Heinäkuun 4 p:nä.
Keskusteluni jälkeen Jaakon kanssa ei minulla enää ollut mitään
lepoa maalla. Joka aamu heräsin ajatellen: mitä nyt tapahtuu? En
saanut mitään rauhaa, ennenkuin olin nähnyt Maijan kasvot ja hänen
tervehdyksestään huomannut, että Jaakko vielä oli vaiti. Maija ei enää
puhunut kanssani asiasta, hänellä oli tarpeeksi työtä, puuhatessaan
naisten rauhan sunnuntain hyväksi. Vaikka hän muutoin oli niin heikko,
tuntui hänellä nyt olevan ehtymättömästi voimia ja tarmoa, joka voitti
kaiken heikkouden, pelon ja nurjuuden. Minä autoin häntä tarpeellisten
kirjeiden kirjoittamisessa, ja jos olin oikein ahkera saatoin moneksi
tunniksi unhottaa huoleni ja olla muistamatta unhotustani.
-- Todellakin, sanoo Jaakko, kun katselee teitä, tekisi mieli uskoa,
että luulette voivanne tehdä jotakin hyötyä.
-- Minun aikani ei ole sen kalliimpaa, vastaa Maija, kuin että voin
uhrata sen, jos on vähänkin mahdollisuutta siihen. Yrittää ja sortua,
enempää ei paremmanpuolinen ihminen voi tehdä, sanoo K. J.
Kun kaikki oli tehty matkustin kotiini. Olin vielä kokemuksieni
vallassa ja päättäneenä olla enää kiintymättä pikku seikkoihin,
katsella vaan elämäni tapahtumia laajanäköisesti -- -- --.
Mutta kotiin päästyäni tein eriskummallisen havainnon.
Kun tulin kotiin, oli Erik työssään, mutta Matilda oli vastassa. Hän
tuntui minusta heti hiukan salaperäiseltä, mutta se tunne hävisi
heti purkaessamme säilyketölkkejäni. Olen pannut säilöön pieniä
karviaismarjoja, hyötymansikoita, vattuja ja mustikoita sekä muutamia
kananpoikia. Maija, joka ei ollenkaan aavistanut kavallustani, on ollut
suurenmoisen antelias -- mutta kananpojat olivat Jaakon keksintöä.
Mutta kun Matilda oli tarkastanut kaikki, sanoi hän: -- Nyt näyttäisin
rouvalle jotakin. Ja niin hän vei minut kaasumittarin luo.
-- Samana päivänä kun minä lähdin oli kaasumies täällä ja silloin
näytti mittari viittä kruunua, sen tiedän erikoisesti, sillä minä olin
iloissani ettei se näyttänyt enempää. Kun tulin kotiin, rouva, niin se
näytti kuutta. Ja herrahan on ollut merellä.
-- Vuotaako putki? kysyin minä hämilläni. Silloin vei Matilda minut
kaasukeittiön luo. Sen pohjalla oli suuri kasa palaneita tulitikkuja.
-- Olen laskenut hopeat, ennätti hän ennen minua, ja olen tarkastanut
liinavaatteet. Täältä ei ole mitään poissa.
-- Kuinka asian laita sitten on?
-- Eikö rouva sitä käsitä, vastasi hän. Minä epäilin heti. Kasööri
tietenkin. Hän ei ole ensinkään ollut poissa, vaan saapastellut täällä
kaiket viisi päivää.
-- Mahdotonta, Matilda! sanoin minä. Hän kirjoitti minulle, että jäisin
sinne missä olin, sillä hän lähti saaristoon. Miksi hän olisi tehnyt
näin?
-- Niin, rouvan asiaksi kai jää ottaa siitä selvä, vastasi Matilda.
Mutta mahdotonta ei kai se ole. Sillä kun menin puotiin maitoa
hakemaan, niin sanoin, että nyt on kai joku muu ottanut mattomme meidän
poissa ollessamme. Ei suinkaan, sanottiin, kasööri on noutanut sen joka
päivä.
-- Eikö hän itse maininnut siitä mitään?
-- Ei sanaakaan. Minä sanoin sentään: Kasööri ei näytä niin
päivettyneeltä, kuin merellä olleen pitäisi. -- Ei, oli niin kylmä
siellä ulkona, vastasi hän silloin.
Mieleni tuli niin kummalliseksi. On aina kolkkoa huomata, että
aviomies on valehdellut, että hänellä on ollut salaisuuksia. Hänellä
on voinut olla mitä kauniimmat perusteet, nimittäin antaa minun
nauttia ilman omantunnon vaivoja juhannusajan viehättävyydestä maalla.
Kenties riippui asia siitä, että piletti edestakaisin Vetterbyhyn
maksaa 18:50, mutta luultavasti oli se jotakin muuta. Matildahan oli
lähetetty pois. Mitähän tuo kaikki merkitsi? Kun mietin: kuinka vähän
ystävällinen, kuinka sulkeutunut, kuinka huomaamaton hän olikaan ollut
viime viikkoina minua kohtaan? Kuinka lyhyitä ja mitättömiä hänen
pari kirjepahastaan minun poissa ollessani! Hajamielisesti noukin
tavaroitani piirongin laatikoista. Sydämeeni kohoava uusi pelko saattoi
minut suunniltani. Mieleeni johtuivat Maijan ajattelemattomat sanat
pienestä pankkineidistä. Entä jos? Mutta ellei asian laita olisikaan
niin, vaan Erik olisi viaton, oli kuitenkin niin kamalaa sekin, että
saatoin epäillä. Nyt näin selvästi kuinka toisenlaiseksi elämämme oli
muodostunut kuin olin kuvitellut.
Matilda tuli taas sisään. Hänellä oli leikkuulaudalla viisi pientä
pihviä.
-- Nämä maksavat 2:25, sanoi hän. Eikö se ole hirveää! Kasööri onkin
huolissaan, voin sanoa rouvalle. En ole saanut tarjota hänelle muuta
kuin silliä, suolaturskaa ja maksaa. Niin ajattelin, että käyttäisimme
hyväksemme tänään rouvan kotiintuloa aiheena, antaaksemme hänelle
jotakin kunnollista.
Sanoin, että johonkin täytyi kai meidänkin, jotka emme ottaneet osaa
sotaan, tyytyä, mutta Matildan mielestä minä nähtävästi osoitin
liian vähän taloudellista harrastusta, sillä hän loukkaantui ja meni
tiehensä. Sitten kuulin hänen jankuttavan kauan jonkun kanssa kyökissä,
ja hetken kuluttua tuli hän sisään taas tehden asiaksi parin vispilän
näyttämisen, jotka hän oli kerjännyt sisareltaan, ollessaan tämän luona.
-- Ajatelkaahan minkälaisia asioita tukholmalaistaloissa tapahtuu
kesäisin, sanoi hän. Mutta kun itse isäntä käyttäytyy siten
kaikkien vuokralaisten nähden, mitenkä silloin tulee aikaan mitään
säädyllisyyttä? Tuo vanha, ruma ukko!
Tällä hetkellä toivoin hänen olevan siellä, missä pippuri kasvaa.
Pian tulisi Erik, ja minun täytyi koettaa saavuttaa jonkunlaista
mielenmalttia siksi.
-- Matildan ei pitäisi niin pian uskoa kaikkea mitä portinvartia sanoo,
torjuin minä.
-- Portinvartia! Näkeehän sitä jotakin itsekin! On kai rouva nähnyt
hänen kulkevan erään nuorenpuolisen naisen kanssa viime talvena?
-- Niin, emännän, kyllä! sanoin kärsimättömänä. Eikö Matilda kata
pöytää?
-- Sen olen jo tehnyt, rouva. Mutta nähkääs, se olikin jonkunlainen
varaemäntä, se, tietääkö rouva, sillä se ei ollut hänen rouvansa.
-- No, entä sitten? sanoin minä.
-- Niin, sitten on ukko antanut hänelle kultasepän myymälän.
-- Se ei ollut huonosti, se.'.
-- Siltä näyttää. Etenkin kun tämän edellinen sai vain tupakkamyymälän.
Mutta vaikka hän saikin kultasepänmyymälän, niin piti hän kauheata
elämää sittenkin. Eräänä päivänä kun hän tuli ukon luo, oli siellä
uusi, ja nuo kaksi iskivät yhteen. Ukko oli niin peloissaan, kuin olisi
nainen ollut hänen oikea rouvansa, niin, paljon enemmänkin, sillä
rouvaansa ei hänen tarvitse pelätä.
-- Hänen oikean rouvansa? kysyin minä, luonnollisesta vaistosta, eniten
kiinnittäen huomiotani oikean rouvan kohtaloon.
-- Niin, hän istuu Konradsbergissä. Rahat olivat juuri hänen, sanoi
Matilda.
Tämä juttu tuntui minusta vahvistavan sitä, mitä pelkäsin. Sellaisia
miehet tietenkin olivat. Nopeasti keksin jonkun asian Matildalle, eikä
hän ollut vielä ehtinyt ovesta ulos, ennenkuin heittäydyin sänkyyni
puhjeten kyyneliin voimattomuuteni, kurjuuteni, riippuvaisuuteni
johdosta. Minä kiihdytin itseäni ja puhuin tolkuttomia itsekseni,
valitin kohtaloani, kerjäsin ja pyysin Erikiä armahtamaan minua,
antamaan ainakin sydämeni takaisin -- -- --. Äkkiä ponnahdin pystyyn.
-- Minä menen pankkiin ottamaan pois sydämeni, jonka olen tallettanut
sinne, kuiskasin yhä uudelleen, ja tiesin kyllä, että se oli
hölynpölyä, mutta en voinut vapautua siitä ajatuksesta sentään. Puin
päälleni ja läksin ulos. Minä menen pankkiin ottamaan pois sydämeni,
toistin lakkaamatta. Ja minä sanon: olkaa hyvä, antakaa se minulle
kymmenkruunusina --.
Tultuani pankkihuoneistoon pysähdyin ja katselin ympärilleni. Erik
istui selkä oveen päin eikä nähnyt minua.
Tahtoisin tietää mihin kassaan minun pitäisi mennä? ajattelin minä
ja silmäilin tarkkaan vihaisin katsein kaikkia pieniä pankkineitejä,
enimmän sitä, joka istui vastapäätä Erikiä -- -- --.
Viimein kuulin äänen vierestäni: -- Hyvää päivää, rouva Falbe, on vielä
liian aikaista tulla Erikiä noutamaan. Se oli Sahlgren.
-- Tahtoisin tietää uskallanko mennä tervehtimään häntä? vastasin.
Kyllä, sain tehdä niin aivan kernaasti, hän oli halukas itse seuraamaan
mukana, niin ei voi mitään tapahtua minulle.
Erik näytti todellakin kummastelevan, mutta kun toveri seisoi vieressä,
ei hän voinut kysyä minulta käyntini syytä. Ja kiitollisena siitä
sanoin kiireesti hyvästit ja läksin.
Alhaalla käytävän luona tuli Erik jälkeeni.
-- Halusitko jotakin erikoista?
-- En, sanoin minä uudelleen epäluuloisena, miksikä niin?