_Veijo_. Majuri.»
»Eversti _Kalm_ päätti kuitenkin toteuttaa suurenmoisen
hyökkäysaikeensa. Kun 1:nen pataljoona ei siihen yksin mitenkään
riittänyt, määräsi hän vastoin etelärintaman ylipäällikön nimenomaista
käskyä osan 2:sta pataljoonaa Valkiin jääneen patterin kera ottamaan
osaa Marienburgin valloitusretkeen.
Operatsionikäskyssään N:o 8 (16.2.19.) eversti _Kalm_ antoi käskyn
etenemiseen ryhtymisestä. Taistelukauden täten alkavan toisen jakson
tarkoituksesta mainittiin siinä:
»Koska 2:sen divisionan toimesta ei rata Marienburg seuduilla tule
katkaistuksi ja koska eteneminen yleensä näyttää olevan seisauksissa,
on rykmenttimme tehtävänä katkaista Pihkova—Riga valtatie Hoppenhofin
lounaispuolella, jotta toinen virolainen divisiona voisi ottaa
haltuunsa valtatien Hoppenhofista Isborskiin.
»Länsipuolisena naapurina on 3:s virolainen rykmentti linjalla
Egle—Olin—Sallisemnek—Gut Wiezemhof—Meschinusch. Itäpuolisena naapurina
on 2:nen virolainen divisioona linjalla Gut Menzenistä [Moniste
(Menzen) oli kuitenkin vielä tällöin punaisten hallussa] Verroon
päin—Gut Lutsnek—Panikowitz—Isborsk kauppalan eteläpuoli—Isborskin
asema.»
Pohjan Poikain eri osastoista määrättiin:
1:sen pataljoonan sekä 1:sen ja 3:nnen patterin jääkärikapteeni
_Hannulan_ johdolla tuli ottaa 16 ja 17 pm välisenä yönä haltuunsa
linja Piri—Aajoki—Mustjoki—Mustjoen rautatiesilta—Mönisten kartano.
2:sen pataljoonan 4:nnen ja 6:nnen komppanian, 2/3 2:sesta K.K.K:sta
ja 2:sen patterin oli lähdettävä 4 ratsuosastoon kuuluvan lähetin kera
jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ johdolla Valkista 17 p:nä klo 1 yöllä
maanteitse Koikylän kartanoon, jossa levähdettyään niiden tuli jatkaa
matkaansa Vanakupjan ja Kilijarin taloihin reserviin.
Asemakomendantti _Leo Eronen_ sai käskyn huolehtia siitä, että
ambulanssijuna olisi 17 p:nä klo 7 ap. Valkin asemalla ja siihen
liitettyinä eversti _Kalmin_ esikuntaa varten I luokkavaunu, muulle
henkilökunnalle 1 vaunu ja Pohjan Poikain soittokunnalle, jonka myöskin
tuli lähteä mukaan tulilinjoille, 1 vaunu.
Lääkintämajuri _Kallioinen_ määrättiin ambulanssijunan päälliköksi,
lääkintäkapteeni _Cederberg_ seuraamaan 1:stä ja lääkintäkapteeni
_Kalpa_ 2:sta pataljoonaa.
Valkiin oli jäävä eversti _Kalmin_ sijaiseksi kapteeni _Rihtniemi_
ja kaupungin komendantin käytettäväksi 5:s komppania 2 raskaan
konekiväärin kera.
Valkissa olleiden joukko-osastojen keskuudessa esiytyi kuitenkin jo
tällöin haluttomuutta ryhtyä hyökkäämään Viron kansallisten rajojen
ylitse, ja siitä oli nyt — sotilaiden mielestä — kysymys.
Sen johdosta eversti _Kalm_ kaikille Pohjan Pojille luetussa
kirjelmässään helmikuun 16 piitä ilmoitti, että tottelemattomuuteen
yllyttävät sotilaat erotettaisiin heti rykmentistä. Samalla
selitettiin, että kysymyksessä ei ollut vieraiden maiden
valloittaminen, vaan ainoastaan Viron kansallisten rajojen ja Viron
alueen tehokkaaseen puolustamiseen sopivien asemien hankkiminen,
ja ilmoitettiin, että Viron kansallinen eteläraja oli luettava
kulkevaksi linjaa Heinaste—Salatsijoki—Burtnekjärvi—Saulek—(Aajokea
myöten) Ramnek — Valk-Marienburg radan ja Pihkova-Riika valtatien
risteys— (Hoppenhof—Isborsk maantien eteläpuolitse) Isborskin kauppala
ja lopuksi viimemainitun kaakkoispuolitse Isborskin aseman kautta
Peipusjärveen.
Mieliala sotilaiden keskuudessa rauhoittuikin tällä kertaa ilman
enempiä toimenpiteitä. Tämä tapahtuma oli vain pieni välikohtaus; mutta
se ilmaisi samalla, että rykmentin ennen aivan erinomainen mieliala oli
laskemassa, ja että tuhan alla hehkui.
1:selle pataljoonalle määrätty linja olikin jo muuten saavutettu, vain
Mustjoen rautatiesilta ja Mönisten kartano olivat vielä punaisten
hallussa. Etenkin edellisen valtaaminen oli vaikea ja vaati nopeaa
toimintaa. Punaiset saattoivat räjähdyttää sillan minä hetkenä tahansa,
ja he tekisivät sen varmasti heti, kun suomalaisvirolaisten joukkojen
puolelta ilmenisi vähänkin epäilyttävää.
Kapearaiteisten panssarijunien päällikkö antoi rautatiesillan
valtaamiseksi käytettäviksi n. 20 luotettavaa miestä oppaan sekä
hevosten ja rekien kera. Suunnitelma oli, että virolainen komennuskunta
lähtisi klo 3 yöllä Essemäen kenttävartion kautta otettuaan mukaansa
yhden Pohjan Pojan yhdysmieheksi ja hyökkäisi radan pohjoispuolitse
yllättävästi rautatiesillalla olevan punaisten räjähdyskomennuskunnan
selkään konekivääriosaston kiirehtiessä suoraan metsän halki.
Sittenkuin sillan vartijat olisi saatettu vaarattomiksi, oli
konekivääritulella ja käsigranaateilla pidettävä vihollinen loitolla,
kunnes Pohjan Poikain 2:nen komppania, jonka siihen mennessä oli
edettävä Kallikylän luo, ehtisi paikalle ja turvaisi sillan omistuksen.
Kaikki tapahtui suunnitelman mukaisesti. Räjähdyskomennuskunta
tuli täydellisesti yllätetyksipä silta joutui vahingoittumattomana
virolaisen komennuskunnan haltuun klo 7 ap. Sen käsiin jäi
haavoittuneena räjähdyskomennuskunnan päällikkö, muudan puolalainen
insinööri, muut punaiset pakenivat.
2:nen komppania turvattuaan sillan eteni Tervasiin ja Pelsiin ryhtyen
tiedustelemaan Mönisteä ja Hoppenhofia kohden. Virolainen panssarijuna
kulki pian senjälkeen Mustjoen sillan ylitse, jatkoi matkaansa ja
valtasi Hoppenhofin 17 p:nä klo 1,30 ip.
Aamulla 17 p:nä 1:sen pataljoonan esikunta siirtyi Taivolan kartanoon,
jonne myöskin 1:nen komppania saapui kokonaisuudessaan. 3:s komppania
lähetettiin 1:sen komppanian aikaisempaan majoituspaikkaan.
Saatuaan tiedon, että Adselin linnaan majoittunut bolshevikikomitea
oli parhaillaan takavarikoimispuuhissa sijoituspaikkansa lähistöllä,
jääkärikapteeni _Hannula_ antoi 1:selle komppanialle käskyn koettaa
vangita sen jäsenet ja riistää heiltä saaliskuormat. Valmistukseksi
Pohjan Poikain 3:s patteri ampui Taivolasta kartan mukaan 10 laukausta
linnaa kohden klo 10,40—11,15 ap. Shrapnellit räjähtivät, kuten
asukkaat sittemmin kertoivat, Adselin kirkon luona, n. 1/2 km päässä
kartanosta pohjoiseen. Punaiset säikähtivät siitä niin, että jättivät
saaliinsa ja pötkivät pakoon. Mutta hetken kuluttua he huomattuaan,
ettei välitöntä vaaraa ollut, palasivat hakemaan kuormiaan ja ajoivat
sitten tiehensä vähän ennen 1:sen komppanian patrullin tuloa.
Eräs mukana ollut kirjoittaa retkestä:
»Patrulli lähtee liikkeelle. Matka on pitkä, n. 10 virstaa. Miehet
kyllästyvät puolitiessä kävelyyn, ottavat eräästä talosta 3 hevosta,
ja niin aivan tuntemattomia, valkoisen astumattomia teitä eteenpäin.
Näin päästään virstan päähän talosta. Vielä ei ole selvyyttä, missä
punikit piilevät. Vastaan tulee kolme akkaa. Rippeet neljän kielen
sanavarastosta tongitaan esille, ja niin päästään selville, ettei
kartanossa enää ole bolshevikeja. Varmuuden vuoksi istutetaan lihavin
eukoista rekeen. Sitten täyttä lentoa lehtokujaa pitkin ohi kirkon,
läpi kylän linnaan. Vastaanotto on mitä sydämellisin. 10 miestä edeten
10 virstaa joukoistaan on 'valloittanut' mitä parhaimmissa asemissa
olevan kartanon.»
Jääkärikapteeni _Hannulan_ aikomus oli ollut 17 p:n aamuna
tehdä valehyökkäys Aajoen eteläpuolella olevia joukkoja vastaan
peloittaakseen ne edemmäksi ja sitten marssia Everestä ja Hakjamoisasta
lähtevää tietä myöten Mustjoen sillan ohi eteenpäin. Mutta saatuaan
tietää eversti _Kalmin_ saapuvan samana päivänä Taivolan asemalle hän
lykkäsi etenemisen.
Pohjan Poikain esikunta- ja ambulanssijuna lähti Valkista klo 8 ap.
saapuen Taivolan asemalle klo 10 ap. Junan suojelusväeksi määrättiin
äkkiyllätysten varalta soittokunnan miehet, jotka asestettiin
kivääreillä, ja joilla koko retken ajan oli siten kaksinainen tehtävä.
2:nen pataljoona oli lähtenyt Valkista 2:sen patterin kera klo 1 yöllä
maanteitse Lijlen ja Lepenhofin kautta ja saapui Koikylässä levättyään
Taivolaan klo 2 ip.
Tiedustelun kautta saatiin selville, että punaiset olivat, sittenkuin
virolainen panssarijuna oli ottanut haltuunsa Hoppenhofin, vetäytyneet
Pohjan Poikain rintamanosalla aina Pihkova—Riika viertotien taakse.
Eversti _Kalm_ päätti ryhtyä viipymättä etenemään.
Jääkärikapteeni _Hannula_ sai käskyn koota komppaniansa Taivolan
kartanoon ja edetä senjälkeen tykistön kera Adselin linnaan. Sieltä
käsin oli varmistettava tie Adselista etelään viertotielle saakka.
4:s komppania sai käskyn asettua 2:sen komppanian tilalle Kallikylää
lähellä olevaan Alakylään. Komppania saapui jääkärikapteeni
_Svinhufvudin_ johdolla määräpaikkaansa klo 5 ip., jonka jälkeen 2:nen
komppania saattoi jättää asemansa ja marssia Adseliin pataljoonan
yhteyteen. 6:s komppania jäi toistaiseksi suorittamaan vahtipalvelusta
Taivolan asemalle.
Jääkärikapteeni _Hannula_ kertoo päivän vaiheista:
»3:nnen komppanian saavuttua Taivolan kartanoon ja siellä jonkin aikaa
kuunneltuamme rykmentin torvisoittokunnan esityksiä lähdetään Adselia
kohden: 1:nen ja 3:s komppania, 1/3 1:sestä K.K.K:sta sekä tykistö.
Ramnekin tienhaaraan jätetään selkäpuolta turvaamaan varmistusosasto
3:nnesta komppaniasta 2 kevyen konekiväärin kera.
»Ratsastaessamme edellä tulee meitä vastaan reillä ajaen Adselista
palaava vänrikki _Havaan_ joukko. Sille annetaan käsky kääntyä ja
ajaa edellä Adseliin, jonne myös osa tykistöä ennen muuta joukkoa on
lähtenyt.
»Vähää ennen tuloamme Adselin linnaan nähdään sieltä tietä myöten, joka
Aajoen länsipuolella kulkee yhdensuuntaisena meidän kulkemamme kanssa
joen itäpuolella, liikkuvan pohjoiseenpäin bolshevikijoukon, jossa on
osasto ratsuväkeä ja pitkä kuormastokolonna. Adselin kirkon kohdalla se
on kääntynyt linnaan päin aikoen nähtävästi siellä olevan sillan kautta
siirtyä itäpuoliselle tielle. Mutta sitten se on yht'äkkiä kääntynyt
takaisin ja kiireesti lähtenyt ajamaan etelään. Ilmeisesti se on nähnyt
meikäläisten lähestyvän, ehkä Adseliin palaavan vänrikki _Havaan_
joukon ja tällöin lähtenyt pakoon. Saavuttuamme Adseliin näemme sen
etäällä Aajoen toisella puolen pakenevan lounaista kohden. Takaa-ajo ei
enää hyödytä.
»Hetken kuluttua aletaan eteläpuolelta Aajoen toiselta rannalta ampua
linnaa kohden. Huomataan, että siellä on 6-miehinen vihollisen
ratsupatrulli, joka ammuskelee linnan alapuolelle asetettua tilapäistä
vartiota.
»Kaikki osoittaa, että vihollinen meidän toimintasuunnallamme on
joutunut kokonaan hajalle, yhteys on katkennut sen eri osastojen
väliltä, jotka nyt ilman päämäärää harhailevat ympärillämme. Kun
senvuoksi tilanne meidän luoteis- ja länsipuolellamme ja jossakin
määrin myös koillisessa on epäselvä ja yksityisiä vihollisosastoja
harhailee eri tahoilla, joten yhteentörmäys on mahdollinen miltä
suunnalta hyvänsä, katson parhaaksi pitää pataljoonan koossa Adselissa
ja varmistaa sen joka puolelle.
»Pataljoona ja tykistö majoittuvat kartanoon. 1:nen komppania
saa tehtäväkseen varmistaa koilliseen ja luoteiseen asettaen
aliupseerivartion Aajoen sillalle kirkon kohdalle ja Berlin—Kubja
tielle. 3:s komppania varmistaa etelään lähettäen kenttävartion n.
1 1/2 km kartanosta etelään olevaan tienhaaraan puron varrelle.
2:nen komppania saapuu illalla Adseliin ja pääsee kokonaisuudessaan
lepäämään. Vääpeli _Nikin_ kenttävartio kutsutaan pois Piristä.
»Adselin linna on Liivinmaan komeimpia aateliskartanolta lukuisine,
suurine kivirakennuksineen, omine sähkölaitoksineen, laajoine
puistoineen y.m. ja sijaitsee ihanalla paikalla korkealla penkereellä
Aajoen varrella. Halliten laajalti Aajoen aavaa laaksoa pohjoiseen
ja etelään sekä samoin metsättömiä ja aukeita seutuja länteenpäin se
on puolustuskohtana etelää ja länttä kohden erinomainen ja näiltä
suunnilta melkein mahdoton valloittaa, ellei vihollisella ole
käytettävänään voimakasta tykistöä. Aajoki virtaa tällä kohdalla
syvässä laaksossa korkeiden harjujen välillä, joita myöten kummallakin
puolen jokea kulkevat yhdensuuntaiset maantiet. Kartanon päärakennus on
tasoitetulla penkereellä, jonka seinämä on keinotekoisesti kiveämällä
tehty aivan pystysuoraksi.
»Punaiset ovat ryöstäneet täältä jo useita hevoskuormia kallisarvoista
irtaimistoa ja ennen meidän tuloamme vieneet m.m. n. 30 puhdasrotuista
englantilaista hevosta kartanon hevossiittolasta. Talon haltijat
ovat tietymättömissä. Jäljelle on jäänyt vain vanha saksalainen
taloudenhoitajatar sekä palvelusväkeä, josta ainakin osan kerrotaan
olevan punaista.
»Vähän matkan päässä kartanon puistossa on kuusenoksista ja havuista
rakennettu, runsaasti punaisilla lipuilla ja nauhoilla koristettu,
korkea, tornintapainen laitos. Talonväki kertoo, että joku aika sitten
punaisten isännöidessä eräs mies oli murhannut Adselin papin. Kun
senjälkeen valkoiset taas vähäksi aikaa olivat päässeet valtaan, olivat
he hirttäneet murhaajan. Mutta punaiset olivat kohta taas tulleet
takaisin ja kunnioittaakseen 'aatteen marttyyriä' pitäneet juhlalliset
hautajaiset ja pystyttäneet mainitun muistomerkin papinmurhaajalle.
»Friedrichshofin kartanon pehtori, joka pitemmän aikaa on ollut
punaisia paossa, saapuu luokseni ja pyytää muutamia sotilaita mukaansa
lähteäkseen Friedrichshofiin, jonne hän ei yksin uskalla mennä, sekä
lupaa siitä hyvästä lahjoittaa pataljoonalle muonavaroja. Hän saa
mukaansa muutaman ratsulähetin sekä hevosmiehiä rekineen 3:nnesta
komppaniasta.
»Retkikunta saapuu kuitenkin liian myöhään perille: punaiset ovat jo
ehtineet tyhjentää kartanon puhtaaksi ja viimeinen kuorma on lähtenyt
vähän ennen meikäläisten tuloa. Metsän laidassa kartanon eteläpuolella
näkyy muutamia vihollisen ratsumiehiä.»
17 p:n iltaan mennessä Pohjan Pojat olivat asettuneet linjalle Breussin
ja Darsenzeemin tienhaara l/2 km Adselista etelään—Hoppenhof—Mönisten
kartano. Pohjan Poikain soittokunta marssi Adselin linnaan seuraavana
päivänä soittaen siellä oleville joukoille m.m. »Porilaisten marssia»
samoilla paikoilla, joilla ennen venäläisten ja saksalaisten
sotilasmarssit olivat kaikuneet. Soittokunta sai taivaltaa sieltä
seuraavana päivänä jälleen pitkän matkan, nim. Hoppenhofiin.
17 p:n iltana eversti _Kalm_ julkaisi Taivolassa operatsionikäskynsä
N:o 9 Pohjan Pojille. Hän mainitsee siitä taistelukertomuksessaan
Koikylä—Marienburg taistelukaudelta:
»Joukkojen! tavattomista, huonossa vaatetuksessa, rikkinäisissä
jalkineissa ja ankarassa pakkasessa suoritetuista marsseista johtuneen
suuren väsymyksen vuoksi en seuraavaksi päiväksi voinut suurempia
tehtäviä määrätä.»
1:nen pataljoona sai tehtäväkseen pitäen yhteyttä Hoppenhofissa
olevan virolaisen panssarijunan kanssa varmistaa sijoituspaikkansa.
Jääkärikapteeni _Hannulan_ komentoon määrättiin samalla toistaiseksi
2:sen pataljoonan 6:s komppania, joka Adseliin saavuttuaan sai vaihtaa
1:sen komppanian.
2:sen pataljoonan 4:s komppania ja 2 raskasta konekivääriä
jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ johdolla saivat määräyksen marssia 18
p:n kuluessa Saara—Möniste—Vastse-Roosa (Neu-Rosen) tietä Luxenhofin
kartanoon viertotien ja Valk—Marienburg rautatien risteyksen lähelle.
Kaikki patterit määrättiin jääkärimajuri _Snellmanin_ välittömän johdon
alaisina keräytymään Adseliin.
Ratsuosaston päällikön, vääpeli _Vartiaisen_ tuli kerätä ympäristöstä
ratsuiksi kelpaavia hevosia reserviin, jotta aina olisi levänneitä
ratsuja tulevissa taisteluissa käytettäviksi yhteydenpitoon eri
osastojen välillä. Samalla hänen oli koetettava hankkia lisää
satuloita. 18 p:n aamuna 3:s komppania siirtyi viertotielle Breussin
tienhaaran luo varmistaen länteenpäin. Punaisten etujoukot (n. 150
ratsu- ja 100 jalkamiestä) olivat Lasdingissa n. 10 km päässä. 1:nen
komppania siirrettiin Darsenzeemiin, ja se asetti kenttävartion
tienhaaraan Breeschen luo.
Jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ joukko lähti liikkeelle Alakylästä
18 p:nä klo 9 ap. sille määrättyä uutta sijoituspaikkaa kohden.
Lääkintäkapteeni _Kalpa_ kertoo matkasta:
»Lähimpänä määränä 2:sella pataljoonalla on nyt suuri, Riian ja
Pihkovan välinen viertotie, joka pitää saavutettaman 18 p:nä. Lähdetään
siis jälleen liikkeelle, sivuutetaan Mönisten ja Vastse-Roosan
kartanot, samotaan läpi Hoppenhofin kauppalan, jonka asukkaat suurin
joukoin ovat keräytyneet katsomaan ohi kulkevia suomalaisjoukkoja.
Erikoisesti pistää silmään suuri mustalaisten ja juutalaisten lukumäärä
asukkaiden keskuudessa. Repaleinen puku, likaiset kasvot, tylsistynyt
ilme — kaikki puhuu hädästä ja kurjuudesta, ilottomasta elämästä ja
toivottomasta tulevaisuudesta. Ovat meidänkin poikiemme varustukset
puutteelliset, onpa puhtaudessakin paljon toivomisen varaa, mutta katse
on heillä terävä silmä kirkas, ja iloisena heidän laulunsa kaikuu
kauppalan lävitse kuljettaessa: 'Oi kallis kotimaa... ei ole maata
sen armaampaa.' Vieraalla maalla, vieraan kansan keskuudessa tuntuu
kotimaa kaksin verroin kalliilta, siellä vallitsevat puutteellisuudet
ja epäkohdat häviävät mielestä. Sen ympärille muodostuu jonkinlainen
sädekehä.
»Iltapäivällä saavumme suuren viertotien ja Valk—Marienburg rautatien
risteykseen. Tähän on meidän majoituttava yöksi, täällä odotettava
uusia määräyksiä ja toimintaohjeita.
»Vihollinen on lähettyvillä, siitä ei ole epäilystäkään, vieläpä sillä
on varsin suuria voimia käytettävinään päättäen paikallisten asukkaiden
tiedonannoista Kysymyksessä on ainakin kaksi bolshevikirykmenttiä, kun
taas 2:sen pataljoonan miesluku supistuu kahteensataan mieheen. Ja
vihollinen vielä lisäksi tietää vähälukuisuutemme. On siis kylläkin
syytä olla varuillaan.»
Jääkärikapteeni _Svinhufvud_ varmisti viertotien Oppekalniin
päin kenttävartiolla ja Warkalin suuntaan aliupseerivartiolla,
tien Neu-Laizeniin kenttävartiolla ja metsän Mickeleniä kohden
kaksoisvartiolla.
Heti, kun pataljoona oli saapunut Luxenhofiin, joutuivat sen
tiedustelijat kosketuksiin n. 20-miehisen ja 2 konekiväärillä
varustetun vihollisen kanssa, joka ajettiin kiivaan kahakan jälkeen
pakosalle. Varajoukkueenjohtajan, vänrikki _Laurikaisen_ johtama ryhmä
4:nnestä komppaniasta ryhtyi ajamaan takaa vihollista, mutta joutuikin
kosketuksiin suuremman, n. 150-miehisen bolshevikijoukon kanssa 3
virstan päässä Luxenhofista Pihkovaan päin.
Eräs 4:nnen komppanian sotilas kertoo siitä:
»Vänrikki _Laurikainen_ lähti liikkeelle ryhmän kera majapaikastamme.
Kaikki, etenkin komppaniamme päällikkö, tiesivät, että hän täyttäisi
tunnollisesti tehtävänsä. Niin kävikin. Pian lähetti alkoi tuoda
raportteja, joissa luki:
»'Ryhmäni siellä ja siellä, vihollinen yhä peräytyy. Vastassa 2 tai 3
komppaniaa.'
»Raportteja tuotiin useampia, aina vain kauempana nuo 10 miestä olivat.
Mutta viimein saapui raportti, jossa patrullin johtaja pyysi apua: ilta
oli jo myöhä ja hänen miehensä väsyneitä, vihollisen saartamia.
»Apua ei ehditty lähettää vielä, kun jo hänen miehiään märkinä ja
verissään alkoi tulla majapaikkaamme. He kertoivat taistelun kulusta.
»Aina vain oli menty eteenpäin, vihollinen peräytyi aina syvemmälle
synkkään metsään. Vähän oli miehiä kyllä peloittanut, mutta kun
vänrikki _Laurikainen_ marssi edellä, niin kukaan ei ajatellutkaan
takaisin kääntymistä.
»Vihdoin oli tullut pimeä, ja vihollinen oli saartanut heidät melkein
kokonaan. Pohjan Pojat odottivat erään pienen mäen kupeella ketjussa
tien molemmilla puolin.
»Laaksosta alkoi kuulua ryssien puheensorinaa. Siellä vihollinen
komensi joukkojaan ketjuun, mutta ryssät eivät millään olisi tahtoneet
lähteä eteenpäin. Vihdoin he kuitenkin alkoivat hitaasti kulkea kohti
suomalaisia, joiden asemista he eivät tienneet mitään.»
»Pohjan Pojat näkivät, miten kolme tiheää vihollisketjua pimeässä vyöryi
heitä kohden, mutta he eivät väistyneet paikoiltaan, äänettöminä
vain odottivat. Vihdoin bolshevikit olivat jo aivan heidän edessään.
Silloin vänrikki _Laurikainen_ laukaisi seisaaltaan mauserinsa
vihollisen johtajan korvaan surmaten hänet heti. Mutta kintereillä
seurannut bolsheviki ehti myös ampua vänrikki _Laurikaista_ rintaan.
Sama ryssä sai kuitenkin vielä maistaa vänrikin mauserin kuulaa.
Kova kiväärinpauke seurasi heti näitä laukauksia, ja ennen pitkää
bolshevikit vetäytyivät takaisin.
»Pohjan Pojat koettivat tuoda muassaan johtajansa ja aivan hänen
viereensä kaatuneen ryhmänjohtajan, aliupseeri _Arvo Heinon_ ruumiita.
mutta se osoittautui mahdottomaksi. Osa patrullista palasi Luxenhofiin
tuomaan sanaa tapahtumasta, toinen osa jäi taistelupaikan läheisyyteen.»
Saatuaan sanoman vänrikki _Laurikaisen_ ja aliupseeri _Heinon_
kuolemasta komppanianpäällikkö, kapteeni _Pekkanen_ riensi vänrikki
_Luostarisen_ ja muutamien sotilaittensa kera noutamaan kaatuneiden
ruumiita. Kun he lähestyivät taistelupaikkaa, tuli heitä vastaan
muutamia partioon osaaottaneita sotilaita, jotka henkensä uhalla
pelastettuaan johtajiensa ruumiit kuljettivat niitä nyt reellä kohti
Luxenhofia. Bolshevikit eivät olleet ehtineet edes ryöstää kaatuneita.
Jääkärikapteeni _Svinhufvud_ mainitsee pataljoonansa sotapäiväkirjassa
tilanteesta:
»Asukkaiden ja saatujen vankien kertomusten mukaan, jotka kaikki muuten
olivat yhdenmukaisia, olivat vihollisen voimat kaksi rykmenttiä (noin
2.000 miestä) keskittäytyneinä Oppekalnin ja Alt-Laizenin seutuville.
Vihollisen keskuudessa vallitsee suuri paniikki ja joukot ovat aivan
hajoamistilassa ollen solumassa - Marienburgia kohti. Sitäpaitsi
sotilaitten ja neuvostojen välillä vallitsee erimielisyyttä tuon
kauppalan puolustamisesta. Osa vihollisista on omavaltaisesti marssinut
kauppalan läpi Pihkovaan päin.»
Eversti _Kalm_, jolle tilanteesta Luxenhofissa oli ilmoitettu,
lähetti 4:nnelle komppanialle ilmoituksen, että se saisi vetäytyä
takaisin Hoppenhofiin. Jääkärikapteeni _Svinhufvud_ katsoi kuitenkin,
että peräytyminen, vaikka sitä voitiinkin silloisissa oloissa pitää
parhaana, olisi lamauttanut yhä enemmän miehistön mielialaa, ja päätti
jäädä paikoilleen. Yö kuluikin vastoin odotuksia rauhallisesti.
Pohjan Pojat olivat siis täyttäneet heille etelärintaman ylipäällikön
määräämän tehtävän, vieläpä yksin, ilman edellytettyä eversti
_Puskarin_ joukkojen tukea. He olivat myös saavuttaneet omalta
kohdaltaan sen linjan, jota myöten eversti _Kalm_ oli aikaisemmin
mainitussa julistuksessaan Pohjan Pojille ilmoittanut Viron kansallisen
etelärajan kulkevan. Mutta eversti _Kalmin_ tarkoitus ei ollut pysähtyä
vielä siihenkään. Hän tähtäsi, kuten aikaisemmin on jo viitattu,
Marienburgin valloittamiseen.