Nuori mies oli aamulla kappelissa. Minä hymyilin hänet nähdessäni,
sillä meitä ilahutti nähdä toisemme jälleen. Kappeli on kuin valkoinen
sulettu laiva. Ikkunat ovat siniset, keltaiset ja sinipunertavat.
Tiedän, että kun nuori mies on siellä, niin hän unhottaa tuolla ulkona
olevan kaupungin ja sen ihmiset; hän näkee avaruuden, samankaltaisen
kuin minäkin, sinisen, keltaisen, sinipunervan.
Hän ei nyt pudottanut kirjelippua kuten viime kerralla.
Minä pidän enemmän siitä...
* * * * *
Pöydälläni on kaksi ruusua kristallimaljakossa; punaisen ruusupensaan
kukat ovat kuin oivallisella kallisarvoisella voiteella sivellyt. Ne
saavat minut huokailemaan.
Ruusu, jonka jokaisesta terälehdestä virtaa vieno tuoksu, valkoisen
kammion hiljaisuus ja, etäisyydessä, raskas ja uhkuva, kyyhkysen
lailla henkivä kesä, kaikki tuo herättää kaipuuntunteen, uuvuttavan,
hämmentävän kaipuuntunteen...
Miksi viemme kätemme sydämellemme, kun emme voi käydä käsiksi siihen
mikä lumoaa meidät?
Siksiköhän, että kaipaamme!
Sisar Marthe ja sisar Colette nauroivat aamulla, kun tapasivat minut
seisomassa ruusupensaan edessä mietteisiin vaipuneena, kuin ääniä
kuullen.
-- Näytät olevan haltioissasi, sisar, lausui sisar Marthe iloisella ja
kevyellä äänellä.
Ja nuori sisar Colette nauroi tyhmästi.
Hän on maalaismaisen ruma.
Hänen kasvonsa ovat hieman vinot, pienet ja happaman näköiset ja
itseensä sulkeutuneet ja tuovat mieleen syyslinnut, jotka muistuttavat
katajaa ja berberispensasta.
Sisar Catherine on hirmuisesti laihtunut. Hän on ihmeen kaunis.
Mennessään Herran ehtoolliselle hän ikäänkuin sammuu, ja kun
pappi jakaa leivän, pitää hän käsiänsä sydämellään kuin olisi se
halkeamaisillaan. Näyttää siltä kuin hän auttaisi pappia, vahvistaisi
häntä ja sanoisi hänelle: "Isäni, isäni, sinä ja minä, olemmehan
ainakin me molemmat kylliksi vahvat kestämään tällaista onnea?..."
Minä olen kertonut äiti priorittarelle, että nuori mies on alati
ajatuksissani, ja etten voinut olla alati katsomatta häneen; minäkin
olen tehnyt rippini.
Äiti prioritar ja rippi-isä nauroivat ja pyysivät etten enää sitä
ajattelisi.