Minulla oli kerran sisar, kultainen lapsi.
Hän hukkui minulta kaupungin tungoksessa.
Jos näen mustien kuusten keskellä
nuoren koivun pudistavan kultaista tukkaansa,
muistan sisareni.
Seisooko hän avosilmin puiden keskellä,
sydän sykkien,
kurkoittaako hän kätensä minun puoleeni?
Sisareni, minun sisareni, minne ne veivät sinut?
Mitä hekuman unia sinä uneksit
väsymyksen vuoteilla?
Sankarlapsi, onnen lapsi,
me odotamme yhdessä
satujen päivää.