Ei, ei, ei, huutavat kaikki metsän kai'ut:
minulla ei ole enää sisarta.
Nostan maasta hänen valkean silkkipukunsa
ja syleilen sitä voimattomasti.
Suutelen sinua, saat kaiken intohimoni,
ajatukseton kangas,
muistatko hänen ruusuiset jäsenensä?
Hänen kenkänsä ovat jäljellä auringonpaisteessa,
jumalat lämmittelevät käsiään niiden luona.
Sada, lumi, yli sisareni jäännösten.
Tuiskua yli niiden, lumimyrsky, katkeran-raskaana.
Värjyen olen astuva tälle paikalle
niinkuin kauneuden rumalle haudalle.