusta.
ROUVA. Eikö tullut esille myöskin viinapolttimon asia?
ASSESSORI. Aivan oikein -- se tuli myöskin päätetyksi.
ROUVA. Eihän vaan liene suostuttu?
ASSESSORI. Niin, siihen suostuttiin.
ROUVA. Onko mahdollista? Mutta mikä saattoi siinä määrässä muuttaa
miesten mielet?
ASSESSORI. No -- vaikuttimia on monenlaisia, mutta ettehän toki
halunne, hyvä rouva, kuulla kertomuksia ikävistä väittelyistä
tuollaisessa kokouksessa? (Hannalle.) Eihän se teitäkään huvittaisi,
neiti Sommar?
HANNA. Päinvastoin olisin hyvin halukas kuulemaan kuka täällä
viinapolttimoa niin hartaasti puollustaa, että saa kunnan vakavat ukot
mielensä muuttamaan. Siis kertokaa.
ASSESSORI. Koska minua pakoitatte puhumaan, niin tahdon mieltänne
noudattaa. Hm, alkaen arvokkaimmasta, niin puollusti sitä kanttori ja
sitten --
HANNA. Kuinka sanoitte? Kanttori -- se ei voi olla mahdollista!
ASSESSORI. Suokaa anteeksi, jos kenties sanoin jotakin, joka teitä ei
miellytä; mutta itsehän tahdoitte näistä asioista puhumaan.
HANNA. Oi, ei suinkaan, puhukaa vaan! -- Kanttori siis puollusti?
ASSESSORI. Niin, ja jollette usko minun sanaani, niin voimme kysyä
kelta hyvänsä läsnä olleelta, esimerkiksi Lahden isännältä, joka on
vielä tuolla.
ROUVA. Ei mitenkään, herra assessori; Hanna ei tietysti sitä
tarkoittanut.
ASSESSORI, huutaa Lahdelle. Isäntä, tehkää hyvin ja tulkaa tänne
lähemmäksi. Sanokaa, eikö kanttori puollustanut polttimon rakentamista?
LAHTI. Totuutta ei voi kieltää: kanttori ei puhunut oikein, hän
puollusti viinatehdasta, siis juoppoutta, ja häntä seurasivat muut,
niinkuin lampaat paimenta. (Syvällä mielenliikutuksella.) En tiedä --
mutta mustaksi käy mieli kun näkee miesten, ja kunnon miesten,
muuttuvan niinkuin kanttorinkin; ja vedet nousevat silmiin kun
ajattelee sitä surkeutta, mikä näiltäkin tienoilta lähtevä on, mutta
niin on maailma!
(Kääntyy pois.)
HANNA, rouva Turholmille. Tämähän on kamalaa -- kanttori!
ROUVA. Kuka olisi voinut uskoa!
HANNA, juoksee poistuvan Lahden luokse ja tarttuu hänen käteensä.
Uskokaa minua, kanttori saa vielä ankarasti katua tekoansa.
LAHTI. Minä en soisi hänelle mitään pahaa, sillä erehtyyhän ihminen; ja
kanttorilla on niin ihana ääni kirkossa, että se käy luihin ja ytimiin.
(Lähtee pois.)
HANNA, palaten toisten luo. Mutta syyt -- mitkä kumman syyt ovat
voineet häntä siihen saattaa?
ASSESSORI. Te näytte, arvoisa neiti, tavattoman suuressa määrässä
pitävän lukua kanttori Riutan toimista.
ROUVA. Asia on, näettehän, se, että molemmat ovat kasvaneet samoilla
tienoilla, tuntevat toisensa lapsuudesta saakka ja ovat aina yhdessä
haaveilleet kansan sivistyksestä.
ASSESSORI. Ahaa! minä ymmärrän.
HANNA. Mutta syyt, syyt -- ne minä tahtoisin tietää.
ASSESSORI. Niitäkin ehkä tietäisin joitakuita, mutta pelkään että neiti
Sommar taas kiivastuu lapsuuden toverinsa puolesta.
HANNA. Kertokaa, herra assessori; minä olisin teille kiitollinen, jos
päästätte minut kaikenlaisista epäluuloista.
ASSESSORI. Sitä en takaa että kaikenlaisista epäluuloista pääsette;
mutta voinhan yksinkertaisesti selittää mitä tiedän. Eräs syy, jonka
vuoksi kanttori polttimoa puollusti, oli --
(Tekee sormillaan ikäänkuin lukisi seteleitä.)