Tällaiset vakoojat asettuvat yleensä vuosikausiksi vakinaisesti asumaan
siihen maahan, jossa heidän aikomuksensa on toimia. Jotkut harvat
heistä ovat korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa — enimmäkseen
henkilöitä, jotka rikastuttuaan haluavat saada korkean ritarimerkin
tai muuta imartelevaa tunnustusta ansioistaan. Mutta pääosa kiinteästi
asuttuneista vakoojista on alempaa säätyä ja kuuluu vakinaista palkkaa
nauttivaan vakoojaluokkaan.
Nämä vakoojat toimivat asiamiehinä, ottavat vastaan ja toimittavat
edelleen kaikkia salaisia määräyksiä ympäri matkusteleville vakoojille
sekä lähettävät näiden antamat ilmotukset vakoilutoimen päämajaan. He
koettavat myöskin hankkia itsenäisesti kaikenlaisia tietoja, joita
sitten selostavat kotimaahan.
Muuan näitä tällaisia vakoojia, _Steinbauer_, oli monias vuosi sitten
saksalaisen vakoilutoimen »pääpostilaatikkona» Englannissa. Hän kuului
virallisesti keisari Wilhelmin seurueeseen, kun tämä kävi viimeisellä
vierailullaan Englannissa ja otti hän kuninkaan vieraana osaa
kuningatar Viktorian muistopatsaan paljastusjuhlallisuuksiin.
Steinbauer keksittiin kun muuan hänen asiamiehistään, jota oli kolmen
vuoden ajan pidetty silmällä, vangittiin ja asetettiin oikeuden eteen
Lontoossa. Saksalaisten vakoojien menettelyistä saatiin lisäselvyyttä
Karl Ernstin paljastuksen yhteydessä, jolloin joutuivat kiini Schröder,
Gressa, Klare ja monet muut.
Muuan entinen saksalainen upseeri, _Carl Lody_, ammuttiin tuonaan
Lontoossa sen johdosta, että hän oli sodan aikana lähettänyt meidän
laivastostamme salaisia tietoja Saksaan. Häntä vainuttiin kauvan
aikaa, ja hänen kirjeenvaihtoansa avasi ja piti silmällä meidän
vastavakoilupoliisimme, niin että hänen Saksaan lähettämänsä tiedot
olivat jo kauvan ennen hänen vangitsemistaan sotaministeriömme tiedossa.
Kuuluisimpia kaikista viime aikoina paljastetuista vakoojista
oli tohtori _Karl Graves_. Tämä saksalainen joutui vakoilustaan
kiini Skotlannissa ja tuomittiin 18 kuukaudeksi linnavankeuteen,
mutta päästettiin kohta jälleen vapaalle jalalle, ilman että syytä
virallisesti selitettiin. Hän kirjoitti sittemmin toiminnastaan
huomiota herättäneen kirjankin; ja merkille pantavaa on, että hänen
kirjevaihtonsa Saksan vakoilukeskuksen kera kävi tullen ja mennen
kirjekuorissa, jotka olivat varustetut tunnetun englantilaisen
rohdosliikkeen Burroughs & Wellcomen nimileimalla. Hän oli olevinaan
lääkäri ja lähetti kirjeensä erään Brysselin hotellinisännän tahi erään
Pariisin muotiliikkeen välityksellä sekä peri saamansa kirjeet muutaman
vähäpätöisen Lontoon tupakkakaupan kautta.
[Graves antautui nim. vuorostaan englantilaisten vakoojaksi kunnes
kyllästyneenä koko toimeen erosi vakoojanammatista ja julkaisi
entisestä toiminnastaan erinäisiä kuvauksia. Suom. huom.]
Muuan näistä kirjeistä joutui sitten harhateille, syystä että hänen
nimensä eteen oli osotteeseen merkitty väärä alkukirjain. Postilaitos
palautti sen Burroughs & Weilcomen liikkeeseen, missä kuori avattiin ja
sen sisältä tavattiin saksankielinen kirje ynnä setelitukko. Kirjeestä
kävi selville, että rahat olivat palkkiota hänen toimittamistaan
palveluksista. Se seikka herätti epäluuloja Gravesia vastaan. Häntä
ruvettiin pitämään silmällä, ja viimein huomattiin olevan syytä vangita
hänet.
Graves on itse selostanut toimintaansa julkaisemassaan kirjassa »Erään
saksalaisen vakoojan paljastuksia». Siinä hän kertoo, kuinka huomasi
tulleensa vainuamisen esineeksi seuraavasti: Kerran kotia palatessaan
hän oli pannut merkille, etteivät hänen tuolille jättämänsä vaatteet
olleetkaan enää samassa järjestyksessä, mihin hän ulos lähtiessään ne
oli jättänyt. Hänen kysyttyä emännältään, oliko huoneessa sillävälin
käynyt ketään, vastasi tämä ilmeisesti hämillään, ettei ainakaan ketään
vieraita ollut voinut siellä käydä. Graves kysyi sitten, oliko ehkä
räätäli pistäytynyt talossa. »Kyllä», myönsi emäntä; mutta kun hän
kohta sen jälkeen tiedusteli asiaa puhelimitse räätäliltään, kielsi
tämä jyrkästi käyneensä siellä.
Totta tosiaan tuntuu olo sangen tukalalta, kun havaitsee joutuneensa
salattujen silmien huomion esineeksi, sen voin vakuuttaa omasta
kokemuksestani — varsinkin kun tietää olevansa syyllinen ja
ansaitsevansa olla urkittavana.