Forum.
(Brutus ja Cassius tulevat; kansanjoukko seuraa heitä.)
1 KANSALAINEN.
Tiliä tahdomme; tee tili meille.
BRUTUS.
No, seuratkaa mua, ystävät, ja kuulkaa;
Käy sinä, Cassius, toisen kadun suuhun
Ja ja'a joukot. --
Ken mua kuulla tahtoo, jääköön tänne;
Ken Cassiota, menköön hänen kanssaan.
Ja julki tuodaan valtasyyt, miks surman
Sai Caesar.
1 KANSALAINEN.
Minä kuulen Brutoa.
2 KANSALAINEN.
Ja minä Cassiota; sitten rinnan
Syyt pannaan, mit' on kumpainenkin kuullut.
(Cassius lähtee, joukko kansalaisia hänen kanssansa.
Brutus astuu puhe-istuimelle.)
3 KANSALAINEN.
Vait! Brutus nousee puhe-istuimelle.
BRUTUS.
Mua tyvenesti loppuun kuulkaa.
Rooman miehet, kansalaiset ja ystävät! Kuulkaa nyt minun puolustustani,
ja kuullaksenne, olkaa hiljaa. Uskokaa minua kunniani tähden, ja
uskoaksenne, pitäkää kunniani arvossa. Tuomitkaa minua viisaudessanne,
ja teroittakaa aistinne, voidaksenne paremmin tuomita. Jos joku on
tässä seurassa, joku Caesarin rakas ystävä, hänelle sanon, että Bruton
rakkaus Caesariin ei ollut hänen rakkauttaan vähempi. Jos sitten kysyy
tämä ystävä, miksi Brutus Caesaria vastaan nousi, niin vastaan näin: en
senvuoksi että Caesaria vähemmän rakastin, vaan senvuoksi että enemmän
rakastin Roomaa. Olisitteko mieluummin nähneet Caesarin elossa ja
teidän kaikkien orjina kuolevan, Caesarin kuolleena ja teidän kaikkien
elävän vapaina miehinä. Kun Caesar mua rakasti, itkin minä häntä; kun
hän onnellinen oli, iloitsin siitä; kun hän oli urhokas, kunnioitin
häntä, vaan kun hän vallanahnas oli, surmasin hänet. Siis kyyneleitä
hänen rakkaudestaan, iloa hänen onnestaan, kunnia hänen urhoudelleen,
ja surma hänen vallanhimollensa! Ken tässä niin halpa on, että tahtoisi
orjana olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken
tässä niin raaka on, ett'ei tahtoisi roomalainen olla? Onko ken, hän
puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin katala on, ettei
tahtoisi maataan rakastaa? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä
olen loukannut. -- Jään odottamaan vastausta.
KAIKKI.
Ei kenkään, Brutus, ei kenkään.
BRUTUS.
Siis en ketäkään ole loukannut. Muuta en ole Caesarille tehnyt, kuin
mitä te Brutolle tekisitte. Hänen kuolemansa tutkimus on Capitolissa
kirjoitettuna; hänen mainettaan ei ole halvennettu, mikäli se
kiitettävää oli; eikä hänen rikostansa liioiteltu, josta hän surmansa
sai.
(Antonius ja muita tulee, tuoden Caesarin ruumista.)
Tuossa hänen ruumiinsa tuodaan, Antonion saattamana, joka, vaikk'ei
hänen surmaansa osallisena, kuitenkin saa hyödyn hänen kuolemastaan:
aseman yhteiskunnassa. Ja ken teistä ei sitä saisi? Jätän tämän paikan,
vakuuttaen: että niin kuin Rooman hyväksi parhaan ystäväni surmasin,
niin on mulla itsellenikin sama tikari varalla, kun isänmaani katsoo
hyväksi vaatia minun kuolemaani.
KAIKKI.
Eläköön Brutus! Eläköön! Eläköön!
1 KANSALAINEN.
Kotihin juhlasaatossa hän viekää!
2 KANSALAINEN.
Es'isän viereen patsas hälle nouskoon!
3 KANSALAINEN.
Hän Caesariksi tulkoon!
4 KANSALAINEN.
Brutossa
Caesarin hyvät puolet kruunattakoon!
1 KANSALAINEN.
Kotihin riemuhuudoin hänet viemme.
BRUTUS.
Maanmiehet, --
2 KANSALAINEN.
Vaiti! hiljaa! Brutus puhuu.
1 KANSALAINEN.
Vait siellä!
BRUTUS.
Hyvät kansalaiset, yksin
Mun mennä antakaa, ja pyydän, jääkää
Antonion luo ja kunnioitus suokaa
Caesarin ruumiille ja puheelle,
Jonk' Antonius meidän luvallamme
Pitääpi ylistykseks Caesarille.
Rukoilen ett'ei muut kuin minä lähtis,
Ennenkuin Antonius on puhunut.
(Lähtee.)
1 KANSALAINEN.
Seis! jääkää! Antoniota kuulkaamme.
2 KANSALAINEN.
Hän puhe-istuimelle astukoon;
Me kuullaan. -- Ylös, jalo Antonius!
ANTONIUS.
Olen kiitollinen teille Bruton tähden.
4 KANSALAINEN.
Hän mitä sanoo Brutosta?
3 KANSALAINEN.
Hän sanoo,
Ett' on hän Bruton tähden kiitollinen
Kaikille meille.
4 KANSALAINEN.
Parast' olis ett'ei
Puhuisi Brutosta hän pahaa täällä.
1 KANSALAINEN.
Tyranni oli Caesar.
3 KANSALAINEN.
Niinpä kyllä;
Ja onni että Rooma siitä pääsi.
2 KANSALAINEN.
Vait! hiljaa! kuullaan mit' Antonius puhuu.
ANTONIUS.
Te jalot Rooman miehet --
KANSA.
Hiljaa! kuullaan.
ANTONIUS.
Ystävät, Rooman kansalaiset, kuulkaa!
En Caesaria kiitä, mutta hautaan.
Pahatpa työmme usein eloon jäävät,
Mut hyvät haudatahan luumme kanssa.
Niin käyköön Caesarinkin. Jalo Brutus
Hän sanoi vallanahnaaks Caesarin;
Jos oli niin, se oli julma rikos,
Ja julmast' on sen sovittanut Caesar.
Ma Bruton suostumuksella ja muiden --
On Marcus Brutus, nähkääs, kunnon mies,
Niin, kunnon miehiä he kaikk' on, kaikki --
Nyt pidän hautapuheen Caesarille.
Hän ystäv' oli, hyvä, hellä mulle,
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies.
Toi kotiin Roomaan vankeja hän paljon,
Rahastot niiden lunnahilla täyttäin;
Oliko siinä Caesar vallanahnas?
Kun kurjuus vaikeroi, niin itki Caesar;
Kovempi luonnoltaan on vallanahnas:
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies.
Kolmasti Lupercalioissa hälle
Taritsin kruunun, kolmasti hän kiels sen,
Sen näittehän; tuo vallanahneutt' onko?
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja, totisesti, hän on kunnon mies.
En Bruton puhetta ma vääräks väitä,
Mut haastan tässä siitä, minkä tiedän.
Ol' ennen teille rakas hän, ja syystä,
Siis mistä syystä ette suris häntä?
Oi äly! villipetoon pakenit sa,
Ja ihmisist' on järki mennyt! -- Anteeksi
Tuoll' arkuss' Caesarin on luona sydän,
Vait olla täytyy, kunnes palajaa se.
1 KANSALAINEN.
Hän puhuu mielestäni järkevästi.
2 KANSALAINEN.
Jos oikein mietit asiaa, niin Caesar,
Kärs suurta vääryyttä.
3 KANSALAINEN.
Niin kyllä, miehet,
Pahemman sijaan saamme, minä pelkään.
4 KANSALAINEN.
Sanansa kuulitten: hän kruunun kielsi;
Hän varmaankaan ei ollut vallanahnas.
1 KANSALAINEN.
Jos niin on, käy se muutamille kalliiks.
2 KANSALAINEN.
Mies-parka! Tulipunaiset sen silmät
On itkust' aivan.
3 KANSALAINEN.
Miestä jalompaa
Kuin Antonius ei Roomass' ole toista.
4 KANSALAINEN.
Vait! Kuulkaa! Puhua hän taasen alkaa.
ANTONIUS.
Viel' eilen olis sana Caesarin
Kumonnut mailman; nyt hän tuossa makaa,
Ja ei niin halpaa, joka hälle nöyrtyis.
Jos mieltänne ja sydäntänne, miehet,
Kokisin kapinaan ja raivoon nostaa,
Loukkaisin Brutoa ja Cassiota,
Jotk' ovat kunnon miehiä, kuten tietty.
En, heit' en loukkaa; tuota kuollutt' ennen.
Ja itseäni loukkaisin ja teitä,
Kuin loukkaisin noin kunnon miehiä.
Tää pärmä, Caesarin sinetti alla,
Vainaalta löytyi: se on jälkisäännös.
Jos kansa vaan tän testamentin kuulis --
Jot' -- anteeks suokaa -- lukea en aio --
Caesarin haavoj' oiti suutelis se,
Verehen pyhään liinojansa kastais,
Ja hiuksen hänen päästään muistoks kerjäis,
Ja kuollessaankin vielä säätäis siitä,
Sen jättäin jälkeisilleen kallihina
Perintönä.
4 KANSALAINEN.
Me tahdomme sen kuulla. --
Antonius, lue säännös!
KAIKKI.
Säännös! säännös!
Caesarin säännös!
ANTONIUS.
Anteeks, ystäväni:
En tohdi. Hyv' ei olis teidän tietää
Kuin Caesar teitä lempi. Ettehän te
Puut' ole, kiveä, vaan ihmisiä.
Caesarin säännöksen jos kuulla saatte,
Tulette kiihkohon ja raivoon aivan.
Hyv' on, kun ette tiedä että hänet
Periä saatte; jos sen tietäisitte,
Oi, kuinka silloin käviskään!
4 KANSALAINEN.
Lue säännös!
Sen tahdomme me kuulla. Lue säännös!
Caesarin säännös lukea sun täytyy.
ANTONIUS.
No, malttukaa ja hiukan varrotkaa!
Erehdyin, kun sen kerroin. Pelkään että
Ma loukkaan noita kunnon miehiä,
Jotk' iski puukkons' Caesariin; niin, pelkään.
4 KANSALAINEN.
Kunnonko miehiä! -- He pettureit' on.
USEAT.
Lue säännös! lue testamentti!
2 KANSALAINEN.
He konnia ja pettureit' on. Säännös!
Lue säännös!
ANTONIUS.
Siis sitä lukemaan mua pakoitatte.
No, piirittäkää ruumis siis, niin näytän
Ma teille ken sen säännöksen on tehnyt.
Astunko alas? Saanko luvan siihen?
USEAT.
Käy alas!
2 KANSALAINEN.
Alas astu!
(Antonius astuu alas puhe-istuimelta.)
3 KANSALAINEN.
Luvan saat.
4 KANSALAINEN.
Kehäksi! piiriin!
1 KANSALAINEN.
Paarin luota syrjään!
Pois ruumiin luota!
2 KANSALAINEN.
Tilaa Antoniolle!
Jalolle Antoniolle tilaa!
ANTONIUS.
Pois kauemmas! Noin älkää tungeskelko!
USEAT.
Pois tieltä! Tilaa! Syrjään!
ANTONIUS.
Kyyneleitä
Jos teill' on, itkemään nyt olkaa valmiit.
Tuon vaipan kaikki tunnetten. Ma muistan
Ens kerran kun sit' yllään kantoi Caesar.
Suv'ilta hänen teltassaan se oli,
Samana päivänä, kun nervit löi hän.
Kas, tuosta meni puukko Cassion!
Kas, minkä teki reiän kade Casca!
Tuost' iski Brutus, hänen lemmikkinsä,
Ja kun murharaudan kiskoi maalle,
Niin, nähkääs, veri Caesarin se seuras
Ja ovest' ulos ryntäs, nähdäksensä
Noin tylystikö Brutus kolkutti;
Caesarin enkel' oli, nähkääs, Brutus.
Jumalat, tuomitkaa, kuink' oli rakas
Hän Caesarille! Isku tuo se kaikist'
Ol' armottomin: hänen jalo Caesar
Kun lyövän näki, kiittämättömyys hänt'
Enemmän musersi kuin murha-ase.
Nyt murtui suuri sydän tuo, ja vaippaan
Kasvonsa peittäen, Pompejon patsaan
Jalustan luona aivan, jossa verta
Vuos virtanansa, kaatui suuri Caesar.
Se vasta kaatumus, te Rooman miehet!
Te, minä, kaikki kaaduimme me siinä,
Verisen kavalluksen riemutessa.
O, nyt te itkette, ja säälin voimaa
Te tunnette, ma huomaan: kallihia
Ne pisaroit' on! Hyvät ihmiset!
Kuin? Itkettenkö nyt, kun Caesarin
Vaan vaipan haavat näätte? Tässä, täss' on
Hän itse, raatamana ilkimysten!
1 KANSALAINEN.
Voi, surkeata näkyä!
2 KANSALAINEN.
Oi, jalo Caesar!
3 KANSALAINEN.
Voi, tuskan päivää!
4 KANSALAINEN.
Voi, konnia ja pettureita!
1 KANSALAINEN.
Veristä näytelmätä, voi!
2 KANSALAINEN.
Kostoa tahdomme, kostoa! Ulos kaupungille!
Etsikää -- polttakaa -- paahtakaa -- tappakaa -- lyökää!
Ei ykskään petturi saa eloon jäädä.
ANTONIUS.
Seis, kansalaiset!
1 KANSALAINEN.
Vait siellä! Jalo Antonius puhuu.
2 KANSALAINEN.
Kuulemme häntä, seuraamme häntä, kuolemme hänen kanssaan.
ANTONIUS.
Mut hyvät, armaat ystävät, en teitä
Noin hurjaan kapinaan ma kiihtää tahdo.
Tuon työn on, nähkääs, tehneet kunnon miehet.
Mit' yksityist' on vihan syytä ollut
Tekoonsa heill', en tiedä; viisait' on he
Ja kunnon miehiä, ja työstään varmaan
Vastaavat itse. Ystävät, en minä
Sydämiänne teiltä ryöstää tahdo.
En puhuja ma ole niinkuin Brutus;
Vaan, kuten tietty, halpa, suora mies,
Jok' ystävästään pitää; sen he tiesit,
Kun puhevallan tässä mulle soivat.
Ei äänt', ei liikenteitä ole mulla,
Ei päät', ei kielt', ei sananvoimaa, jolla
Vois kansaa kiihoittaa. Vaan suoraan haastan
Ja kerron mitä tiedätten jo itse.
Ja Caesar-kullan haavat teille näytän,
Nuo mykät, raukat suut, ja niiden haastaa
Edestän' annan. Mut jos Brutus oisin,
Ja Brutus Antonius, sep' Antonius
Sytyttää mielet vois ja kielen panna
Caesarin joka haavaan, jotta nousis
Kivetkin Roomass' ilmi kapinaan.
KAIKKI.
Kapinaan!
1 KANSALAINEN.
Bruton huoneen sytytämme.
3 KANSALAINEN.
Pois! Salaliittolaiset etsikäämme.
ANTONIUS.
Mut kuulkaa, hyvät miehet, kuulkaa!
KAIKKI.
Hiljaa!
Antonius puhuu, jalo Antonius.
ANTONIUS.
Te ette tiedä mitä teette, miehet.
Mill' ansainnut on Caesar rakkauttanne?
Ah! ette tiedä: -- kerron siis sen teille.
Säännöksen unhotitte, josta puhuin.
KAIKKI.
Niin oikein! säännös! Seis, ja kuullaan säännös!
ANTONIUS.
Se täss' on, Caesarin sinetti alla.
Jokainen Rooman miesi hältä saapi,
Jok'ainoa, viis-kahdeksatta drakmaa.
2 KANSALAINEN.
Oi, jalo Caesar! -- Kosto surmaajille!
3 KANSALAINEN.
Kuninkaallinen Caesar!
ANTONIUS.
Mua kuulkaa loppuun asti.
KAIKKI.
Hiljaa! vaiti!
ANTONIUS.
Hän lisäks teille kaikki puistons' antaa
Ja lehtonsa ja uudet kasvikkonsa
Tiberin tällä puolla; ne hän teille
Ja lapsillenne ikipäiviks antaa
Yleisiks lystäily- ja käymäpaikoiks.
Sep' oli Caesar! Milloin saadaan moinen?
1 KANSALAINEN.
Ei koskaan, koskaan! -- Tulkaa miehet! Ruumis
Pyhällä paikalla me polttakaamme
Ja kekäleillä pettureitten huoneet
Sytyttäkäämme. Ruumis nostakaa.
2 KANSALAINEN.
Käy, nouda tulta!
3 KANSALAINEN.
Revi penkit rikki!
4 KANSALAINEN.
Istuimet, ikkunat ja kaikki rikki!
(Kansa lähtee, vieden Caesarin ruumiin.)
ANTONIUS.
Nyt nouskoon melske. Vauhdiss' olet, turma;
Ties suuntaa, minne mielit, nyt.
(Palvelija tulee.)
No, mies?
PALVELIJA.
Octavius on jo Roomaan tullut, herra.
ANTONIUS.
Miss' on hän?
PALVELIJA.
Hän ja Lepidus he ovat
Caesarin huonehessa.
ANTONIUS.
Sinne riennän
Hänt' oiti kohtaamahan. Niin hän tulee
Kuin käsketty. Nyt hilpeä on onni:
Se tuolla päällä meilt' ei mitään kiellä.
PALVELIJA.
Hän kertoi, että Cassius ja Brutus
Kuin hullut portist' ulos ratsastivat.
ANTONIUS.
He varmaan tiedon saivat, kuinka kansaa
Min' yllytin. Octavion luo mua saata.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
(Runoilija Cinna tulee.)
CINNA.
Unessa Caesarin kanss' atrioin ma,
Ja mieltän' ahdistavat pahat enteet.
Haluton kodist' olen lähtemään,
Mut jotakin on, joka houkuttaa mua.
(Kansanjoukko tulee.)
1 KANSALAINEN.
Nimenne?
2 KANSALAINEN.
Minne matka?
3 KANSALAINEN.
Missä asutte?
4 KANSALAINEN.
Nainutko olette vai poikamieskö?
1 KANSALAINEN.
Vastatkaa jokaiselle suoraan.
2 KANSALAINEN.
Niin, ja lyhyesti.
3 KANSALAINEN.
Niin, ja järkevästi.
4 KANSALAINEN.
Niin, ja rehellisesti; se sulle parasta.
CINNA.
Nimeni? Minne matka? Missä asun? Poikamieskö olen vai nainut? Siis,
vastatakseni jokaiselle suoraan, lyhyesti, järkevästi ja rehellisesti,
sanon järkevästi: olen poikamies.
2 KANSALAINEN.
Ne siis hulluja, jotka naivat; niinkö?
Varo vaan ett'et saa könttiis. -- Jatka; suoraan!
CINNA.
Suoraan, menen Caesarin hautajaisiin.
1 KANSALAINEN.
Ystävänäkö vai vihamiehenä?
CINNA.
Ystävänä.
2 KANSALAINEN.
Sepä suora vastaus.
4 KANSALAINEN.
Asuntosi? -- Lyhyesti!
CINNA.
Lyhyesti, asun Capitolissa.
1 KANSALAINEN.
Nimesi, ystävä? Rehellisesti!
CINNA.
Rehellisesti on nimeni Cinna.
1 KANSALAINEN.
Palasiksi hänet repikää! Hän on salaliittolainen.
CINNA.
Olen runoilija Cinna. Olen runoilija Cinna.
4 KANSALAINEN.
Palasiksi, palasiksi huonoista runoista!
CINNA.
En ole salaliittolainen Cinna.
2 KANSALAINEN.
Se ei auta: hänen nimensä on Cinna; nyäistään vaan nimi pois hänen
sydämestään, sitten saa hän mennä.
3 KANSALAINEN.
Paloiksi hänet repikää, paloiksi! Kas niin, kekäleitä! Hei vaan,
tulikekäleitä! Bruton luo! Cassion luo! Kaikki ilmituleen! Toiset
Decion asunnolle, toiset Cascan, toiset Ligarion! Kas niin, joutuun!
(Lähtevät.)