Pyhä Genoveeva-kreivitär syntyi Saksassa monta vuosisataa sitten ja eli
aikana, joka oli maalle hyvin ilahduttava ja siunauksellinen.
Evankeliumin aamurusko oli jo hälventänyt pakanuuden pimeyden Saksasta,
ja Jeesuksen lempeä oppi vaikutti suuressa määrin hillitsevästi
urhoollisten germaanien raakoihin tapoihin. Itse karu, viljelemätön
maaperäkin muuttui kristinuskon ensimmäisten julistajien uutterasti
muokkaamana hedelmällisemmäksi. Äärettömät metsä-alueet pakotettiin
väistymään viljavien vainioitten ja kukoistavien puutarhojen tieltä.
Monet saksalaiset ruhtinaat iloitsivat siitä kahtalaisesta siunauksesta,
mitä tämä jumalainen uskonto levitti heidän maihinsa, ja suosivat kilvan
tätä taivaista oppia.
Kristinuskoa suosiviin ruhtinaihin kuului myös Genoveevan isä, Brabantin
herttua. Häntä ihailtiin yleisesti ylevän urhoollisuutensa ja uljaan
taistelukuntonsa vuoksi, ja kristillisen mielialansa, työteliään
ihmisrakkautensa ja horjumattoman oikeamielisyytensä tähden hän sai
osakseen yleistä kunnioitusta ja rakkautta. Hänen puolisonsa,
herttuatar, oli kaikissa jaloissa avuissa täysin hänen vertaisensa ja he
olivat kuin yksi sydän ja yksi sielu. Genoveeva oli ruhtinaallisten
vanhempiensa ainoa lapsi ja heidän molempien sanomattomasti rakastama ja
erinomaisesti kasvattama.
Genoveeva osoitti jo lapsena omaavansa sangen terävän järjen ja erittäin
jalon, tuntehikkaan sydämen; koko hänen olemuksensa oli harvinaisen
lempeä, säveä ja rakastettava. Kun herttuatar sen ajan tavan mukaan
istui rukkinsa ääressä, istahti pieni viisivuotias Genoveeva vähäiselle,
somalle jakkaralle äitinsä viereen, tarttui tavattoman taitavasti
värttinään ja osasi pian hennoilla sormillaan kehrätä mitä hienointa
lankaa. Kehrätessään teki hän kaikenlaisia älykkäitä kysymyksiä, vastasi
jokaiseen kysymykseen sattuvasti ja lausui joka sanan verrattoman
lempeästi, selvästi ja järkevästi. Ken hänet näki, virkkoi
hämmästyneenä, että siitä lapsesta varmaan vielä tulisi jotain
erikoista. Kun hän kymmen-, kaksitoista-vuotiaana tuli kirkkoon ja
yksinkertaisessa, valkeassa puvussaan vanhempiensa välissä polvistui
alttarin edessä olevalle purppuraiselle rukousjakkaralle, muistutti hän
herttaisine, hartaan hurskaine kasvoineen, viattoman puhtaine
rusoposkineen, pitkine, kullankellertävine kutreineen ja kirkkaine
sinisilmineen taivaan enkeliä. Todellisena lohdun tuojana hän ilmestyi
kurjiin hökkeleihin. Hän toi köyhille lapsille vaatteita, joita itse oli
valmistanut, ja antoi äideille monta kultarahaa, jotka herttua oli hänen
omia koristuksiaan varten lahjoittanut. Täpötäysi kori käsivarrella hän
usein jo aamuvarahisella tai vielä iltamyöhällä kiiruhti sairaitten luo
ja toi heille virkistäviä ruokia. Monta kallisarvoista hedelmää, joita
silloin vain harvoin nähtiin Saksassa, hän säästi sairaittensa
virvokkeeksi. Täysi-ikäisenä neitona hän oli oikea viattomuuden ja
kauneuden perikuva, ja kaikki hurskaat äidit asettivat tuon
herttuallisen immen lapsilleen hurskauden, siveyden, ahkeruuden ja
kaiken herttaisuuden ihanteeksi.
Siegfried-kreivi, joka oli erinomaisen uljas ja ulkomuodoltaan ylevä ja
jalo ritari, pelasti kerran herttuan hengen taistelussa. Herttua toi
hänet sotaretkeltä mukanaan kotiin, oppi pian rakastamaan häntä kuin
omaa poikaansa ja antoi hänelle tyttärensä puolisoksi. Kun koitti aamu,
jona Genoveevan ja hänen miehensä oli lähdettävä, ei koko
herttuallisessa linnassa eikä laajalti sen ympäristössä yksikään silmä
jäänyt vettymättä. Genoveeva itse aivan kylpi kyynelissä.
Kunnianarvoisa isä sulki hänet vielä kerran syliinsä, kostutti häntä
kyynelillään ja sanoi: »Lähteös siis, lapseni! Äitisi ja minä olemme jo
vanhoja. Me jäämme tänne molemmat emmekä tiedä, näetkö milloinkaan enää
kasvojamme. Mutta Jumala kulkee kanssasi ja on kaikkialla luonasi. Pidä
Hänet aina silmäisi edessä ja sydämessäsi kuten vanhemmiltasi olet
oppinut, äläkä koskaan väisty hiuskarvankaan vertaa oikealle tai
vasemmalle Hänen tieltään; silloin saatamme olla huoleti sinusta ja
kerran turvallisin mielin kuolla!»
Sitten äiti syleili häntä vapisevin käsivarsin ja saattoi itkultaan ja
nyyhkytyksiltään tuskin sanaakaan lausua: »Jää hyvästi, Genoveeva, ja
Jumala sinua johtakoon! Ah, en tiedä, mikä lienee kohtaloksesi suotu,
sydäntäni kouristavat kaikenlaiset surulliset aavistukset. Sinä olit
aina hyvä tytär, olit suurin maallinen ilomme, etkä milloinkaan meitä
murehduttanut -- oi, pysy edelleen hyvänä! Älä milloinkaan tee mitään,
jota sinun Jumalan ja vanhempiesi edessä täytyisi hävetä. Vielä kerran,
pysy hyvänä, silloin on kaikki hyvin. Joskaan emme enää milloinkaan
tapaisi toisiamme täällä maailmassa, niin näemmehän sitten taivaassa
kumminkin varmaan toisemme».
Sitten kääntyivät molemmat vanhemmat vielä kreivin puoleen sanoen: »Ota
hänet siis, poikamme. Hän on meidän suurin kalleutemme. Hän on sinun
arvoisesi. Pidä häntä rakkaana ja ole nyt hänelle isänä ja äitinä».
Siegfried-kreivi lupasi kaiken ja polvistui Genoveevan kanssa saamaan
isän ja äidin siunauksen.
Silloin lähestyi Hildolf-piispa, joka vielä oli linnassa vihittyään
Siegfried-kreivin ja Genoveevan. Hän oli hurskas, kunnianarvoisa vanhus,
jolla oli lumivalkeat hiukset ja punertavat posket. Hänkin siunasi
nuoria ja sanoi vielä erikoisesti Genoveevalle: »Älkää itkekö, jalo,
nuori rouva! Jumala on suova teille suuren onnen, mutta toisenlaisen,
kuin miksi sen kaikki täällä kuvailevat. On kumminkin tuleva päivä,
jolloin kaikki tässä olevat kiittävät siitä Jumalaa. Muistelkaa näitä
sanojani, rakastettu tytär Herrassa, kun teille jotain tavatonta
tapahtuu -- ja Herra olkoon kanssanne!»
Hurskaan, jumalaapelkääväisen vanhuksen näitä sanoja lausuessa valtasi
kaikki läsnäolijat hiljainen aavistus tulevista, erikoisista
kohtaloista, ja yleinen surumielisyys vaihtui äänettömäksi, luottavaksi
Jumalan ja Hänen pyhän kaitselmuksensa palvonnaksi. Sitten kreivi auttoi
haikeasti itkevän, nuoren puolisonsa, jonka posket olivat kasteisen
liljan kaltaiset, odottavan, koristetun hevosen selkään, hyppäsi itse
ratsunsa selkään, ja molemmat lähtivät lukuisan ritarisaattueen
seuraamina.