Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Fundamemt,
1919.
Kirjapaino-Osakeyhtiö Sana.
Tshehovin kertomus "Venäläisiä talonpoikia" sekä aikamme
kulttuuriprobleemi.
Jo toista vuotta olemme kirjoittaneet ja lukeneet bolshevismista, mutta
epäilemättä valaisee tätä yhteiskunnallista arvoitusta osaltaan mitä
suurimmassa määrin Tshehovin kertomus "Venäläisiä talonpoikia". Ne,
jotka Venäjän vallankumouksen puhjetessa vartosivat uuden ajan
aamunkoittoa, uutta kulttuuria, eivät olisi niin perinjuurin
erehtyneet, jos Tshehovin kertomus olisi paremmin säilynyt heidän
muistossaan. Sillä mitä voisivat nämä venäläiset talonpojat, jotka
elävät puolittain eläimellisellä asteella, muuta antaa maailmalle kuin
paheita ja himoja, hävitystä ja köyhyyttä? Seuratessamme päivälehdistä
nykyistä tilannetta Venäjällä, tuntuu meistä, että Tshehovin kuvailema
kurjuus on levinnyt kautta koko maan, että valkokivinen Moskova ja
Nevankuningatar Pietari ovat muuttuneet kyliksi, jotka lahoavat
nälänhädän ja irstaisuuden raivotessa.
Paitsi tätä ajan polttavien kysymysten aiheuttamaa mielenkiintoa on
Tshehovin kertomuksella myöskin yleissivistyksellinen merkityksensä,
sillä se koskettelee erästä aikamme tärkeimmistä elinkysymyksistä,
nimittäin maaseudun ja kaupungin suhtautumista toisiinsa. Eittämättä on
kulttuurin kehitys keskittynyt kaupunkeihin ja käynyt senvuoksi
luonteeltaan yksipuoliseksi. Kaupunkilainen -- sellainen tyyppi on
syntynyt -- ei ainoastaan arvioi talonpojan kulttuurille antamaa lisää
liian alhaiseksi, vaan on muodostanut myöskin väärän mielikuvan
maalaiselämästä. Ensimäisessä suurkaupungissa, joka historiallisella
ajalla saavutti kukoistuksensa, Aleksandriassa, esiintyi jo räikeänä
tämä maaseudun ja kaupungin välinen eroavaisuus. Maalaiselämä alkoi
kaupunkilaisen silmissä kangastaa kadotetulta paratiisilta. Kaupungissa
raastetaan ja taistellaan, mutta maalla vallitsee lepo ja rauha,
luonnon helmassa paistaa onnen aurinko pilvettömällä taivaalla. Siten
syntyi se idyllinen runous, jonka isä oli Theokritos. Idylli kuvailee
maalaiselämää ruusunpunaisin värein, sellaisena, joksi kaupunkilainen
sen unelmissaan kuvitteli. Tämän kuvan mukaan olivat vaivannäöt,
taistelut ja kiusaukset tuntemattomia maalaiselämässä: paimen kaitsee
lampaitaan ja rakastaa viattomasti paimentyttöään.
Näin syntyi vähitellen kuilu maaseudun ja kaupungin välille.
Keskinäinen ymmärrys katosi kokonaan. Kaupunkilainen ihannoi talonpojan
korutonta elämää, hänen tietämättömyyttään kulttuurin vaatimuksista
ja edesvastuusta, talonpoika sitävastoin rupesi vihaamaan
kaupunkilaista hänen hienostuneiden elintapainsa sekä ruumiillisen työn
vieroksumisensa vuoksi. Tämän maaseudun ja kaupungin välille auenneen
kuilun täytyi johtaa romahdukseen, sillä ihmiskunta on perhe, jonka
yksityisten jäsenten hyvinvointi on kaikkien onnen välttämätön ehto.