_Assessori_ ja _Kanttori_.
ASSESSORI. Neiti Sommar on rouva Turholmin sisarentytär, eikö niin?
KANTTORI. Niin on.
ASSESSORI. Ja ainoa perillinen?
KANTTORI. Sitä en ole koskaan tiedustellut, mutta onhan se mahdollista
-- jollei rouva Turholm vielä mene uudestaan naimisiin.
ASSESSORI. Hän on varsin sievä ihminen.
KANTTORI. Niin todellakin, ikäänsä erinomaisen pulska vielä.
ASSESSORI. Minä tarkoitan neiti Sommaria.
KANTTORI. Ah!
ASSESSORI. Mutta yhdestä toiseen -- teillähän kuuluu olevan varsin
suuri vaikutus näillä tienoilla, herra kanttori.
KANTTORI. Minun vaikutus-alani on hyvin vähäinen.
ASSESSORI. Sitä mahtavampi on vaikutuksenne tuolla alalla, minä tiedän
sen. Olettehan te kaikkien yritysten johtajana täällä, etenkin
niinsanottujen "kansallisten".
KANTTORI. Menestyksemme niissä yrityksissä ei mahtane kateutta
herättää.
ASSESSORI. Mitäpä nyt kateudesta -- mutta tunnustaa täytyy että te
olette toimelias mies: hoidatte virkaanne nuhteettomasti, kokoilette
rahoja teaatteria ja kouluja varten, lähetätte onnentoivotuksia
johtaville miehillenne, annatte lausuntoja sivistyksen perusasioissa,
ratkaisette mikä kieli on oleva opetuksen pohjana kouluissa, ynnä
muuta, mikä saattaa sydämellisesti huvittaa kaikkia, jotka tietävät,
ettei teillä vielä ole kansakouluakaan.
KANTTORI. Te tiedätte varsin hyvin, herra assessori, että kansakoulu on
päätetty tänne perustettavaksi ja että ainoastaan varain puute sen
toimeen panemista estää.
ASSESSORI. Varain puute! Siinäpä satutitte juuri arimpaan kohtaan. Sen
sijaan että tuhlaatte aikaanne ja varojanne kaikenlaisiin puuhiin,
joista ei teillä ole vähintäkään hyötyä, tulisi teidän edistää
varallisuutta paikkakunnallanne. Maanviljelys, karjanhoito -- kas siinä
avara vaikutus-ala jokaiselle tosikansalaiselle. Jos niistä
pidettäisiin enemmän huolta, niin olisi kyllä varoja kansakoulujenkin
rakentamiseen eikä tekisi mieli matkimaan kaikkia hullutuksia mitä
Helsingissä tehdään, ja tottelemaan sieltä tulevia komentosanoja.
KANTTORI. Minä ymmärrän kyllä mitä te hullutuksiksi sanotte; mutta
suuresti erehdytte, jos luulette täällä Helsingistä tulevia
komentosanoja toteltavan. Ja mitä matkimiseen tulee, niin harva jotakin
merkitsevä aate lienee helsinkiläinen. Muualla ne syntyvät, vaikka
niitä siellä muodostellaan, niinkuin pajassa, jossa on taitavimmat
sepät takomassa. Ja sepätkin ovat siellä vieraita, muualta tulleita,
taikka mainitkaa minulle joku mainio helsinkiläinen... Meistä,
nimittäin kansasta, ovat aatteet lähteneet ja kansasta ovat lähteneet
ne miehet, jotka aatteita kehittävät ja puollustavat. Eikö meillä olisi
oikeutta heitä kannattaa, heitä rohkaista, heille menestystä toivoa?
ASSESSORI. Minä tiedän tuon: kaikki hyvä tulee niinkutsutuista "syvistä
riveistä".
KANTTORI. Eihän se teitä peloittane?
ASSESSORI. Mitä vielä! -- Mutta palatkaamme taloudelliselle alalle. Te
sanotte että kunnalla ei ole kylliksi varoja oman koulun rakentamiseen,
ja kuitenkin ukot vastustavat kaikkea, mikä voisi varallisuutta näillä
seuduilla kohoittaa. Niinpä on par'aikaa kysymys eräästä
tehdasliikkeestä, jonka harjoittamiseen, omituista kyllä, vaaditaan
kunnan lupaa, vaikka ammatti itsessään ei ole mitään luvatonta --
ikäänkuin vapaus ei siinä olisi yhtä hyödyllistä kuin muissakin
elinkeinoissa. Erästä tehdasliikettä, sanon ma, aloitettaisiin täällä,
mutta kuntalaiset eivät siihen suostu.
KANTTORI. Tarkoitatte luultavasti Pilbladin ja kumppanien aikomusta
rakentaa tänne viinapolttimo?
ASSESSORI. Aivan oikein, sitä tarkoitan. Asia olisi minullekin varsin
tärkeä.
KANTTORI. Teillä sanotaan olevan kolmas osa tuossa ai'otussa
polttimossa.
ASSESSORI. No, ei juuri sen vuoksi. Vaan, näettekös, minulla on
maatalo, josta ei ole paljon mitään hyötyä kun sen tuotteita ainoastaan
pitkän ja vaivaloisen kuljetuksen jälkeen voi saada kaupaksi. Mutta jos
täällä olisi polttimo, saisin viljastani kelvollisen hinnan;
polttimosta tuodulla rankilla ja ravalla voisi elättää runsaasti
karjaa, ja kun karjasta saadaan lantaa ja lanta on maanviljelyksen
perustus, niin syntyisi siitä kiertokulku, mikä jokaisella kierroksella
kohoittaisi varallisuutta askeleen ylemmäksi. Ja huomatkaa: tuo etu ei
olisi yksin minulla, vaan koko paikkakunta sitä nauttisi -- yhteistä
hyvää minä tarkoitan. Sen vuoksi olisi erittäin hyvä, jos te, jolla on
suuri luottamus pitäjäläisten keskuudessa, neuvoisitte heitä paremmin
etuansa ymmärtämään.
KANTTORI. Herra assessori, minun isäni kuoli viinaan.
ASSESSORI. Luultavasti sen vuoksi että hän nautti sitä liiaksi; --
sillä tavalla saattaa lähdevedelläkin itsensä tappaa.
KANTTORI. Mutta jos isäni olisi lähteesen kuollut, niin ei kukaan voisi
minua pakoittaa siitä enään vettä ottamaan.
ASSESSORI. Te ymmärrätte minua väärin. Nyt ei olekaan puhetta
pakoittamisesta tai teidän itsenne johtamisesta samalle tielle, jossa
isänne sanotte onnettomaksi tulleen. Olkoon se kaukana meistä! Mutta
katsokaas, Pilblad voisi ruveta riitelemään tästä asiasta pitäjäläisten
kanssa, siitä olisi turhia rettelöitä ja kulunkeja, ja mahdollisesti
hän kuitenkin lopuksi voittaisi.
KANTTORI. Mutta läänimme kuvernööri on tunnettu siitä, että hän
tämän-tapaisissa asioissa aina on kuntain puolella.
ASSESSORI. Minä tiedän sen; mutta minä tahtoisin mieluummin saada
tällaiset asiat sovinnolla ajetuiksi, sillä riidoista ja
käräjänkäynnistä ei lähde koskaan mitään hyvää, uskokaa minua. Sen
vuoksi olen ajatellut erästä sovituskeinoa. Niinkuin tiedätte, on
minulla kirkonkylässä taloni maalla uusi asuntorivi, joka on
kansakoulun huoneiksi varsin sopiva. Sen olen aikonut lahjoittaa
pitäjälle koulua varten.
KANTTORI. Todellakin, herra assessori? Sepä olisi jalo työ!
ASSESSORI. Pienoinen uhraus vaan isänmaan alttarilla. Mutta asian laita
on sellainen, että, niinkuin jo sanoin, maataloni ei tuota paljon
mitään ja sen vuoksi noin suuri lahjoitus vielä tätä nykyä kävisi
minulle varsin vaikeaksi; minun täytyisi lykätä se epämääräiseen
tulevaisuuteen ja hyyrätä huoneet jollekulle, esim. maakauppiaalle,
jolle ne soveltuisivat erittäin hyvin. Mutta jos polttimo --
KANTTORI. Te tarkoitatte että tehtäisiin vaihtokauppaa: te antaisitte
meille kansakoulun, me teille viinapolttimon. Ei käy laatuun --
valitettavasti ei.
ASSESSORI. Minä arvelin että nyt olisi muutoinkin erinomaisen sopiva
tilaisuus kun voitaisiin saada neiti Sommar opettajattareksi, hän, joka
on oman pitäjän lapsia ja erittäin suloinen ihminen -- eikö niin
teidänkin mielestänne?
KANTTORI. Se on totta, tilaisuus olisi erinomainen. Mutta vaatikaa
minulta mitä hyvänsä muuta, vaan ei sitä että minun pitäisi puolustaman
viinaa, jota kammoon pahimpana vihollisenani.
ASSESSORI. Hyvä kanttori, enhän minä teiltä mitään vaadi. Jollei teille
kansan sivistyksen etu ole kalliimpi kuin oma personallinen inhonne
sitä tai tätä vastaan, niin enhän minä sille mitään voi.
KANTTORI. Herra assessori, te olette julma.
ASSESSORI. Niin, niin -- sellaisia te olette, jotka itsiänne
"kansallisiksi" nimitätte! Jos teille joskus kättänsä tarjoo yhteiseen
työhön, niin te sen hylkäätte ja kuitenkin ihmettelette, ettei maan
varakkaat teidän yrityksiänne kannata. Te vaaditte että teille pitäisi
olla kohtelias ja kukkaro aina auki, vaikka te vastaatte röyhkeydellä,
haukkumisilla, solvauksilla. Onko se mielestänne tasapuolisuutta?
KANTTORI. Tuo, mitä nyt sanoitte, ei ole totta.
ASSESSORI. Sallikaa minun puhua loppuun saakka! -- Kuinka usein olen
aikonut antaa minäkin roponi suomalaisille kouluille, joiden menestystä
sydämestäni harrastan, mutta aina on suomenmielisten ynseys minua siitä
estänyt. Olen ajatellut: oppikoot ensin nöyryyttä, sillä se on oikean
sivistyksen ensimäinen merkki.
KANTTORI. Se, joka asiata todenteolla harrastaa, ymmärtää myös eroittaa
päätarkoituksen henkilöistä, eikä iske kiinni vähäpätöisyyksiin.
ASSESSORI. Se ei suinkaan ole vähäpätöistä kenenkä kanssa jotakin
yhteistä työtä tekee! Mitä asian ja henkilön eroittamiseen tulee, niin
ei teidän pitäisi siitä paljon puhumaan, teidän, joka sekoitatte
itsenne, isänne ja Herra ties keitä kaikenlaisiin asioihin, joilla ei
ole mitään yhteyttä.
KANTTORI. Teillä on mahdollisesti syytä niin sanoa; minä en sitä
lausunutkaan teitä moittiakseni.
ASSESSORI. Vähät siitä! Mutta vielä nytkin olisin valmis antamaan
jonkun summan, esimerkiksi viisisataa markkaa, suomalaisille kouluille
ja teidän kauttanne, jos vaan voisin toivoa hiukankin ystävällisempää
kohtelua.
KANTTORI, puhuen itseksensä. Viisisataa markkaa! Koko pitäjässä on
saatu kokoon ainoastaan sata ja yhdeksänkymmentä, se tekisi yhteensä
kuusisataa yhdeksänkymmentä; voisin lisätä siihen omistani kymmenen
markkaa. Seitsemänsataa markkaa -- mikä summa, mikä summa!
(Assessorille.) Mitä te siis oikeastaan tahdotte, herra assessori?
ASSESSORI. Että te kunnankokouksessa, joka alkaa parin tunnin päästä,
puhutte Pilbladin yrityksen puolesta, ja jos polttimon rakentamiseen
lupa annetaan, niin lahjoitan kunnalle kouluhuoneet ja te saatte
viisisataa markkaa.
KANTTORI. Minä kirjoitan ne heti teidän niinellänne keräyslistaani.
ASSESSORI. Ei millään muotoa minun nimeäni! Minä vihaan kaikkea melua,
enkä tahdo ylvästellä hyvillä töilläni; kaikki tapahtukoon hiljaa ja
sävyisästi. Pankaa oma nimenne.
KANTTORI. Kuinka? Mitä te tarkoitatte?
ASSESSORI. Taikka kirjoittakaa vaan: "Eräs valistuksen ystävä
viisisataa markkaa". -- Te siis suostutte?
KANTTORI. Sitä en muistanutkaan, suostumukseni tarvitaan ensin. -- Voi
jos tietäisin! Viina ja koulu -- tuntuu aivan kuin olisi taistelu
kuoleman ja elämän välillä. Ettekö voisi odottaa että kysyisin neuvoa
edes Hannalta?
ASSESSORI. Keneltä?
KANTTORI. Neiti Sommarilta -- hänen mielipiteensä olisi minulle varsin
tärkeä.
ASSESSORI. Vai niin; no sitten lienee parasta lakata puhumasta koko
asiasta. Te näytte olevan niitä miehiä, jotka aina pakenevat jonkun
hameen taakse kun on päätös tehtävä. Toivotan onnea! Te luulette
varmaan että muualta ei enää viinaa saadakaan, kun vaan täällä ei
tehdasta ole.
KANTTORI. Sitä en uskalla toivoa.
ASSESSORI. Mutta ette kuitenkaan tahdo ymmärtää että juoppouden paras
vastustaja on sivistys, on oppi, jota koulu tänne levittäisi.
KANTTORI, hetken mietittyä. Siinä olette oikeassa: ainoastaan raa'at.
sivistymättömät ihmiset voivat viinan orjiksi joutua, siis --
sivistystä, kouluja! Herra assessori, minä suostun -- kansani tähden
(itsekseen) ja sinun tähtesi, Hanna!
ASSESSORI. Teitte järkevän ja viisaan päätöksen, joka tuottaa teille
kunniaa, sillä olettehan -- jos asia onnistuu -- melkein niinkuin koko
koulun perustaja. Lahjoitus-kirja on valmiina ja rahat saatte
kunnankokouksen jälkeen.