Rauhan aikaan on hankalata kirjoittaa sellaisista asioista kuin
vakoojista ja vakoilutoimesta. Mutta nykyään, kun sota on käynnissä ja
noiden »ihmiskunnan hylkyjen» menettelytapoja joka päivä paljastetaan
sanomalehdissä, ei asialle ole haitaksi, vaikka siihen luokin jonkun
verran valaistusta. Minä osaltani tuon korteni kokoon kertomalla vähän
kokemuksistani vakoojana.
Vakoojille on tullut miltei samanlainen kohtalo kuin kummituksille.
Ihmiset ovat hämärästi tajunneet mokomien olemassaolon, voimatta ja
tahtomatta kuitenkaan oikein uskoa niitä — he eivät ole koskaan nähneet
sellaista edessään; ja vain aniharvat ovat kohdanneet henkilöitä, jotka
todella ovat olleet suoranaisessa kosketuksessa vakoojain kanssa.
Minä voin kuitenkin omasta persoonallisesta kokemuksestani jutella
vakoojista ja voin taata niiden olemassaolon, jopa vallan suuressakin
määrässä; eikä vain Englannissa, vaan jok'ikisessä Europan kolkassa.
Tunnettu tosiasia on, että mikä hiljainen, selittämätön kopina hyvänsä
voi saada heikkohermoiset ihmiset pelosta säpsähtämään; ja että
esim. kaappi, josta keskiyön aikaan kuuluu ritinää, tahi mikä muu
äkkiarvaamaton risahdus tahansa voi aikaansaada saman tuloksen. Samalla
tapaa tuntevat sangen monet ihmiset kylmän karsivan ruumistaan, kun
vain kuulevatkin puhuttavan vakoojista. Pelkkä maine niistä vaikuttaa
heihin aivan samalla tapaa kuin jokin keskiyön kummitus.
En luule voivani alottaa esitystäni sen paremmin kuin koettamalla
vapauttaa lukijani siitä sangen yleisestä käsityksestä, että jok'ikinen
vakooja muka olisi kurja ja halveksittava yksilö, jollaisena ihmiset
mielellään häntä pitävät. Jokapäiväisessä puheessahan sana vakooja
on kerrassaan muuttunut haukkumanimeksi. Olkoon, ettei kieli voi
enää tulla toimeen ilman sellaista voimasanaa — mutta kun on puhe
todellisista vakoojista, niin jätettäköön pois se ylenkatseellinen
sävy, joka puheessa siihen yleensä liitetään. Vakoojan toimeen voidaan
ruveta joko vapaaehtoisesti (korvauksetta), komennuksesta (upseerit)
tahi maksusta — mutta kussakin tapauksessa vakooja tällöin toimii
isänmaansa hyväksi ja suorittaa — silloin kun sen tosiaankin kunnolla
suorittaa — erinomaisen tärkeän ja suuriarvoisen työn maansa puolesta.
Sen kestäessä hän lisäksi on alituisesti vaarassa joutua kiini — mikä
rauhan aikana tietää sangen ankarata vankeusrangaistusta ja sodan
aikana hirttonuoraa.
Toisin on _kavaltajan_ laita, sellaisen vakoojan, joka rahasta myy oman
maansa salaisuuksia vihollisvallalle. Hänestä ei ole ainuttakaan hyvää
sanaa sanottavana.