On poissa vielä ne päivän pälvet,
ja poissa suvien sulot muut.
Maa talven tai'an on kahlevanki,
ei lehtiverhossa pihapuut.
On aatos arka niin paljon vailla,
yön pilvet tummat käy päällä pään.
Soi tuulet tuskaansa korpimailla,
ja luonto kuolla on ikävään.
Mutt' konsa koivuihin urvut puhkee,
ja metsät tuoksuvat mäntypuin,
kun rantakaisloja laine lempii,
ja kukat kuiskivat kummeksuin,
on niinkuin siivet ma silloin saisin
ja sinne siirtyisin, aurinkoon,
kuin todet uusimmat unhottaisin,
ja rinta laukeisi lauleloon...
Kun valkoteränsä tuomet saavat,
ja heinät helpeiset heräjää,
kun ilman kansi on sinikirkas,
ja niityt nuorteat vihertää,
on niinkuin elämä itse veisi,
uus usko unihin ulvut lois,
kuin onnen orvokit aukeneisi,
ja tuuli toiveista tarinois'...