Johdanto.
Aikakulkija (sitä nimeä sopii meidän hänestä käyttää) selitteli
meille paraikaa erästä syvällistä kysymystä. Hänen harmaat silmänsä
loistivat ja välkehtivät, ja hänen muuten kalpeat kasvonsa punottivat
ja näyttivät eloisilta. Valkea paloi iloisesti, ja hopealilja-lampuista
sädehtivä pehmeä valo tavoitteli meidän laseissamme tavantakaa esiin
vilahtelevia kuplia. Tuolimme, jotka olivat hänen keksintöänsä,
paremminkin meitä hyväillen syleilivät kuin sallivat istua, ja meitä
ympäröi tuollainen herkullinen päivällisen jälkeinen ilmakehä,
jolloin ajatus liitää suloisen vapaana täsmällisyyden kahleista. Ja
tällä tavoin hän sen esitti meille -- tehostaen sanojansa laihalla
etusormellaan viittoillen -- meidän veltosti ihaillessamme hänen suurta
kekseliäisyyttään ja hänen vakavuuttaan tähän uuteen paradoksiin
nähden, jona me sitä pidimme.
"Teidän tulee nyt tarkoin seurata minua. Minun on nyt vastustettava
paria jotenkin yleistä käsitystä. Niinpä esimerkiksi väitän, että
geometria perustuu erääseen väärinkäsitykseen".
"Siitä ei meitä niinkään helposti saada vakuutetuiksi", huomautti
Filby, punatukkainen, väittelynhaluinen mies.
"En aio pyytää teitä hyväksymään mitään ilman järkevää syytä. Pian
kyllä myönnätte sen verran kuin tarvitaankin. Tiedätte tietysti,
että matemaattista viivaa -- viivaa, jonka paksuus on nolla -- ei
todellisuudessa ole olemassa. Opetettiinhan se teille koulussa? Eikä
liioin matemaattista pintaa. Nämä ovat pelkkiä käsitteitä".
"Aivan niin", sanoi sielutieteilijä.
"Eikä kuutiokaan, jolla on vain pituus, leveys ja paksuus, voi
todellisuudessa olla olemassa".
"Sitäpä minä vastustan", sanoi Filby. Tottahan kiinteä esine on
olemassa. Kaikki todelliset esineet ..."
"Siten ajattelevat useimmat ihmiset. Mutta odotapas hiukan! Voiko
_silmänräpäyksellinen_ kuutio olla olemassa?"
"En jaksa seurata ajatustasi", sanoi Filby.
"Voiko kuutio, jonka olemassaolo ei hetkeäkään jatku, todella olla
olemassa?"
Filby alkoi miettiä.
"Jokaisella todellisella esineellä", jatkoi aikakulkija, "täytyy
luonnollisesti olla neljä ulottuvaisuutta: pituus, leveys, paksuus
ja -- jatkuvaisuus. Mutta erään luontaisen heikkoutemme takia, jonka
aivan heti tahdon teille selittää, olemme taipuvaiset jättämään
tämän tosiseikan huomioon ottamatta. On olemassa todella neljä
ulottuvaisuutta, joista kolmea sanomme avaruusulottuvaisuuksiksi,
ja neljäs on aika. Mutta olemme taipuvaiset tekemään epätodellisen
erotuksen kolmen ensimäisen ja neljännen ulottuvaisuuden välillä, koska
sattuu olemaan niin, että meidän tietoisuutemme liikkuu, ajoittain
keskeytyen, yhteen suuntaan tuota neljättä myöten elämämme alusta sen
loppuun saakka".
"Tämä", virkahti eräs hyvin nuori mies turhaan yritellen saada
sikarinsa syttymään lampun liekin yllä; "tämä on todellakin sangen
selvää".
"No niin, on hyvin merkillistä, että tämä seikka niin yleisesti
jätetään huomioon ottamatta", jatkoi aikakulkija hiukan hilpeämmin.
"Tätäpä todella tarkotetaan neljännellä ulottuvaisuudella, vaikka
jotkut henkilöt, jotka puhuvat neljännestä ulottuvaisuudesta, eivät
tiedä tarkottavansa juuri tätä. Se on vain toinen ajan tulkinta.
_Ajan ja kolmen avaruusulottuvaisuuden välillä ei ole mitään muuta
eroa kuin se, että meidän tietoisuutemme liikkuu aikaa pitkin_.
Mutta jotkut typerät ihmiset ovat takertuneet tuon ajatuksen nureaan
puoleen. Olette kai kaikki kuulleet mitä he sanovat tästä neljännestä
ulottuvaisuudesta?"
"_Minä_ en ole", sanoi erään maaseutukaupungin pormestari.
"Yksinkertaisesti näin. Meidän matemaatikkojemme määrittelemällä
avaruudella on kolme ulottuvaisuutta, joita voi nimittää pituudeksi,
leveydeksi ja paksuudeksi, ja on se aina määriteltävissä kolmen pinnan
avulla, joista jokainen muodostaa suoran kulman toisten kanssa. Mutta
muutamat filosoofit ovat tiedustelleet, miksi on kyseessä juuri kolme
ulottuvaisuutta -- miksei voisi olla vieläkin jokin suunta, joka
muodostaa suorat kulmat kolmen muun ulottuvaisuuden kanssa? -- ovatpa
koettaneet laatia neliulottuvaisuus-geometriankin. Tätä selvitteli
professori Simon Newcomb New-Yorkin matemaattiselle seuralle vain noin
kuukausi takaperin. Tiedätte, että tasaisella pinnalla, jolla on vain
kaksi ulottuvaisuutta, voimme piirtämällä esittää kolme ulottuvaisuutta
omaavan kiinteän kappaleen, ja samoin arvellaan voitavan kolme
ulottuvaisuutta omaavien esineiden mallin mukaan esittää sellainen,
jolla on neljä -- kunhan vain voitaisiin hallita esineen perspektiivi.
Ymmärrättekö?"
"Luulenpa käsittäväni", mutisi pormestari. Ja kulmiaan kurtistaen
hän vaipui syvään tutkisteluun, ja hänen huulensa liikkuivat kuin
salaperäisiä sanoja toistellen. "Niin, luulisin sen nyt ymmärtäväni",
hän hetkisen perästä toisti ilahtuen lyhyeksi aikaa.
"No, saatanpa kertoa teille jonkun aikaa pohtineeni tätä
neliulottuvaisuus-geometriaa. Jotkut saavuttamistani tuloksista ovat
merkillisiä. Tässä esimerkiksi näette valokuvia eräästä miehestä eri
ikäkausilta -- kahdeksan vuotiaana, viisitoista-, seitsentoista-,
kahdenkymmenenkolmen vuotiaana ja niin edespäin. Nämä kaikki
ovat ilmeisesti ikäänkuin lohkoja, kolmiulottuvaisuuskuvia hänen
neliulottuvaisuusolennostaan, joka on määrätty ja muuttumaton".
"Tiedemiehet", jatkoi aikakulkija pysähdyttyään sen verran, että
edellinen voitiin kunnolla sulattaa, "tietävät varsin hyvin, että aika
on vain jonkinlaista avaruutta. Tässä näette yleisen tieteellisen
kuvion, sääkaavakkeen. Tämä viiva tässä, jota sormellani seuraan,
osottaa ilmapuntarin liikkeen. Eilen se oli näin korkealla, illalla se
laski, tänä aamuna nousi jälleen, ja sitten hiljalleen ylöspäin aina
tähän asti. Eihän elohopea totisesti piirtänyt tätä viivaa missään
yleisesti omaksutuista avaruusulottuvaisuuksista? Mutta viivan se
varmasti piirsi, ja meidän täytyy sentähden päätellä sen tapahtuneen
aikaulottuvaisuudessa".
"Mutta", sanoi lääkäri tuijottaen kiinteästi takan hiilustaan, "jos
aika todella on vain neljäs avaruusulottuvaisuus, miksi sitä sitten
pidetään ja on aina pidetty jonakin muuna? Ja miksi emme voi liikkua
ajassa, niinkuin liikumme muissa avaruusulottuvaisuuksissa?"
Aikakulkija hymyili. "Oletko niin varma siitä, että voimme liikkua
vapaasti avaruudessa? Oikealle ja vasemmalle, eteen- ja taaksepäin
voimme kylläkin esteettömästi liikkua, ja niin on asianlaita aina
ollut. Myönnän että kahdessa ulottuvaisuudessa liikumme mielinmäärin.
Mutta miten lie ylös- ja alasliikkumisen laita? Siinä rajoittaa meitä
painovoima".
"Eipä ehdottomasti", vastusti lääkäri. "Onhan ilmapalloja".
"Mutta ennen ilmapalloa ei ihminen voinut vapaasti liikkua
kohtisuorassa suunnassa, ellemme ota lukuun hyppäämis-yrityksiä ja
pinnan epätasaisuuksia".
"Voitiin kuitenkin hiukan liikkua ylös ja alas", väitti lääkäri.
"Helpommin, paljoa helpommin alas kuin ylös".
"Mutta ajassa ei voida lainkaan liikkua, ei voida päästä irti
nykyhetkestä".
"Rakas herraseni, siinäpä juuri erehdyt. Siinäpä juuri koko maailma on
mennyt harhaan. Alituisestihan me siirrymme pois nykyhetkestä. Meidän
henkinen olemuksemme, joka on aineeton ja vailla ulottuvaisuuksia,
kulkee aikaulottuvaisuutta myöten tasaisella nopeudella kehdosta
hautaan. Aivan samoin kuin kulkisimme _alaspäin_, jos alkaisimme
elämämme 50 engl. peninkulman korkeudella maanpinnasta".
"Mutta suuri vaikeus piilee siinä", keskeytti sielutieteilijä, "että
_voimme_ liikkua kaikissa avaruuden suunnissa, mutta emme ajassa".
"Siinäpä juuri on suuren keksintöni itu. Mutta erehdyt sanoessasi,
että emme voi liikkua ajassa. Jos esimerkiksi muistelen hyvin elävästi
jotakin tapausta, niin siirryn taaksepäin siihen silmänräpäykseen, jona
se sattui: muutun poissaolevaksi, kuten sanotaan, siirryn hetkeksi
ajassa taaksepäin. Tietysti meiltä puuttuu keinoja jäädä sinne miten
pitkäksi aikaa hyvänsä, samoinkuin villi-ihminen ja -eläin ei saata
pysytellä kuuden jalan korkeudella maankamarasta. Mutta sivistynyt
ihminen on raakalaista edullisemmassa asemassa tässä suhteessa. Hän
kykenee uhmaamaan painovoimaa ilmapallossa ja miksi hän ei voisi toivoa
loppujen lopuksi kykenevänsä pysähdyttämään kulkunsa tai kiihdyttämään
sitä aikaulottuvaisuuttakin myöten tai vaikkapa kääntymään ja kulkemaan
toista tietä?"
"Oho, _tämä"_, alkoi Filby, "on aivan..."
"Kuinka niin?" kysyi aikakulkija.
"Se sotii järkeä vastaan", väitti Filby.
"Mitä järkeä?" kysyi taas aikakulkija.
"Sinä voit todisteluillasi osottaa mustan valkeaksi, mutta minua et
ikinä saa vakuutetuksi", väitti Filby.
"Ehkä en", myönsi aikakulkija. "Mutta nyt alatte ymmärtää mitä tarkat
tutkimukseni neliulottuvaisuus-geometriassa tarkottivat. Kauvan sitten
minulla oli hämärä aavistus koneesta..."
"joka kulkisi ajan halki!" huudahti hyvin nuori mies.
"joka esteettömästi kulkisi mihin suuntaan hyvänsä avaruudessa ja
ajassa aivan ajajan mielen mukaan".
Filby vain naurahti.
"Mutta minulla on kokeellinen todistus onnistumisestani", sanoi
aikakulkija.
"Sellainen kone olisi erinomaisen mukava historioitsijalle", esitti
sielutieteilijä. "Hän voisi kulkea ajassa taapäin ja tarkistaa
esimerkiksi hyväksytyt tiedot Hastingin taistelusta!"
"Etkö luule vetäväsi huomiota puoleesi?" kysyi lääkäri. "Meidän
esi-isämme eivät juuri suvainneet ajanlaskuhairauksia".
"Ja kreikan voisi oppia itse Homeron ja Platon huulilta", arveli hyvin
nuori mies.
"Siinä tapauksessa te varmasti moittisitte heidän taitamattomuuttaan.
Saksalaiset oppineet ovat niin paljon parannelleet kreikankieltä".
"Entäs tulevaisuus sitten", huudahti hyvin nuori mies. "Ajatelkaahan
vain! Voisin sijoittaa kaikki rahani pankkiin, jättää ne korkoa
kasvamaan ja rientää vimmatusti eteenpäin!"
"Ja tapaisit yhteiskunnan", virkahdin minä, "joka perustuisi jyrkästi
kommunistiselle pohjalle".
"Kaikista liioitelluista teorioista tuo oli häikäilemättömin", sanoi
sielutieteilijä.
"Niin, siltä minustakin tuntui ja siksi en puhunutkaan siitä ennen..."
"kokeellista todistusta!" jatkoin minä. "Aijotko tosiaankin todistaa
_tämän?"_
"Kokeile!" huudahti Filby, jonka aivot jo alkoivat väsyä.
"Näytä meille kokeesi", pyysi sielutieteilijä, "vaikkakin se tietysti
on petkutusta kaikki tyyni".
Hymyillen katseli aikakulkija meihin. Ja yhä hieman hymyillen hän
sitten, kädet syvällä housuntaskuissa, astui hitaasti ulos huoneesta,
ja me kuulimme hänen kulkea laahustavan tohveleissaan pitkää käytävää
alas laboratoorioonsa.
Sielutieteilijä katsahti meihin.
"Mitähän hän lienee saanut päähänsä?"
"Jonkin silmänkääntäjätempun vain , sanoi lääkäri, ja Filby yritti
kertoa meille eräästä velhosta, jonka hän oli tavannut Burslemissa,
mutta ennenkuin hän oli esipuheensa lopettanut aikakulkija jo palasi,
ja Filbyn kasku katkesi.