Kuten edellisestä ilmenee, eivät suomalaiset komppaniat Rakveren
miehityksen jälkeen ottaneet kolmeen päivään osaa taisteluihin, vaan
lepäsivät raskaiden ja yhtämittaisten marssiensa jälkeen ja puhdistivat
majoituspaikkojensa ympäristöä kaikkialla harhailevista, hajanaisista
bolshevikijoukoista. Tammikuun 14 p:nä everstiluutnantti _Seimanille_
lähetetyn raportin mukaan, Vapaajoukko m.m. oli 12 ja 13 p:nä
ottanut 55 vankia ja 3:s komppania 3 konekivääriä, jotka se luovutti
virolaisille.
Virolaisten eteneminen jatkui tällä välin. Se tapahtui nytkin
suurimmaksi osaksi taisteluitta. Erään virolaisen rykmentin
sotapäiväkirja mainitseekin:
»Sota muuttuu takaa-ajoksi. Punaiset joukot eivät antaudu kosketuksiin
meidän joukko-osastojemme kanssa ja tavallisesti jo päivää aikaisemmin
poistuvat sieltä, jonne meidän sotilaamme seuraavana päivänä marssivat.»
Narvan suunnalla virolaiset etenivät yhtä mittaa. 13 p:nä ei millään
rintamalla suurempia yhteentörmäyksiä tapahtunut. Seuraava päivä (14.
1.) on sensijaan yksi Viron vapaussodan suurista merkkipäivistä.
Virolaiset panssarijunat yliluutnantti _Kuperjanovin_ johtamien sissien
avustamina valtasivat silloin lyhyellä, mutta erittäin kiivaalla
taistelulla »Viron sydämen», Tarton kaupungin, jonka pohjoispuolelle
vielä jäi suuria bolshevikijoukkoja.
Tartossakin bolshevikit olivat murhanneet useita kymmeniä sekä
virolaisia että baltilaisia, joista osa oli heitetty yhteishautoihin,
osa upotettu Emajoen jäiden alle; mutta suurin osa ruumiita, juuri
ennen taistelun alkua tai sen aikana vankiloissa surmattujen, virui
murhapaikalla. Hyökkäävien virolaisten ripeä toiminta ja peloton uljuus
pelastivat varmasta kuolemasta muut vangit, joiden lukumäärän sanotaan
olleen useita satoja.
Lähinnä seuraavienkin päivien taistelut tapahtuivat pääasiallisesti
Tarton tienoilla ja Tarton omistamisesta. Vihollisen raivoisan
hyökkäyksen painosta virolaiset paikoitellen peräytyivät. Tilanteen
vaarallisuus Tarton ympärillä käy selvästi ilmi armeijan päällikön
kahdesta sähkösanomasta tammikuun 16 p:ltä. Toinen on 2:selle
divisioonalle:
»Suojelkaa Tarttoa. Ei saa luovuttaa. 17 p:n aamuna lähetän täältä
avuksi hyvän eskadroonan.»
Toinen on 1:selle divisioonalle:
»Jos suinkin mahdollista, lähettäkää kaikki panssarijunat Tarttoon.»
Tarton menetys olisi ollut virolaisille arvaamaton tappio, jonka
moraalinen vaikutus olisi voinut muodostua sangen tuhoisaksi. Muutamien
päivien kuluttua tilanne kuitenkin helpottui, rintama työnnettiin
Tarton eteläpuolelle, ja vihollisen takaa-ajoa voitiin jatkaa edelleen.
Tammikuun 15 p:nä eversti _Laidoner_ antoi 1:sen divisioonan
komentajalle seuraavansisältöisen käskyn:
»Majuri _Ekströmin_ pataljoonan tai kaikkein vähintään 2 komppanian
konekiväärien kera tulee tammikuun 15 p:n iltana olla Kundan satamassa
valmiina nousemaan sinne tuleviin laivoihin ja lähtemään mukaan.»
Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon kunniakkain vaihe oli alkamassa.
Suurella riemulla sekä upseerit että sotilaat ottivat vastaan tiedon
uudesta taistelukaudesta. Ei kyllä tiedetty matkan määrää, mutta
arvattiin, että se oli Narva. Vastassa olevien punaisten joukkojen
lukumäärästä ja varustuksista ei kellään ollut varmoja tietoja, mutta
niitä ei kaivattukaan. Jokaiselle oli pääasia, että päästiin taas
taisteluun.
Virolaiset 5:s, 1:nen ja 4:s rykmentti olivat jo edenneet linjalle
Räsa—Aidunömme—Varja. Oli kuitenkin odotettavissa, että vihollinen
ryhtyisi ankaraan vastarintaan viimeistään Vaivaran luona olevissa,
venäläisten maailmansodan aikana rakentamissa, lujissa asemissa. Jotta
bolshevikien vastarinta saataisiin murretuksi suuremmitta tappioitta
ja heidän paluutiensä Venäjälle estetyksi, piti nyt virolaisten
kuljetusalusten sotalaivojen suojaamina viedä vihollisrintaman ja
Narvan välille luja desanttijoukko, johon suomalaisten komppanioiden
lisäksi kuului kapteeni _Pauluksen_ 250-miehinen pataljoona 10 kevyen
konekiväärin kera.
Saatuaan eversti _Laidonerin_ käskyn 1:sen divisioonan kautta majuri
_Ekström_ antoi tammikuun 15 p:nä seuraavan määräyksen:
»Koko pataljoonan on viipymättä tehtävä matkavalmistuksensa matkaa
varten Port-Kundaan. Neljän päivän muonituskuormasto, hevosia y.m. on
varattava mukaan. Komppanianpäälliköiden on heti saavuttava esikuntaan
saamaan lähempiä tietoja.»
Sekä päiväkäskyllä N:o 12 samana päivänä:
»Jäljelle jäävien joukkojen: jäljellä olevan osan esikuntaa sekä
kapteeni _Hedbergin_ patterin, ylijohto jää kapteeni _Schulginille_,
ja hän toimii olosuhteiden mukaan niin, että viipymättä voisi päästä
pataljoonan kanssa yhteyteen.»
Viron laivasto oli kokonaisuudessaan saanut käskyn ottaa osaa
operatsioniin. Kapteeni _Pauluksen_ pataljoona nousi aluksiin Tallinnan
satamassa, josta laivat »Lembitin», »Lennukin» ja amiraalilaiva
»Laineen» johdolla lähtivät tammikuun 16 p:nä Kundan satamaa kohden.
Sillä välin käskyn saaneet suomalaiset joukko-osastot olivat saapuneet
Kundaan, jossa ne sijoittuivat taloihin, mikäli tilaa riitti; loput
majoittuivat taivasalle. Mieliala, joka siihen saakka oli ollut
erinomainen, kävi rauhattomaksi laivaston viipyessä. Pelättiin jo,
että bolshevikit ehtivät saada tietoonsa taistelusuunnitelman, jolloin
toivottu kunniakas retki voisi saada surkean lopun.
Vihdoin viimein lähestyvien laivojen tulia alkoi näkyä sumun lävitse.
Lastaus laivoihin tuotti suuria vaikeuksia. Virolaisia sotilaita
oli sijoitettu jokaiseen laivaan. Sitäpaitsi ei oltu selvillä edes
kuljetuslaivojen lukumäärästä. Ne eivät näet tulleet laiturin viereen,
vaan sotilaat aseineen ja ampumatarpeineen oli kuljetettava pienillä
aluksilla kauempana odottaviin kuljetuslaivoihin. Se vei paljon aikaa.
Jokainen komppania tahtoi kaiken lisäksi päästä sellaiseen laivaan,
josta ensimmäisenä pääsisi maihin. Kaikki alukset täyttyivät viimeistä
sijaa myöten. Vihdoin viimein, n. klo 1 yöllä, kaikki suomalaiset oli
saatu sijoitetuiksi, ja matka itään alkoi yötä myöten.
Muudan mukana ollut virolainen antaa seuraavan kuvauksen hytistä, johon
desanttijoukon päälliköt olivat sijoittuneet:
'hteishytti ei ole vain esikunta, vaan kokonainen sotaleiri. Siellä on
lääkäreitä, laupeudensisaria ja upseereja sekaisin. Puhutaan suomea,
saksaa, englantia ja ranskaa, joukkoon venäjääkin.
Vellä on upseereja, jotka ovat taistelleet monella puolella.
Eräs Persiassa, toinen Kongossa, kolmas Saksan joukoissa, neljäs
Turkinmaalla. Sotimisen vuoksi. Vanha, rauhaton Pohjolan veri on näitä
miehiä vienyt joka taholle uusiin maihin, joissa elämän saa panna
vaaraan tunteakseen sen avulla sydämen lyövän voimakkaammin. ‒ ‒ ‒
Muudan laupeudensisar kertoo, että bolshevikit käyttävät myrkyllisiäkin
kuulia. Eräs suomalainen oli sellaisen kuulan vaikutuksesta kuollut.
— Minusta haava näytti epäilyttävältä. Lähetin haavoittuneen vietäväksi
lääkärin luo reellä, mutta hän kuoli jo tiellä. Eräällä toisella kuula
oli mennyt reiden lävitse. Haava oli kuin neulanpistos. Jos se olisi
ollut käsivarressa, olisi hän voinut heti jäädä tantereelle.'
Sotilaiden tila ei ollut suinkaan kehuttava. Toiset heistä oli ahdettu
laivojen ruumaan, toiset saivat viettää tammikuun yön paljaan taivaan
alla kylmässä tuulessa.
Tarkoitus oli ollut ehtiä määränpäähän yön pimeässä, mutta Kundan
satamassa oli viivytty liian kauan. Laivasto saapui Merikylän edustalle
17 p:nä vasta klo 10 tienoilla aamulla.
Desanttijoukot olivat saaneet tehtäväkseen laskeutua maihin
sopivassa paikassa rintaman ja Narvan väliselle alueelle ja
hyökätä yllättäen vihollisen selkään Vaivaran luona, jossa sen
odotettiin hyvissä asemissaan ryhtyvän ankaraan vastarintaan. Majuri
_Ekström_ päätti kuitenkin harkittuaan hänelle annettua tehtävää ja
silloista asemaa noudattaa toista menettelytapaa. Hän katsoi, että
hyökkäämällä bolshevikien asemia vastaan Vaivarassa saatettiin panna
tuholle alttiiksi koko desanttijoukko. Oli näet otettava huomioon
sekin mahdollisuus, että lännestä rynnistävät virolaiset joukot
myöhästyisivät, jolloin desanttijoukot saisivat koettaa yksin selviytyä
bolshevikeista, joiden asemat tarjosivat suojaa yhtä hyvin idästä kuin
lännestäkin tulevaa hyökkäystä vastaan. Sitäpaitsi bolshevikit olisivat
taistelun kestäessä voineet saada apua Narvasta, ja suomaiais-virolaiset
desanttikomppaniat olisivat silloin musertuneet kahden vihollisjoukon
väliin pääsemättä pakoon. Majuri _Ekström_ teki senvuoksi toisen
suunnitelman, jonka mukaisesti Narvan valloitus sitten suoritettiin.
Desanttijoukon hyökkäyksestä Vaivarassa olevien bolshevikien niskaan
luovuttiin. Sen sijaan päätettiin miehittää lujasti Lagenan kartano
Narvaan johtavan valtamaantien varrella, josta voitiin valvoa maantietä
ja rautatietä. Samalla lähetettäisiin hyökkäysjoukot Narvaa vastaan
kolmea eri tietä: 1:o Narvan Joensuun kautta, 2:o Riigin kylän kautta
ja 3:o valtamaantietä suoraan kaupunkiin. Vaikkapa Vaivarassa olevat
bolshevikit olisivatkin hyökänneet Lagenaan sijoitettujen joukkojen
kimppuun ja onnistuneet pakottamaan ne peräytymään, olisivat ne
voineet vetäytyä Narvaan muiden suomalaisten joukkojen luo tai,
ellei Narvaa saataisikaan vallatuksi, niiden kera samota laajojen
metsien kautta rannikolle ja nousta siellä odottaviin laivoihin
pelastuen siten pahimmassakin tapauksessa tuholta. Narvan maantien
katkaiseminen oli epäilemättä vaikuttava yksinäänkin erittäin
masentavasti bolshevikeihin. Siitä tiedon saatuaan he mahdollisesti
luopuisivat taistelusta, etenkin, jos suomalaisten joukkojen onnistuisi
heidän selkänsä takana valloittaa Narva ja siten katkaista heidän
peräytymistiensä itään. Joka tapauksessa he musertuisivat ainakin
myöhemmin suomalaisten ja virolaisten väliin.
Merikylän desantti oli uhkarohkea. Vihollisen varustuksia ei tunnettu.
»Lennuk» oli tosin kiiruhtanut laivueen edelle laskemaan miinoja
Kronstadtin vesille estääkseen bolshevikien laivastoa tulemasta
häiritsemään desanttijoukkojen maihinlaskua. Mutta kuitenkin uhka
vihollisen rantapatterien ja rannalle mahdollisesti sijoitettujen
joukkojen puolelta jäi jäljelle. Hetki oli jännittävä.
Oli vielä hämärää. Ranta oli äänetön, rauhallinen. Sotalaivat jättivät
kuljetusalukset ja lähenivät rantaa. Ensimmäinen tykinlaukaus pamahti
klo 10.30 ap. »Lembitistä». »Laine» yhtyi siihen heti. Hetken kuluttua
kauhistuttava jyminä täytti ilman. Vihollisen rantapatterit olivat
näet myöskin pian valmiit ampumaan. Klo 10,50 ne avasivat kiivaan
tykkitulen, johon punaisten panssarijuna Lagenan luota yhtyi. Useat
ammukset putoilivat »Lembitin» taakse. Se vetäytyi hiukan kauemmaksi ja
jatkoi kiivasta pommitusta.
Kuljetuslaivat olivat tulleet liian lähelle rannikkoa. Vihollisen
patterien ammukset putoilivat niiden keskelle heittäen ilmaan
jättiläiskorkuisia suihkuja. Laivat kääntyivät nopeasti ja vetäytyivät
ampumamatkan ulkopuolelle.
Yhtäkkiä suurehko sotalaiva ilmestyi idästä näkyviin kulkien suoraan
kuljetusaluksia kohden. Säikähdys valtasi laivoihin ahdettujen miesten
mielet. Miten kaikki oli päättyvä, kun vielä bolshevikien laivastokin
yhtyi leikkiin? Pian kuitenkin selvisi, että lähestyvä alus oli
»Lennuk», jonka matkasta itään vain ylimmällä päällystöllä oli ollut
tieto, ja joka nyt työnsä hyvin suoritettuaan kiiruhti ottamaan
osaa Merikylän tykistötaisteluun. Se ohjasi kulkunsa rannikon ja
kuljetuslaivojen väliin ja antoi tykkiensä jylistä. Se kulki »Lembitin»
ja »Laineen» kanssa edestakaisin pitkin rannikkoa jatkaen pommitusta.
Vihollisen tykistötuli heikkeni heikkenemistään.
Myöskin pienemmät sota-alukset saattoivat nyt lähestyä rantaa avaten
keulassa ja komentosillalla olevista kevyistä tykeistään tulen rantaa
vastaan. Yhä lähemmäksi ne uskaltautuivat suurten laivojen jäädessä
kauemmaksi ulapalle pommitusta jatkamaan. Rantapatterien ammunta
lakkasi.
Kun oli saavuttu n. 1 km päähän rannasta, solui 100 miestä kantava
moottorialus lopettaen ampumisen sen kuljetuslaivan viereen, jossa
majuri _Ekström_ ja kapteeni _Paulus_ olivat. Miehiä hyppäsi heti
aluksen kannelle. Konekiväärejä, kiväärejä ja patruunoja laskettiin
sinne. Majuri _Ekström_ adjutantteineen, 4:nnen komppanian miehiä ja
joitakuita virolaisia oli näiden ensimmäisten joukossa. Moottorialus
kääntyi maata kohden. Konekiväärit sen keulassa tatattivat.
Vihollinen suuntasi konekivääri- ja kivääritulen lähestyvää alusta
kohden. Pari miestä haavoittui lievästi. Mutta yhä lähemmäksi
rantaa alus saapui. Puolta matkaa kauemmaksi ei kuitenkaan päästy
moottorialuksella. Viimeinen puoli kilometriä oli kuljettava
veneillä, mikä oli sitäkin vaikeampaa, kun myrsky oli ankara ja ranta
sillä kohdalla kivien ja salakarien reunustama. Veneet tarttuivat
vedenalaisiin kareihin. Miesten täytyi hypätä veteen, joka ulottui
rintaan saakka ja kahlata kuulasateessa pitäen kivääriä korkealla
päänsä päällä rantaan, jossa he ryhtyivät taisteluun. Konekiväärejäkin
saatiin pian maihin. Ne alkoivat rätistä vimmatusti. Viholliset olivat
vetäytyneet kauemmaksi sisämaahan, heidän jälkijoukkonsakin ajettiin
pakosalle.
Vänrikki _Dahlgrenin_ johtamasta 4:nnestä komppaniasta saatiin ensiksi
maihin 1:nen joukkue. Maihinnousupaikkaa, jota bolshevikijoukot yhä
uhkasivat, jäi majuri _Ekström_ vartioimaan aluksi vain muutamien
upseeriensa ja neljän 4:nnen komppanian sotilaan kera. Vänrikki
_Dahlgren_ lähetettiin joukkoineen vänrikki _Hayenin_ johtamien
konekiväärien tukemana katkaisemaan maantietä. Joukko eteni ketjussa
Udriakylään, josta 50 vihollisen ratsumiestä karkotettiin lyhyen
laukaustenvaihdon jälkeen.
Senjälkeen joukkue jatkoi matkaa Repnikiä kohden, jonka luona
vihollisen kuormasto-osasto seisoi matkalla Lagenasta. Klo 3,30
ip. vihollinen alkoi ampua lähestyvää joukkoa kivääreillä ja 1
konekiväärillä n. 200 metrin päästä. Kiivasta laukaustenvaihtoa kesti
neljännestunnin. Senjälkeen vänrikki _Dahlgrenin_ joukko valtasi
kuormaston, joka, kuten sittemmin selvisi, kuului eräälle punaiselle
puhelinosastolle. Vangiksi saatiin 10 venäläistä.
Joukkue marssi sitten Lagenan kartanoon, johon se saapui klo 6 ip.
yöpyen sinne. Sotasaaliiksi saatiin m.m. runsaasti ampumatarpeita.
Vänrikki _Dahlgren_ ilmoitti Lagenasta majuri _Ekströmille_ päivän
vaiheista ja pyysi lähettämään loput komppaniastaan kartanoon, mikäli
se oli ehtinyt jo päästä maihin. Klo 11 ip.komppania olikin koossa
Lagenassa. Koko yön vihollisen patrulleja ja ratsumiehiä liikkui
kartanon ympäristössä, ja useita niistä vangittiin.
Desanttijoukkojen asema oli hetkittäin varsin vakava. Nopea suoritus
oli onnistumisen välttämätön ehto. Mutta nyt myrsky ja pimeys
haittasivat suuresti maihinnousua. Kuljetusveneitä soutavat sotilaat
saivat ponnistaa viimeisetkin voimansa selvitäkseen aallokossa takaisin
laivojen luo uusia joukkoja hakemaan. Heidän suorittamansa raskas työ
ansaitsee mitä suurinta kiitosta.
Käytettävinään olevista sotilaista majuri _Ekström_ heti maihin
päästyään lähetti vääpeli _Jarl Dammertin_ ja sotilas _Alvar
Tallqvistin_ edessiirretyksi parivartioksi länteen vievälle tielle.
Heidän ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna vartiopaikalta, johon
he olivat askeltakaan väistymättä kaatuneet. Toiset kaksi sotilasta
oli asetettu vartioksi Udriakylään. Vihollisen ratsupatrulli ilmestyi
iltamyöhällä pimeästä yht'äkkiä tämän parivartion eteen yllättäen
sen. Toinen sotilaista, _Johannes Backlund_, haavoittui heti vatsaan
ja vaipui maahan ennättämättä ampua. Hänen toverillaan oli kuitenkin
kivääri pian valmiina, ja sen luoti surmasi patrullia johtaneen
bolshevikiupseerin. Ratsumiehet käänsivät silloin nopeasti hevosensa ja
katosivat pimeyteen.
Haavoittuneen tilalle määrättiin vartioon muudan upseeri. Majuri
_Ekström_ antoi eräälle desanttialuksista käskyn heti lähteä
kuljettamaan pahasti haavoittunutta vapaaehtoista Tallinnaan saamaan
pikaista lääkärinapua. Sotilas _Backlund_ kuoli kuitenkin jo laivalle
vietäessä päästämättä suurista tuskistaan huolimatta valituksen sanaa
huuliltaan.
Tilanne oli synkkä ja epäselvä. Vihollisen patrulleja ja partioita
liikuskeli kaikkialla ympärillä. Etuvartijat joutuivat tuon tuostakin
laukaustenvaihtoon vihollisen kanssa, joka vetäytyi kauemmaksi
rannikolta vasta sitten, kun majuri _Ekström_ oli saanut enemmän
miehiään maihin, joten lähitienoon puhdistamiseen saatettiin ryhtyä.
17 p:n iltana ehdittiin 4:nnen komppanian lisäksi laskea maihin
vain 2:nen komppania, joka puhdisti Merikylän. Myöskin luutnantti
_Varmavuoren_ tiedustelijat pääsivät ennen yön tuloa rannalle. Myrsky
haittasi kuitenkin yhä enemmän näiden joukko-osastojen maihinnousua
kaataen veneitä, jolloin miesten oli uitava tai kahlattava maihin ja
sukellettava meren pohjasta kiväärinsä. Peloittava aallokko karisella
rannikolla yhdessä alkaneen pimeyden kera esti muiden joukkojen
maihinlaskun. Ne saivat viettää vielä yhden yön laivoilla. Rannalle
päässeet hajautuivat suurimmaksi osaksi lähitaloihin lepäämään ja
kuivattamaan likomärkiä vaatteitaan.
Yöllä klo 2 tienoissa löydettiin vihdoin sopivampi maihinnousupaikka
Udriakylän luota, jossa heti voitiin alkaa laivoille jääneiden vienti
rannalle. Aamulla varhain tammikuun 18 p:nä kaikki maihinnousujoukot
olivat jo mantereella. Suurin osa niistä keräytyi Lagenan kartanon
ympäristölle. Majuri _Ekström_ oli sijoittanut esikuntansa itse
kartanoon.
Aamulla 4:s komppania lähetti 2 ryhmää hakemaan vihollisen
tavarakuormaa, joka, paikallisten talonpoikien ilmoitusten mukaan, oli
jäänyt Repnikin luo. Ne kohtasivat kuitenkin äkkiarvaamatta Repnikin
lähistöllä suuren vihollisjoukon, joka heti avasi tulen suomalaisia
vapaaehtoisia kohden. Yllätetty partio välttyi joutumasta vangiksi
nopeasti peräytymällä. Se kärsi kuitenkin suuria vaurioita. 4:nnestä
komppaniasta kaatui tai kuoli haavoihinsa Lagenan ja Repnikin luona —
ennenmainittujen, Udriakylässä kaatuneiden lisäksi — vääpeli _Georg
Långström_ sekä sotilaat _Erik Eriksson_ (ruumista ei löydetty) ja
_Jalmar Johansson_. Haavoittuneina komppania menetti sen lisäksi 7
miestä. Maihinnousun yhteydessä muut suomalaiset komppaniat eivät
menettäneet ainoatakaan kaatuneena tai pahemmin haavoittuneena.
Narvan operatsionin suorittamiseen ryhdyttiin viipymättä. Yksi
virolainen komppania sijoitettiin Udriakylään sivustasuojaksi. Se
osoittautui kuitenkin sittemmin täysin merkityksettömäksi, eikä
toimittanut mitään Narvan operatsionin aikana. Suomalaisista joukoista
2:nen komppania sai käskyn lähteä heti etenemään Narvan Joensuuta
kohden ja sen vallattuaan kiirehtiä Narovajoen länsirantaa pitkin
Riigin kylän kautta Narvaan. 1:sen komppanian tehtäväksi määrättiin
edetä Narvan maantietä pitkin, poiketa sitten Riigin kylään vievälle
tielle, valloittaa Riigiin sijoitettu vihollisen patteristo ja
senjälkeen rynnätä Narvaan. Molempien edellä mainittujen komppanioiden
tuli suorittaa tehtävänsä nopeasti ja herättäen mahdollisimman vähän
vihollisen huomiota. Sensijaan 4:nnen komppanian tuli edetä suoraan
Narvan maantietä pitkin kaupunkia kohden varsin laajassa ketjussa
kääntäen puoleensa niin paljon vihollisen huomiota kuin suinkin
ja sitoen, mikäli mahdollista, Narvassa olevat bolshevikijoukot
länteenpäin, jotta 1:nen ja 2:nen komppania voisivat helpommin
tunkeutua Narvaan pohjoisesta. Yksi virolainen komppania sai käskyn
seurata vänrikki _Dahlgrenin_ joukkoja, niinikään luutnantti
_Varmavuoren_ tiedustelijat, jotka sitten tulivat yksin suorittaneeksi
edellä mainitun tehtävän. 3:s komppania esikunnan ja yhden
virolaiskomppanian kanssa jäi Lagenan kartanoon muiden joukko-osastojen
selkänojaksi estämään lännessä olevia bolshevikeja palaamasta Narvaan.
Lagenaan sijoitetut virolaiset osoittautuivat sitten taistelussa
kelvollisiksi ja rohkeiksi sotilaiksi, jotka täyttivät hyvin tehtävänsä.
Lagenaan jääneet joukot saivat kestää päivän päätaistelun. Klo 12.30
päivällä eri osastojen juuri lähdettyä suunnilleen alkoi Lagenan
kuuluisa taistelu samoilla aukeilla, joilla Kaarle XII yli kaksisataa
vuotta aikaisemmin järjesti ruotsalais-suomalaista armeijaansa ennen
historiallista Narvan taistelua.
Vihollinen oli saanut tiedon, että sen Repnikin länsipuolella
toimivilta joukoilta oli katkaistu paluutie Narvaan. Se lähetti nyt
voimakkaan hyökkäysjoukon Lagenaa vastaan murtaakseen tien auki.
Hyökkääjiä tuki myöskin erinomainen panssarijuna »Ilja Muromets»
varustettuna yhdellä 6-tuumaisella ja viidellä 3-tuumaisella tykillä
sekä 36 konekiväärillä. Se alkoi ampua kartanoa. Narvanlahdella viipyvä
virolainen sotalaivasto vastasi sen tuleen. Samaan aikaan lännestäpäin
suuri joukko-osasto alkoi lähetä Lagenaa, toiset kulkivat edellä
ketjussa, toiset seurasivat suljetussa järjestyksessä tietä pitkin.
Tilanne oli äärimmäisen epäselvä. Olivatko lähestyvät joukot virolaisia
vai venäläisiä? Onneksi vihollinenkaan ei ollut täysin selvillä, kenen
hallussa Lagena sillä hetkellä oli.
Lähestyvästä joukosta kaksi ratsumiestä lähti edeltä ottamaan selvää.
Pari suomalaista meni heitä vastaan. Lähelle tultuaan ratsumiehet
pysähdyttivät hevosensa, ratsastivat sitten vielä muutaman askeleen
lähemmäksi. Suomalaisetkin jatkoivat matkaansa, kunnes he pääsivät
niin lähelle, ettei mikään erehdys enää ollut mahdollinen. Ratsumiehet
käänsivät salamannopeasti hevosensa ja nelistivät pois.