On muutamia lauseita jotka voisivat tuottaa minulle suurta tuskaa,
voisivat tehdä minut surulliseksi, herkäksi.
Julien välttää niitä, hän ei puhu koskaan eilisestä, me unohdamme aina.
Ja joka päivä minun sydämeni käy muutamiksi hetkiksi jälleen puhtaaksi.
Koetan kuvitella mitä tapahtuisi, jos äiti prioritar alkaisi epäillä
minun todellista elämääni, jos hän äkkiä sanoisi:
-- Minä tiedän, että teillä öisin on kohtauksia nuoren miehen kanssa
huoneessanne.
Koko voimani ponnahtaisi, minä kyyristyisin kuin eläin joka valmistuu
hyökkäykseen. Minä vihaisin äiti prioritarta, minä toivoisin hänen
kuolevan; jos voisin, niin työntäisin hänet talon pimeimpään soppeen,
jotta hän siellä menehtyisi; kentiesi sanoisin hänelle:
-- Ja te, äitini, tiedänkö minä mitä te ajattelette?
Oi, jumalani, niin pitkälle rikoksemme meidät vievät!
Kuitenkin, äitini, rakastan teitä suuresti, rakastan suuresti
käsiänne, joissa ei ole lämpöä, jalkojanne, joiden askeleet ovat
jäykät, rakastan sitä mikä jää jälelle huoneeseen, jonka läpi
olette kulkenut, ja sitä että olen elänyt kaksi vuotta seuratakseni
teitä, leikkiäkseni, nauraakseni, laulaakseni luostarikammioissa,
puheluhuoneissa, käytävissä, missä olen nähnyt hameenne aaltoilevan.
Jos olisitte antanut yhden kyyneleistänne juodakseni, jos olisitte
kutsunut minua sydämeenne, jos olisitte, surun päivänä, painanut minua
rintaanne vastaan sillä tavalla, että olisin siitä asti ollut teidän
pieni tyttönne, loistaisi elämäni vielä puhtaudesta ja huoneenne ovi
hämmästyttäisi minua niin kuin se olisi santelipuusta, niin tuoksuva,
että se pienenä ollessani olisi saanut minut pyörtymään.