Viekas vieras tyyten tarpoi
rinnastani riemut näin.
Haaveen taittui hauras siipi,
suru sydänsoppeen hiipi
nureksuen, nyyhkyttäin.
Poroks' paloi toiveen tupa,
kaikki särkyi, mitä loin.
Kuihtui kaunis lemmen lehti,
ennen määrää ilta ehti,
huolten sarkan pohjaan join.
Kiertävät nyt viimat mailla,
kohtalosta arpaa lyön.
Kylmää pohtaa talven polut,
voimatonna verisolut
soutaa, vitkaan sykkii syön.
Hoiperrellen, lohdutonna
matkaa jatkan yksinäin
linnun siipirikon lailla,
lemmetönnä, hoivaa vailla,
mennyttäni nyyhkyttäin.