Rooma. Capitoli. Senaatin istunto.
(Väkijoukko Capitoliin johtavalla kadulla; niiden joukossa
Artemidorus ja tietäjä. Caesar, Brutus, Cassius, Casca,
Decius, Metellus, Trebonius, Cinna, Antonius, Lepidus,
Popilius, Publius, y.m. tulee.)
CAESAR.
No, Mars-kuun viidestoist' on tullut.
TIETÄJÄ.
On, Caesar, mut ei vielä mennyt.
ARTEMIDORUS.
O, terve, Caesar! Lue tämä lippu.
DECIUS.
Trebonius anoo että joutuessas
Lukisit tämän alamaisen pyynnön.
ARTEMIDORUS.
Mun ensin, Caesar! Caesaria minun
Likemmin koskee; lue, suuri Caesar!
CAESAR.
Mik' itseämme koskee, jääköön viimeks.
ARTEMIDORUS.
Äl' aikaele, Caesar; lue se oiti!
CAESAR.
Mit'? onko miesi hullu?
DECIUS.
Tieltä, lurjus!
CASSIUS.
Vai kadull' armokirjaas tyrkytät!
Käy Capitoliin!
(Caesar menee Capitoliin, muut seuraavat häntä.
Kaikki senaattorit nousevat.)
POPILIUS.
Menestyköhön tänään hankkehenne!
CASSIUS.
Popilius, mikä hanke?
POPILIUS.
Hyvästi!
(Lähestyy Caesaria.)
BRUTUS.
Mitä se Popilius Lena sanoi?
CASSIUS.
Hän toivoi menestystä hankkeellemme.
On ilmi tullut juonemme, ma pelkään.
BRUTUS.
Hän Caesaria luotuu. Tarkkaa häntä!
CASSIUS.
Pian joudu, Casca! Estymistä pelkään. --
Kuin käypi, Brutus? Jos se ilmi tulee,
Ei lähde täältä Cassius eikä Caesar,
Sill' itseni ma tapan.
BRUTUS.
Malta, Cassius;
Ei haastele Popilius hankkeistamme:
Hän, näetkös, naurahtaa, ja tyyn' on Caesar.
CASSIUS.
Trebonius tietää aikansa; kas, Brutus,
Hän korjaa Antonion tieltä pois.
(Antonius ja Trebonius lähtevät. Caesar ja senaattorit
istuutuvat.)
DECIUS.
Miss' on Metellus Cimber? Caesarille
Hän armokirjans' oiti antakoon.
BRUTUS.
Hän valmis on; käy luo ja auta häntä.
CINNA.
Sun, Casca, tulee ensin kättäs nostaa.
CAESAR.
Kaikk' onko valmiit? -- Mitä puutteit' auttaa
Tuleepi Caesarin ja neuvoskunnan?
METELLUS.
Ylevä, mahtava ja suuri Caesar,
Metellus istuimesi juureen laskee
Sydämen nöyrän --
CAESAR.
Se ei kelpaa, Cimber!
Tuo liehakoiminen ja kurja nöyryys
Voi halvan rahvaan verta kuohuun nostaa
Ja lapsen leikiks tehdä valmiin säännön
Ja sanan vankan. Älä ole hupsu
Ja verta Caesarin niin herkäks usko,
Ett' tosiluonnostaan sen pehmittäisi
Se, josta heltyy narrit: lipokieli
Ja hännänlierutus ja köyryselkä!
Lain kautta veljes maanpakoon on syösty;
Jos hänen puolestaan sa pokkuroitset
Ja liehakoit ja kerjäät, niin sun potkaan
Kuin koiran ulos. Caesar ei tee väärin,
Se tiedä, eikä lepy ilman syytä.
METELLUS.
Tääll' eikö arvokkaampaa kieltä, joka
Caesarin korviss' ihanammin kaikuis,
Palauttain pakolaisen veljeni?
BRUTUS.
En liehakoi, mut kättäs suutelen,
Ja pyydän, Caesar, että Publius Cimber
Sais luvan viipymättä palata.
CAESAR.
Kuin? Brutus?
CASSIUS.
Armoa, Caesar! Armoa!
Näin maahan jalkais juureen Cassius lankee
Ja armoitusta Cimberille kerjää.
CAESAR.
Ma heltyisin, jos oisin teidän-moinen;
Rukous mua taivuttais, jos itse
Rukouksiin taipuisin; mut vankka olen
Kuin pohjantähti, jota kiinteämpää
Ja lujempaa ei taivaall' ole toista.
Tuhannet säihkyt ilman kannen kirjaa,
Jokainen tult' on ja ne loistaa kaikki,
Mut paikkansa vaan pitää yksi niistä.
Niin mailmakin, se ihmisiä täynn' on,
He lihaa, verta ovat, aistit heill' on;
Mut tiedän heissä yhden vaan, jok' aina
Vakaana, järkähtämätönnä seisoo.
Ja tuo ett' olen minä, siitä näytän
Es'merkin nyt, kun lujasti ma vaadin
Maanpakoon Cimberin, ja vaateessani
Lujana pysyn myös.
CINNA.
Oi, Caesar --
CAESAR.
Pois!
Olympiako siirtää tahdot?
DECIUS.
Suuri Caesar, --
CAESAR.
Haa! Eikö turhaan polvistunut Brutus?
CASCA.
Siis, puhukaa te, kädet, puolestani.
(Casca lyö tikarinsa Caesarin niskaan. Caesar tarttuu hänen
käsivarteensa. Silloin häneen iskevät tikarinsa muut liittolaiset
ja viimeiseksi Marcus Brutus.)
CAESAR.
Sinäkin, Brutus? -- Kaadu sitten, Caesar!
(Kuolee. Senaattorit ja kansa peräytyvät säikäyksestä.)
CINNA.
Pelastus! Vapaus! Tyrannius on kuollut!
Kaduilla joutuun huutakaa se julki.
CASSIUS.
Ja toiset puhe-istuimille huutain:
"Pelastus, vapaus ja vapahdus!"
BRUTUS.
Senaattorit ja kansa! Älkää juosko!
Ei vaaraa; seis! Sai koston vallanhimo.
CASCA.
Puhe-istuimelle, Brutus!
DECIUS.
Niin, ja Cassius!
BRUTUS.
Mut miss' on Publius?
CINNA.
Täällä, sekapäissään
Kapinast' aivan.
METELLUS.
Seiskaa tiheässä,
Caesarin ystävät ne kenties muuten --
BRUTUS.
Vait! nytkö seistä! -- Malta mieltäs, Publius!
Ei pahaa sulle suoda eikä kelleen,
Ken roomalainen on. Se heille kerro.
CASSIUS.
Ja lähde, Publius, täältä, ett'ei kansa,
Kun meihin karkaa, vanhuuttasi loukkais.
BRUTUS.
Niin, tee se; tästä työst' ei vastaa muut
Kuin me, sen tekijät.
(Trebonius palajaa.)
CASSIUS.
Miss' on Antonius?
TREBONIUS.
Juoks' säikkyin kotiin. Miehet, vaimot, lapset
Tuijottain juoksevat ja huutavat,
Kuin päivä olis viimeinen.
BRUTUS.
Nyt tahtos
Tee, sallimus! Ett' täytyy meidän kuolla,
Se tietty on; mut saada viivytystä
Ja aikaa voittaa, siinä kaikki.
CASSIUS.
Leikkaa
Kakskymment' elinvuotta pois, niin leikkaat
Pois yhtä monen vuoden kuolonpelvon.
BRUTUS.
Jos niin on, kuolo voitto on, ja me siis
Caesarin ystävät, kun kuolonpelvon
Hält' ehkäisimme. -- Maahan, roomalaiset!
Veressä Caesarin nyt kyynärpäihin
Peskäämme kädet! Miekat voidelkaamme!
Torille sitten, ruskeit' aseitamme
Pään yli heilutellen, kaikki huutain:
"Pelastus, vapaus, rauha!"
CASSIUS.
Maahan! Kylpyyn!
Viel' aikain pitkäin päästä näytellähän
Uusissa kansoissa ja uusin kielin
Tää jalo näytelmä!
BRUTUS.
Viel' usein huviks
Saa vertaan vuotaa Caesar, joka tuossa
Pompejon patsaan juuressa nyt makaa
Kuin tomu halpana!
CASSIUS.
Yht' usein kuin
Se tapahtuu, yht' usein meistä kuuluu:
"Nuo miehet vapauden maalleen hankki."
DECIUS.
Nyt matkaan!
CASSIUS.
Matkaan kaikki; Brutus eellä;
Jälessä kaunisteena Rooman parhaat
Ja rohkeimmat henget.
(Palvelija tulee.)
BRUTUS.
Vait! Ken saapuu?
Yks Antonion ystäviä.
PALVELIJA.
Brutus,
Näin herrani mun polvistua käski,
Näin tomuun langeta mun käsk' Antonius,
Ja maasta haastaa näin: Brutus on viisas,
Jalo, urhoollinen, suora. Caesar oli
Suur', uljas, kuninkaallinen ja armias.
Sano: Brutus multa lemmen saa ja arvon;
Sano: pelvon Caesar, arvon sai ja lemmen.
Jos Brutus sallii Antonion luokseen
Turvissa tulla, selvitystä saamaan
Miks surman Caesar sai, niin Antoniolle
Ei kuolleena niin rakas ole Caesar
Kuin Brutus elävänä; ei, hän seuraa
Uskollisesti onnessa ja työssä
Tän horjuvaisen vallan vaarain kautta
Jaloa Brutoa. Näin sanoi herrani.
BRUTUS.
On uljas, viisas roomalainen herras;
Pahemmaks hänt' en koskaan luullut. Sano,
Jos tänne tahtoo tulla hän, saa täyden
Hän selvikkeen; ja, kunniani kautta,
Palata vaaratta.
PALVELIJA.
Hänt' oiti noudan.
(Lähtee.)
BRUTUS.
Saas nähdä, hänest' ystävän me saamme.
CASSIUS.
Hyv' olis tuo. Mut mielessäni häntä
Ma kammon suuresti, ja totehen
Mun pahat aavistuksen' aina käyvät.
(Antonius tulee.)
BRUTUS.
Tuoss' on hän jo. -- Antonius, tervetullut!
ANTONIUS.
Oi, suuri Caesar! Noinko halpa vuotees?
Noin pieneen tilaan kutistuiko kaikki
Sun voittos, saaliis, mainees, loistos? -- Hyvästi! --
En tunne, jalot herrat, aikeitanne,
Ken vielä iskun saa ja päästään pääsee.
Minäkö? Mik' on hetki sopivampi
Kuin kuolinhetki Caesarin? Mik' ase
On puolikskaan niin kallis kuin nuo miekat,
Joit' uljain veri mailmassa kultaa?
Jos vihaatten mua, pyydän, tehkää työnne,
Kätenne verestä kun vielä suitsee.
Vaikk' eläisin ma tuhat vuott', en oisi
Näin valmis kuolemaan; näin mieleistäni
Ei paikkaa, kuolintapaa ois, kuin tässä
Caesarin kanssa kuolla, teidän kautta,
Te ajan valitut ja suuret henget.
BRUTUS.
Antonius, älä meiltä surmaas kerjää.
Verisiks, julmiks meidät kyllä luulis,
Niinkuin sen kätemme ja työmme tuossa
Jo osoittaa; mut kätemme sa näet vaan
Ja tämän verityön, jonk' on ne tehneet.
Sydäntä sin' et näe; siin' asuu sääli.
Niin, sääli Rooman kurjan kurjaa tilaa --
Kuin tuli tuleen, sammuu sääli sääliin --
Tuon teki Caesarille. -- Sua kohtaan.
Miekkamme kärjet tylsät on, Antonius.
Kätemme, vaikk' on inhan työn ne tehneet,
Ja sydämemme, hellät niinkuin veljen,
Sun luottamuksella ja kunnioittain
Ja kaikell' ystävyydell' ottaa vastaan.
CASSIUS.
Sun mieltäs kysytään, jos kenenkään,
Kun määrättävät ovat uudet arvot.
BRUTUS.
Mut malta, kunnes rauhoitamme kansan,
Jonk' aivan järjiltään on pelko vienyt.
Syyn sitten selvitämme, miksi minä,
Jok' iskeissäni Caesaria lemmin,
Tuon teon tein.
ANTONIUS.
Sun viisautees ma luotan.
Veriset kätenne nyt tuokaa kaikki
Sun kättäs, Marcus Brutus, puistan ensin;
Sun kätees sitten, Cajus Cassius, tartun;
Ja, Decius Brutus, sun; ja sun, Metellus;
Sun, Cinna; uljas Casca, sun; ja viimeks --
En viimeks ystävänä -- sun, Trebonius.
Ah, jalot herrat! Mitä sanoisinkaan
Nimeni teist' on nyt niin halpa, että
Kahdesta häijyst' olen jompikumpi:
Joko imartelija tai pelkuri.
Oi, Caesar, totta on, sua rakastin!
Jos alas meihin henkesi nyt katsoo,
Sua eikö koske tuimemmin kuin kuolo,
Kun näet, ett' Antoniosi rauhaa hieroo
Ja vainolaises verikättä puistaa,
Mies suurin, ruumis vieressä? Jos mulla
Niin monta silmää ois kuin haavaa sulla,
Joist' itku purskuis niinkuin veri noista,
Paremmin sopis tuo, kuin ystävänä
Sun vihamiestes kanssa kättä lyödä.
Oi, anteeks, Julius! -- Tässä, jalo hirvi,
Sa kierrettiin; sä tässä kaaduit; tässä
Ajajas seisoi, murhan merkki yllä,
Verelläs purppuroittuna. Oi, mailma!
Sin' olit tämän ruunuhirven puisto;
Hän, toden totta, mailma, oli ruunus. --
Kuin hirvi, monen prinssin kaatamana,
Nyt tuossa makaat!
CASSIUS.
Antonius!
ANTONIUS.
Oi, anteeks, Cajus Cassius,
Sen sanoo vihamieskin Caesarista;
Siis kylmää kohtuutt' on se ystävältä.
CASSIUS.
En soimaa, ettäs Caesaria kiität,
Vaan meillä mitä yhteist' on sun kanssas?
Tahdotko ystäviämme sa olla,
Vai tietämmekö käymme ilman sua?
ANTONIUS.
No, kättähän jo löin; mut horjahdin,
Kun Caesariin ma katsoin. Ystäv' olen
Ma teille kaikille ja lemmin teitä
Toivossa että syyn saan tietää, miksi.
Ja missä oli vaarallinen Caesar.
BRUTUS.
Tää hurjaa näytelmätä olis muutta.
Niin täysin painavat on syymme, että,
Vaikk' oisit Caesarinkin oma poika,
Sa tyytyisit.
ANTONIUS.
En muuta vaadikaan;
Ja pyydän nyt vaan että ruumiin viedä
Torille saan, ja puhe-istuimelta
Saan ystävänä hautapuheen pitää.
BRUTUS.
Sen saat, Antonius.
CASSIUS.
Brutus, sana kuule!
(Syrjään Brutolle,)
Et tiedä mitä teet: oi, älä salli
Antonion pitää hautapuhetta.
Arvaatko minkä kiihkon puheellansa
Hän saattaa nostaa kansassa?
BRUTUS.
Suo anteeks:
Käyn itse ensin puhe-istuimelle
Ja Caesarimme surmaan näytän syyt.
Mit' Antonius puhuu, sen -- ma sanon
Hän tekee meidän suostumuksella;
Ja että Caesarille suomme kaikki
Tapojen pyhittämät juhlamenot.
Se hyödyttää meit' enemmän kuin haittaa.
CASSIUS.
Kuin käy, en tiedä; tuo ei mieleen mulle.
BRUTUS.
Tuoss', Antonius, Caesarin on ruumis.
Meit' älä hautapuheessasi soimaa,
Vaan kiitä Caesaria miten tahdot
Ja sano, että luvallamme teet sen.
Et muuten hautajaisiin osaa ottaa
Saa laisin. Samalt' istuimelta, johon
Nyt minä astun, puhua sun pitää,
Kun minä olen päättänyt.
ANTONIUS.
Niin olkoon;
En muuta minä toivo.
BRUTUS.
Siis ruumis valmiiks laita vaan ja seuraa.
(Kaikki lähtevät, paitsi Antonius.)
ANTONIUS.
Verinen tomu, anteeks suo, ett' olen
Leppyisä, nöyrä noille pyöveleillesi
Jaloimman miehen raunio sa olet,
Mik' aikakausiss' elänyt on koskaan.
Voi kättä, joka kalliin veres kaasi!
Täss' ennustan nyt haavoillasi, jotka
Kuin mykät suut, punaiset huulens' aukoo
Ja puhett', ääntä kieleltäni kerjää:
Kirous tätä sukukuntaa painaa;
Kotoinen raivo, tuimat kansanriidat
Tuskauttaa kaikki Italian maat;
Niin tavaks tulee hävitys ja veri
Ja kauhun näyt niin yleisiks, ett' äiti
Hymyilee vaan, kun hänen lapsukaistaan
Palaiseks neljäks sodan koura silpoo.
Hirmuihin tottuminen surmaa säälin,
Ja Caesarinkin kostonahnas henki,
Sivullaan Ate,[4] joka hehkuvana
On helvetistä tullut, mailla kulkee
Ja valta-äänellänsä huutaa: "murhaa!"
Ja sodan koirat irroittaa, niin että
Tää konnanteko pilviin asti leyhkää
Raadoista, jotka voihkaa hautaan päästä.
(Palvelija tulee.)
Octavius Caesaria palvelethan?
PALVELIJA.
Niin palvelen, Antonius.
ANTONIUS.
Caesar hänen
Kirjeessä käski tänne Roomaan tulla.
PALVELIJA.
Hän kirjeen saanut on ja matkall' ompi,
Ja suullisesti sanomaan mun käski --
(Huomaa ruumiin.)
O, Caesar!
ANTONIUS.
Sydämes täys' on; syrjään käy ja itke.
On, huomaan, suru tarttuvaa: mun silmän'
Se kostui, kun sun silmissäs se näki
Nuo murheen helmet. Tuloss' onko herras?
PALVELIJA.
Hän yöt' on viisi peninkulmaa täältä.
ANTONIUS.
Palaja, kerro mit' on tapahtunna.
Suruinen tääll' on, vaarallinen Rooma,
Octaviolle epävarma Rooma.
Pois! joutuun! Kerro hälle se. -- Ei, varro!
Sin' et saa mennä, ennen kuin tän ruumiin
Torille vien. Ma siellä tunnustelen
Puheellani, mitenkä kansa noiden
Veristen miesten julmaa työtä katsoo.
Sen mukaan sitten kertoa sa saat
Octaviolle, miten tääll' on laita.
Avuksi tule mulle.
(Lähtevät, kantaen Caesarin ruumista.)