On ilta, niinkuin usein ennenkin
mä yksin istun haurain haavehin.
Seinillä kuvat kultaraameissaan,
pöydät ja tuolit vaiti paikoillaan;
vain käynti kevyt ehtoon varjojen
soi mykkää hiljaisuutta siunaten...
Mies katson iltaan niinkuin ystävään
ja painan kätten varaan sairaan pään.
— Syän takoo alla kuni kiire ois',
— kuin suuri kaikkeus kutsuis' täältä pois.
Vyö tähtein paistaa ruutuun himmeään;
— mies yhdyn itkettyhyn ikävään.
Soi katutieltä takaa ikkunan
vain käynti jonkun köyhän kulkijan.
Niin katson iltaan niinkuin ystävään
ja painan kätten varaan sairaan pään