Jo 150 vuotta sitten huomattiin, että kulttuuri oli joutunut
harhateille. Ranskassa, joka silloin hallitsi europalaista
ajatusmaailmaa, Rousseau julisti hylkäävän tuomionsa kulttuurista ja
lausui sen mielipiteen, että vain palaamalla maalaiselämän kannalle
ihmiskunta voi tulla onnelliseksi. Talonpoika-luonnonihminen oli hänen
ihanteensa. Leikillinen Voltaire tuumi, että Rousseau kuvaili
luonnonelämää niin viekoittelevin värein, että ihmisen ehdottomasti
valtasi halu eläimen lailla nelinkontin livistää metsään. Ankaran iskun
Rousseaun luonnonpalvonnalle ja talonpojan ihannoimiselle antoi
kuitenkin Ranskan vallankumous, joka kamalan selkeästi osoitti, minne
luonnonihmisen raa'at vaistot johtivat ja miten kulttuurissa sittenkin
piilee ihmiskunnan tosi onni.
1855 ilmestyi kuuluisan ranskalaisen kirjailijan Honoré de Balzacin
romaani: "Les paysans" (Talonpojat). Kymmenen vuotta hän valmisteli
tätä teosta, jota hän piti elämänsä tärkeimpänä. Siinä hän armotta
paljasti talonpojan sivistyksellisesti takapajulla olevan tilan ja
murskasi jäntevin käsin idyllin harhaanvievät lasimaalaukset. Balzacin
romaani oli terveellinen käännekohta maaseudun ja kaupungin välisissä
suhteissa, sillä nyt aukenivat kaupunkilaisen silmät näkemään
talonpojan tarpeita ja maalaiselämän kulttuurivaatimuksia. Menneet
olivat unelmain ja itsepetoksen päivät, nyt vaadittiin totuutta,
säälitöntä totuutta ja valoa, lämmittävää valoa.
Ranskan tapahtumilla on vastaavat tapahtumansa Venäjällä. Venäjälläkin
on kaupunkilainen, joka hallitsi kirjallisuutta ja koko henkistä
elämää, muodostanut aivan liian kauniin kuvan maalaiselämästä.
Ajatelkaamme vain Turgenjevin ja Grigorovitshin kuvauksia. Gljeb
Uspenskij kirjoitti, että venäläinen talonpoika oli "sielullisesti
nuori, miehekkään-voimakas ja lapsellisen-lempeä". Tästä venäläisen
talonpojan ihannoimisesta riippui slavofiilien käsitys Venäjän
tulevaisuudesta. Huippunsa tämä talonpojan palvonta saavutti kreivi
Tolstoissa -- yhdeksännentoista vuosisadan Rousseaussa. Niin
suunnattomasti jumaloitiin talonpoikaa Venäjällä, ettei kukaan
kiinnittänyt huomiotaan niihin suuriin havaintoihin, joita Tshehov teki
kuvatessaan v. 1897 venäläisen kylän todellista tilaa. Kukaan ei
uskonut häntä, monet moittivat häntä hänen pessimistisyytensä vuoksi.
Bolshevismin ansio on, että se on paljastanut venäläisen talonpojan
kulttuuritarpeen ja osoittanut sen vaaran, joka syntyy siitä, että
kymmeniltä miljoonilta ihmisiltä riistetään opinsaanti, kasvatus ja
osallisuus niihin alkeellisimpiinkin etuihin, joita kulttuuri saattaa
tarjota.
Idylli on kadottanut suosituimman aiheensa. Se saa etsiä itselleen
toisia liittymäkohtia loihtiakseen ilmoille tenhoavia paratiisinkuvia.
Me, kulttuurin päivätyöläiset, siedämme kyllä karvaita rohtoja.
Tällainen karvas vahvistusjuoma en Tshehovin kertomus "Venäläisiä
talonpoikia".