Voi, jos ilta joutuisi,
Vaivat vaimentaisi,
Voi jos luoksein kultani
Jo vihdoin palajaisi.
Silloin ois, oi, silloin ois
Mun rinnassani rauha,
Silloin ois, oi, silloin ois
Mun rinnassani rauha.
Vaan jos ei hän milloinkaan
Enää palajaisi,
Silloin kylmä hauta vaan
Mun sylihinsä saisi.
Siellä ois, oi, siellä ois
Mun rinnassani rauha,
Siellä ois, oi siellä ois
Mun rinnassani rauha.
OLLI (kurkistaa ovesta): Isänne tulee.
HANNI (hypähtäen istualtaan): Isäni?
OLLI (tullen sisään): Niin — sen vanhan väkäleuvan kanssa.
HANNI: Jos kysyy, sano, että tupakamarissa olen (Menee).
OLLI: Kas, niin! Nyt minä tiedän, mistä vielä etsin. (Aukaisee
lattialuukun). Hoksasinpas tämänkin paikan hakea. (Hyppää alas). Kun
eivät vain ehtisi tulla. (Kumartuu näkymättömiin kotvaksi, vaan nousee
taas). Eikös sieltä jo kuulunut kolinata eteisestä? Jo taitavat tulla.
Nyt tuli kumma! (Vetää luukun kiinni, jääden kellariin).
(Kotvasen kuluttua tulevat Taneli ja Juljaana).
TANELI: No, mikä sinulla on hätänä?
JULJAANA: Hätä on, isäntä, on. Syrjäiset ovat jo saaneet tiedon niistä
rahoista.
TANELI: Oma asiasi! Miks'et ole paremmin kyennyt niitä piilossa
pitämään?
JULJAANA: Missä minä ne pidän? Päälläni jos kannan, niin ottavat kiinni
minut vielä. Jos muualla kätkössä pidän, niin varastaa voivat tahi
rotat syövät suurimman osan.
TANELI: Mitäs sitte tahdot?
JULJAANA: Ottakaa takaisin ne, isäntä! Ne polttavat hyppysiäni, ne
polttavat poveanikin.
TANELI: Hulluko sinä olet? Peräytyäkö aiot?
JULJAANA: Voi, hyvä isä! En tiedä enää, mitä tehdä, niin on vaikea
ollakseni.
TANELI: Ei auta muu kuin että pidät ne ja teet niinkuin olet luvannut.
Jos peräydyt nyt, niin nousee siitä vielä pahempi leikki.
JULJAANA: Taivas siunaa, mihinkä olettekaan minut saanut!
TANELI: Minäkö? Älä syytäkään minua äläkä sotke siihen! Itsehän asian
alkuun panit, kun kerroit Maunun täällä käynnistä ja sanoit epäileväsi
häntä siitä varkaudesta.
JULJAANA: Vai minä sen sanoin? Itsehän te sen...
TANELI: Suus kiinni jo, senkin etana!
JULJAANA: Vai sillä lailla te nyt? Kylläpä silloin kauniisti kakerrella
osasitte!
TANELI: Katso eteesi, sanon vielä kerran, ettet rautoihin joudu
puheellasi etkä töilläsi!
JULJAANA: No, jos minä joudun, niin joutunettepa silloin tekin.
TANELI: Kas, sitä kielevää! Unhotat, mikä vaivainen täällä olet.
Selvähän on, että sinä tässä olet rahoja tarvinnut enkä minä ja sen
tautta olet tuon todistuksen ajaaksesi ottanut.
JULJAANA: Selvä kun selvä, että minä köyhä olen, vaan kumpikos meistä
sen todistuksen tarpeessa on ollut?
TANELI: En ole sinulle muuta sanonut kuin että puhu niin, että asia
selväksi saadaan.
JULJAANA: Vähäjärkinenhän minä olen, mutta ymmärrän toki sen, että
voihan sitä totta ilmaiseksikin puhua. Mitä varten teidän sitte piti
minulle rahoja tupata, hä?
TANELI: Älä puhu niistä rahoista taaskaan! Kukaan ei ole nähnyt minun
niitä sinulle antavan.
JULJAANA: Vai ette ole niitä sitte antanutkaan?
TANELI: _Sinä_ et voi etkä saa sanoa minun niitä sinulle antaneen.
JULJAANA: Kappas nyt! Vai en voi, en?!
TANELI: Et. Etkä uskalla. Sillä sitä ei kukaan usko eikä voi uskoa.
JULJAANA: On tämä jo sitte paikka!
TANELI: On. Ja semmoiseksi jää. Muista se! Pitempää puhetta siitä älä
enää nostakaan!
SAKARI (tulee samassa): Onkos Olli täällä?
TANELI (hätkähtää): Mitä? Vieläkö olette täällä? Luulin teidän jo
lähteneen, kun taannoin jo hyvästelitte.
SAKARI: Emme tahtoneet Ollia peräämme jättää. Häntä etsin.
TANELI: Ei ole poika täällä. Minne lienee juossut. Mitäs hän täällä
tuvassa tekisikään?
SAKARI (merkitsevästi): Kukapa sen viikarin tietää. Sillä on silmät
päässä kuin naskalit ja korvat aina höröllään.
JULJAANA: Koko ilkeä heittiö pojakseen!
TANELI: Mitä sillä tarkoitatte?
SAKARI: Heittiökö vai ei, se on toinen asia, mutta hänen se on ansio,
että tällä isännän ruotuvaivaisella on nähty olevan rahoja enemmän kuin
sen säätyisellä ihmisellä tapaa olla.
TANELI (Juljaanalle): Selitä asiasi nyt, Juljaana! Minä kuuntelen.
JULJAANA (Sakarille): Taaskin te niistä rahoista, vaan johan minä
taannoin teille sanoin, ettei niitä minulla ole eikä ollutkaan ole.
Riisukaa vaikka alastomaksi ja joka paikka etsikää, ette sittenkään
mitään löydä.
TANELI: Ketä minun tässä sitte on uskottava? Voitkos, Sakari, todistaa
sitte, että ne hänellä ovat ja missä?
SAKARI: Siitäpä se juuri on selko saatava.
JULJAANA: Ja kun on, niin ottakaa!
TANELI: No, jos ei Sakari sen enempää tiedä, niin mitä sitä vanhaa
ihmistä ennen aikojaan syyttä ahdistelee. Eihän Juljaanaa ole ennenkään
varkaudesta epäilty.
SAKARI: Omituisestipa isäntä häntä puolustaakseen ottaa, vaikka tietää,
että toinen siitä varkaudesta vangittuna kärsii.
TANELI: Mitäs Sakari sanoillaan nyt tarkoittaa?
SAKARI: En muuta kuin, että Juljaana ensiksikin ne rahat heti paikalla
esille tuo, tahi sanoo, mistä ne löytyvät.
JULJAANA: Taivaan isä siunaa! Vaikka tuohon paikkaan maan alle
vajoaisin, niin en tiedä mitään mistään rahoista.
OLLI (nostaen luukkua): Mutta minä tiedän. (Nousee esille).
JULJAANA (huudahtaa ja lyyhistyy maahan): Siunaa ja varjele!
TANELI (samalla kertaa): Kuka siellä?
SAKARI: Siellähän Olli oli!
OLLI (näyttäen Juljaanan rahakääryä): Tässä ne rahat ovat, joita tänään
Juljaanan helmassaan lukevan näin. (Tulee ylös sulkien luukun).
SAKARI: Mitäs Juljaana nyt siihen sanoo?
TANELI: Tunnustaako Juljaana ne sitte omikseenkin, vai?
JULJAANA (väristen ja saaden tuskin sanaa suustaan): Mi-mi-mi-mi...
Mi-mi-mi-mi... E... e... e... Omik... omi... omikseni ni... ni...niitä
mi... mi... minä e... e... en tunnusta.
OLLI: Mutta minä todistan, että ne ovat samat rahat, jotka Juljaanalla
olivat käsissään. Jos avataan riepu, niin voin vielä sanoa, mitä rahoja
siinä näin. (Sakarille). Näetsen, kun se kerkesi ne vielä tuonne
lattianrakoon pistää.
TANELI: Luonnollisesti rahojaan siellä on voinut toinenkin kätkössä
pitää. Olli on sitäpaitsi alaikäinen eikä hänen puheelleen voi
todistuksen arvoa antaa.
OLLI (pahastuen): Vai ei voi? Se nyt on ihme ja kumma! Ihminenhän olen
minäkin.
SAKARI: Minä kuitenkin annan Ollin sanoille täyden arvon. (Ollille).
Pane se kääry tuonne pöydälle Juljaanan eteen!
OLLI: Kun isäntä käskee. (Tekee niin).
TANELI: No, ja mitäs Sakari nyt tahtoo tehtäväksi?
SAKARI: Sen, mikä siitä luonnollisesti seuraa. Kun minä kerran väitän,
että rahat ovat Juljaanan, niin minä myös tahdon tietää, mistä hän ne
on saanut.
JULJAANA: Ne eivät ole minun, ne eivät ole minun, Ottakaa, viekää ne!
TANELI: Tuo alkaa jo olla vähän liikaa minun mielestäni, Sakari.
SAKARI (kiivaasti): Miten mistäkin, vaan ei minusta. Minä vaadin ja
käsken Juljaanan ilmaisemaan, mistä on nuo rahat saanut.
JULJAANA (aivan hädissään): En tiedä, hyvä isä! En tiedä mitään, siunaa
ja varjele taivaan isä!
TANELI (kiivaasti myös): Nyt minun jo tosi teossa täytyy hillitä sinua,
Sakari. Tuo on jo kiristystä ja pakkoa. Tahdot vain pakottaa Juljaanan
ottamaan rikoksen päälleen, jota hän ei ole tehnyt.
SAKARI: Vai niin se on? Entäs te, isäntä, te puolestanne sitte tahdotte
estää Juljaanaa sanomasta totuutta. Alkaa jo näyttää siltä kuin häntä
puolustaa tahtoisitte siksi, että olette hänen asiakumppaninsa.
TANELI (raivoissaan): Huuti siinä sulle jo...!
JULJAANA (huutaen): Tulkaa apuun, apuun! Ihanhan tässä tappelu ja murha
syntyy. En tiedä mitään. En tiedä mitään.
OLLI (Sakarille): Mutta minä tiedän, isäntä. Minä kuulin kaikki, mitä
he täällä kahden kesken puhuivat.
TANELI (ottaa Ollia niskasta ja lennättää hänet ovelle): Ulos!
Pellolle, senkin...!
SAKARI: Niin, isäntäpä taisi unhottaa jo, että löytyy nyt jo
todistajakin, vaikkapa alaikäinenkin.
TANELI: Katso, etten sinuakin pellolle heitä. Tämä on minun taloni.
Sinun syytöksesi on jo liian raskauttava. Annan asian nimismiehen
tutkittavaksi, niin saat kuulla kunniasi.
SAKARI: Muuta en toivokaan enää. Ja siinä tapauksessa voinkin sitte
lähteä.
OLLI (joka on pitänyt ovea lengollaan): Tuossapa "Seiväspari" tuleekin
ja emännät ovat hänen mukanaan.
TANELI: Mitä?! Nimismies?!
SAKARI: Tuli kuin taivaan lähettämänä.
JULJAANA (kähisten itsekseen): Nyt ollaan hukassa. Nyt on kaikki
hukassa. Voi isä, siunaa ja varjele!
OLLI (avaten ovea): Tulkaa! Täällä ollaan. Ja täällä tarvitaan.
NIMISMIES (tulee).
EEVASTIINA, ALIINA ja HANNI (seuraavat häntä ihmeissään).
NIMISMIES: Hyve juttu, hyve juttu, isente!
TANELI (joka on mielenliikutuksesta hengästynyt): Mikä... mikä se on?
NIMISMIES: Se toise suurvarkkas — Soininen — ole mine ny ottan kiinne
meide pittejes rajall'.
TANELI: Vai on... Vai on saatu kiinni...?
NIMISMIES: Ja syy ole luull', ette hen on teiden raha varastanu,
(Yleistä liikettä ja huudahduksia. Seuraavat kuusi vuorosanaa lausutaan
nopeasti toinen toisensa jälkeen, miltei yht'aikaa).
SAKARI: Todellako hän?...
HANNI: Mikä ilon sanoma!
JULJAANA: Kiitos, taivaan isä!
ALIINA: Soininenko se sen teki?!
EEVASTIINA: Hänkö se varasti?!
TANELI: Vai on varas saatu kiinni?!
NIMISMIES: Heti pikka tulle pidyks tutkistus. Sitte me nekke, jos hen
kaikki tunnusta ittes tekeme. Ja Maunu Varttiainen voi peste vappaks!
HANNI (Sakarille): Maunu pääsee vapaaksi!
SAKARI: Sen piti kyllä tapahtua ennemmin tai myöhemmin.
OLLI: Enkös minäkin sitä sanonut?!
SAKARI (Tanelille): Tämä tieto hiukan muuttaa asiain tilaa, isäntä,
eikö niin?
TANELI (toisessa mielessä): Niin, totta sanot. Toivon sinunkin nyt
näkevän, että se hiukan muuttaa asiain tilaa.
JULJAANA: Jumalan kiitos! Jumalan kiitos!
NIMISMIES: Mite ny oikkeas meinasta, he?
EEVASTIINA ja ALIINA: Niin, mitä Taneli ja Sakari tarkoittavat?
SAKARI (merkitsevästi): Voimme sen asian nyt tällä kertaa jättää.
TANELI (samoin toisessa mielessä): Niinpä niin. Parasta onkin se jättää.
OLLI: Niinkö, että sitte lähdettiin?
NIMISMIES: Niin, ny oleks kova kiiru. Voikka hyve! Toise kerta saa
kuulu lisse. (Rientää ulos).
SAKARI: Lähdetään sitte, äiti, mekin! Tuleepahan asian ratkaisu, kun
olemme saaneet kuulla lisää. (Ollille). Tule, Olli, nyt! (Menee ulos).
OLLI: Hyvä juttu, sanoi Sumeli...! (Seuraa Sakaria, tepastellen hänen
takanaan).
EEVASTIINA (hyvästellen): Kuka olisikaan tätä tämmöistä odottanut?
ALIINA: Ihan olen kuin puulla päähän lyöty.
HANNI: Mutta minä, minä olen tätä odottanut jo alusta asti. (Juoksee
ulos).
TANELI (syrjään): Tämä on todellakin ollut koko kuuma päivä.
EEVASTIINA (menee edellä).
ALIINA ja TANELI (seuraavat häntä ulos).
JULJAANA (istuu ja katsoo heidän peräänsä; kun he ovat panneet oven
kiinni, sieppaa hän nopeasti rahakäärynsä pöydältä ja piilottaa sen
hameensa alle). Niinpä nuo sanoivat, että tämä tieto hiukan muttaa
asiain tilaa. (Hyräilee hiljakseen).
Kyllä tähän talohon nyt Jaanan jäädä kestää
Eikä täältä lähtemästä kukaan voi ne estää.
_Esirippu_.