Siinä maassa oli muuten minunlaiseni ammattilaisen sangen hankala
toimia. Ennakolta tiesi, että poliisi valvoi mitä tarkimmalla huolella
kaikenlaisia vakoojia; ja ensi silmäyksellä näytti siltä, että olisi
täysi työ pitää huolta omasta turvallisuudestaan — puhumattakaan
haluttujen tietojen hankkimisesta. Mutta todellisuudessa tuo samainen
ankara poliisivalvonta ehkä juuri osaltaan vaikuttikin, että voi
verrattain vapaasti liikuskella missä tahtoi. Kaikkialla tunsi
kyllä valppaiden silmien seuraavan itseään, mutta kun kävi rohkeasti
tietänsä eteenpäin, ei poliisi saanut epäluulon aihetta.
Tässä tilaisuudessa minulla oli veljeni mukanani ja se seikka,
että meitä oli kaksi, varmastikin osaltaan sai aikaan, ettei meitä
seurattu niin kovin tarkoin ja että meitä pidettiin vain tavallisina
matkailijoina. Vakoojathan yleensä liikkuvat yksin.
Maahantulomme ei muuten ollut vallan onnistunut, sillä jo junassa
jouduimme sanasotaan konduktöörin kanssa, joka tahtoi erään
vaununakkunan sulettavaksi, kun me halusimme pitää sitä auki. Edelleen
istui samassa vaunussa muuan korkea-arvoinen herrasmies, josta aivan
ajatuksissani tulin piirtäneeksi kuvan muistikirjaani. Juuri kun
olin saanut sen valmiiksi, ojentautui olkani yli käsi, joka sieppasi
irtolehden sormieni välistä. Se oli konduktööri.
Rautatievirkailijalla tuntuu siinä maassa olevan jokseenkin yhtä suuri
arvovalta kuin armeijan everstillä. Ainakaan ei hänen kanssaan käy
leikkiä laskeminen. Asemalle tultuamme odotti meitä asemasillalla oikea
santarmeista kokoonpantu kunniavahti, joka pitemmittä selittelyittä
marssitti meidät poliisikonttoriin tekemään tiliä siitä, kuinka olimme
rohjenneet piirustaa irvikuvia maan mainioimmista arvohenkilöistä ja
avata akkunoita, jotka »reklementti» määräsi sulettaviksi.
Poliisikomisarjus oikein puuskutti raivoa; ilmeisesti hänellä oli jo
meitä odottava rangaistus valmiiksi mietittynä, ennenkun ylipäänsä
tiesi edes mistä oli kysymyskään.
Me emme salanneetkaan keitä olimme ja annoimme hänelle nimikorttimme.
Nähdessään että veljeni oli kaartin upseeri, kysyi hän: »Saanko
kysyä, oletteko kuningatar Viktorian kaartissa?» Kuultuaan että
niin oli tosiaan laita, muutti hän kerrassaan käytöksensä, hypähti
pystyyn tuoliltaan ja kysyi, emmekö tahtoneet istua, ja selitti koko
jutun olevan vain ikävää väärinkäsitystä. — Siinä maassa lienevät
kaartilaiset jotakin erikoista.