Ensi viikolla lähdemme me Italiaan, mamma, -- sanoi patruuna Tähtinen
rouvalleen hyvin päättäväisen näköisenä. -- Sinä ja minä, Angelika,
Kasimir, Max ja pikku Eufrosyne. Se tekee lapsillekin hyvää päästä
vähän muita maita katselemaan; se on niin sivistyttävää. Saviniemen
navetta kyllä matkan maksaa. Katso nyt että joudumme valmiiksi:
ruudukkaisia matkavaatteita pitää meidän kaikkien saada, se näyttää
niin englantilaiselta. Hyvästi nyt, minä menen tilaamaan paikkoja
"Döbeln'issä".
Tämä uutinen räjähti kuin pommi rouva Tähtisen hilla- ja
sallaati-astioiden keskelle. Hän istui juuri keittiökamarissa
eräänä lämpimänä syyskuun iltapäivänä sitelemässä häränrakkoja
hilla-astioihin, ettei niiden sisältö homehtuisi.
Hyvä ihme, mikä kiire hänelle nyt tuli! Pitihän hänen vielä hankkia
kotimies talveksi, antaa ero palvelijoille, sijoittaa kukat tuttavien
luo, kääntää nurin koko talo, hankkia matkavaatteita koko joukolle,
käydä jäähyväisillä ja... Niin, vaikein asia oli pesu, mitenkä saisi
nyt enää vaatteet silitetyiksi. Saattoipahan kuitenkin hätätilassa
pistää jonkun raudan matkalaukkuun ja sitten voisi Angelika auttaa
häntä silittämään heidän hotelleissa viipyessään.
Uutinen matkasta teki erinomaisen vaikutuksen lastenkamarissa. Angelika
sisko seisautti ompelukoneen ja lensi äidin kaulaan. Kasimir ja Max,
jokapäiväisellä kielellä Kasse ja Masse, päästivät indiaanin-tapaisia
huutoja paljaasta ihastuksesta ja pikku Eufrosyne, joka ei ymmärtänyt
syytä koko tähän melskeesen, yhtyi siihen hänkin voimiensa takaa.
Mikä paikka se Italia oli, sen tiesi ainoastaan Angelika, joka kartalla
oli nähnyt, että se oli saappaan näköinen. Kassen ja Massen mielestä
oli se ihan samaa, jos he menisivät Siperiaan, Madagaskariin tai
Italiaan, kun vaan pääsivät koulusta ja saivat nähdä kalkkalokäärmeitä,
indiaaneja ja tulivuoria. Ja pikku Eufrosyne luuli että se oli sama
kuin istua äidin sylissä ja laulaa: "souda, souda saareen, tuo sieltä
marjoja."
No, -- pappa Tähtinen hommasi matkapassia, matkarahaa ja
matkakirjallisuutta sekä ison punaisen Baedeker'in oppaaksi. Mamma
täytti matkalaukut, kuusi luvultaan ja pisti niihin muun muassa kaksi
silitysrautaa, viisi nukkea, papan musteastian, Angelikan luistimet ja
oman majavannahkapuhkion. Ja ihmeen pian ne laukut tulivat täyteen.
Angelika viivoitti itselleen päiväkirjan ja osti Gulliverin matkat
matkalukemiseksi Kasselle ja Masselle. Pikku Eufrosynelle osti hän
kaksikymmentä sokurimuru-tötteröä annettaviksi pienissä osissa,
ahneuden ja työttömyyden parantamiskeinona.
Ruudukkaiset vaatteet tulivat kotiin ja huomattiin erittäin komeiksi.
Kaikki oli nyt valmista ja eräänä tyynenä syyskuun yönä nousi koko
Tähtisjoukko höyrylaiva "Döbeln'iin", joka ei juuri koskaan ollut niin
loistavaa lastia vastaanottanut.
Yö oli hiljainen ja tyyni, lapset nukkuivat ja Kasse kuuli unissaan
propellin sanovan: "jop' olette täällä, jop' olette täällä..."
Massesta taas tuntui aivan kuin se olisi lisännyt: "sepä kumma!... sepä
kumma!... sepä kumma!"
Muuta erinomaisempaa ei tapahtunut matkalla Tukholmaan, kuin että pikku
Eufrosyne erään kerran vieri alas portaita myöten salonkiin ja että
Kasse luovutti ihka uuden hattunsa Ahvenan meren haueille.
Kaksi päivää kesti matka, jonka kuluessa ei kukaan joutunut meritaudin
uhriksi, ja sitten astuivat ystävämme maalle Tukholman satamassa, jossa
tullinuuskijat, kantajat, ajopelit, poliisit ja muut vilisivät kuin
muurahaiset pesänsä ympärillä. Tullimies tarkasti hyvin toimessaan
kaikki kuusi matkalaukkua, ei koskenut vaan lasten makeispusseihin.
Pappa huusi "vossikkaa" ja matkue liikkui Kuningattaren kadulla olevaan
hotelliin päin.
Matkalla huomautti Masse että ihmiset täällä puhuivat ihan kuin
ruotsalaisessa teaatterissa.
-- Niin, -- tuumasi Kasse, ehkä heidän esi-isänsä ovat olleet
teaatterilaisia.
Hotellissa, jossa asettuivat kahteen suureen huoneesen, tekivät pienet
Tähtiset kaikenlaisia havaintoja. Siellä saattoi loihtia esiin toisen
mamsellin toisensa perästä sillä vaan, että painoi nappia seinässä.
Siellä saattoi katsella koko Kuningattaren katua ylöspäin ja alaspäin
ikkunaan kiinnitetyssä heijastuslasissa. Siellä saattoi vetää avaimia
vaatesäiliöiden laatikoista ja jouhia samettisohvista hevosenhäntiä
tehdäkseen. Eläköön vapaus, arveli pappa, kun Masse sukkasillaan ajeli
koiraa pitkin talon käytäviä.
Mamman ja Angelikan piti nyt ruveta silittämään, sillä toinen puoli
Eufrosynen esiliinoista, Massen paidoista ja papan kauluksista olivat
jääneet silittämättä. Sitä paitse puoli tusinaa mamman aamumyssyjä.
Kasse sai painaa nappia ja sisään astui yksi noista koreista
mamselleista, joka näytti happamelta kuullessaan, että tahdottiin tulta
uuniin. Suurella vaivalla saatiin vihdoin raudat kuumiksi. Mamma ja
Angelika laittoivat itselleen silityspöydän eräästä sängynpohjasta
ja kahdesta tuolista ja kaikki lapset seisoivat siinä ympärillä
katselemassa. Äkkiä heräsi pappa, joka oli nukahtanut sohvalle kasvot
nenäliinan peittäminä, hirveästä hätähuudosta. Innostuneena auttamaan
oli Masse pistänyt käpälänsä niin lähelle silitysrautaa, että tämä
sähähti vihasta ja kävi kaikkien hänen viiden sormensa ylitse. Kun
pappa hyökkäsi paikoiltaan, näki hän Massen, itkien tuskasta, tanssivan
yhdellä jalalla, sillä välin kun Angelika hämmästyksessään pudotti
silitysraudan ja poltti kolon hienoon mattoon.
Sepä koko ilve! Kaikki lapset itkivät. Massen käsi oli tulipunainen ja
pappa sai maksaa 30 kruunua matosta.
Kun vihdoin kaikki olivat rauhoittuneet ja Masse raukka oli saanut
laastaria ja konvehtia, meni Tähtisen perhe Kansallismuseoon. Masse
ja Kasse, jotka olivat sotkeneet sanoja _museo_ ja _menageria_,
luulivat täällä saavansa nähdä joukon villiä eläimiä häkeissä ja
nolostuivat hirveästi, kun vaan huomasivat vanhoja vaatekappaleita,
nahkavarustuksia, pyssyjä sekä täytetyitä hevosia. Ei sekään auttanut,
että pappa selitti niiden kuuluneen Kustaa II Adolfille, Kaarlo
XII:nelle ja kuningatar Kristiinalle, pojat olivat kuitenkin pettyneet
toiveissaan.
Angelikaa itketti pikkuisen, kun hän näki Kustaa II Adolfin hevosen
ja tarjosi salaa yhden kruunun vahtimestarille, jos vaan saisi ottaa
jouhen hevosen hännästä kotiin lähetettäväksi paraimmalle ystävälleen.
Masselle ja Kasselle oli koko tämä matka hirveän kärsivällisyyttä
kysyvää, sillä pappa kertoeli heille koko ajan tapauksia historiasta.
Kun vihdoin oli tarpeeksi katsottu ja ihailtu, kutsui pappa perhettään
päivällisille. Se oli huvi, jota Masse ja Kasse käsittivät. Heidän
mieleensä johtui heti kermamunkit vattusyltin kanssa, tortut, kreemi ja
sokerileivokset. Vahvemmista ruuista he eivät huolineet.
-- Enpä ole koskaan tietänyt, että Moses on ollut Ruotsissa, --
ihmetteli Masse, kun he ajoivat "Mosebakke'n" ohitse.
-- En minäkään, -- myönsi Kasse, -- mutta sanoihan pappa, että meidän
piti päästä ulkomaille sivistymään.
Päivälliseksi saatiin sekä kananpoikapaistia, kermamunkkeja, pasteijia
että muuta hyvää. Kaikki kävi hyvin, paitse että pikku Eufrosyne sai
sopan väärään kurkkuun ja suihkutti lihalientä mamman viheriäiselle
silkkimekolle ikäänkuin pieni valaskala. Masse sai lohenruodon
kurkkuun, Angelika sisko takoi häntä selkään, vaan Masse syytti kipeää
kättään siitä, ettei ollut voinut oikein perkata kalaansa.
Seuraavana päivänä lähdettiin rautatiellä ajamaan Malmö'hön. -- Mitä?
-- huudahti pappa säikähtyneenä. -- Kymmenen kruunun ylipaino? --
Kaskaitako? Ovatko meidän matkalaukut niin raskaat? Mitä sinä sitten
olet pannut niihin, mamma rukka?
-- En mitään muuta kuin mitä me tarvitsemme, -- vastasi mamma rukka. --
Enhän minä voi olla ilman puhkiota, kun meidän täytyy viipyä koko talvi
Italiassa. Angelika luistelee niin mielellään ja silitysrautoja täytyi
meidän ottaa mukaan pesun tähden.
-- Nyt ne ovat maksaneet minulle neljäkymmentä kruunua, -- änkytti
pappa ja maksoi.
Rautatiellä mentiin huimaa vauhtia. Lapset osoittivat suurta taipumusta
pistämään päänsä ulos vaunujen ikkunoista, mutta näppärä Angelika
veti niitä aina takaisin, vaikka hänen toisella silmällään piti lukea
"Avaraa maailmaa" ja toisella vahtia poikia. Hän halusi suuresti päästä
laivaan Malmöön ja Köpenhaminan välillä, että saisi rauhassa kirjoittaa
päiväkirjaansa. Mutta voi! Itämeri oli pahalla tuulella ja laiva
keikkui kauheasti.
Masse ja Kasse makasivat milloin pöydän milloin sohvan alla tai
portailla, harvemmin omilla vuoteillaan. Angelika koetti monta kertaa
kantaa lasillisen vettä äidilleen, vaan kaasi sen aina jos johonkin
paikkaan. Milloin vanhan rouvan avonaiseen matkapussiin, milloin
lukevan neidin syliin tai passarineidin kahvitarjottimelle. Pappa
pyysi mammaa sitomaan häntä kiinni sohvan selkälautaan, mutta huomasi
vasta silloin, kun oli liian myöhäistä, ettei hän voinut tehdä samaa
palvelusta takaisin. Pikku Eufrosyne, joka luuli jotakin hirveää
tapahtuvan, huusi koko ajan täyttä kurkkua, ettei häntä voitaisi
syyttää olemasta hiljaa, jos onnettomuutta olisi tapahtunut.
Kun Tähtisen perhe astui maalle Köpenhaminaan, olivat kaikki sen
jäsenet kalpeat ja väsyneet. Varsinkin oli se seikka tehnyt Kasseen ja
Masseen syvän vaikutuksen, etteivät voineet syödä mitään kokonaiseen
päivään, vaikka he selvästi olivat eroittaneet biffin hajua.
No, nyt oli kaikki taas hyvin. Mentiin asumaan mukavaan hotelliin
_Kongens Nytorv'in_ varrelle ja tehtiin valmistuksia kaupungille
menoon. Heti jälkeen puolen päivän istuttiin omnibukseen ja mentiin
Tivoliin. Lasten mielestä oli tämä luvattu maa. Siellä oli norsuja ja
lämpimiä torttuja, soitantoa ja apinoita, ilotulitusta, karuselli ja
suuren suuri ihmisjoukko.
-- Ensin katselemme hiukan ympärillemme ja sitten huvittelemme, --
ehdoitti pappa.
Hän ja mamma menivät edellä. (Pikku Eufrosyne oli jätetty kotiin
hotelliin.) Sitten tulivat pojat ja Angelika loistavan iloisina: hän
oli juuri Kööpenhaminassa saanut ensimmäisen kirjeen paraimmalta
ystävältään, joka oli luvannut kirjoittaa kerran viikossa, koko
ulkomaan matkan kestäessä.
-- Eräs herra katselee Angelikaa, -- kertoi Masse.
-- Katseleehan kissakin kuningasta, -- viisasteli Kasse.
Angelika kääntyi ja huomatessaan että eräs vieras herra katseli häntä,
punastui hän.
-- Om forlaadelse, -- virkkoi vieras ja nosti hattuaan. -- De har en
lille Orm på Deres Kjole.
-- Hän puhuu jotakin käärmeestä, -- kuiskasi Kasse säikähtyneenä,
-- Käärmeestäkö? -- kertoi Angelika vavisten. Hän pelkäsi kauheasti
käärmeitä. -- Käärmeestäkö? Missä se on?
-- Tillader De? -- sanoi vieras ja viskasi pienellä kepin liikkeellä
jotakin Angelikan hihassa olevasta silkkirusetista.
Tämä oli Angelikalle liikaa. Kirkuen hyökkäsi hän vanhempiensa luo
pidellen käsiään kasvojensa edessä, -- Auttakaa! auttakaa! Käärme on
purrut minua! Minussa on jossakin käärme. Kuinka kauheaa! Voi, voi,
mitä me tulimmekaan tänne!
-- Se oli vaan pieni mato! -- huusi Masse, joka tuli perästä täyttä
laukkaa. -- Vieras herra narrasi vaan. Minä näin että se oli mato, kun
hän heitti sen maahan.
-- Ehkä hän oli taskuvaras, -- sanoi pappa harmissaan. -- Täällä
Tivolissa usein tapaa varkaita.
-- Onko sinulla tallessa kello? -- kysyi mamma huolestuneena. -- Entä
medaljongi? Ja kultavitjat kaulan ympärillä?
Angelika koetti nyyhkyttäen taskujaan oliko häneltä jotakin viety,
mutta kaikki oli kunnossa ja nyt saatettiin rauhassa jatkaa matkaa. --
Mutta missä Kasse oli? Minnekä oli Kasse joutunut?
Nyt käännyttiin takaisin, huudettiin, etsittiin, hommattiin. Turhaan,
Kassea ei näkynyt, ei edes hänen korvan lehteäkään. Kasse oli hävinnyt.
Mamma ja Angelika jätettiin Massen kanssa erääsen huvihuoneesen siksi
aikaa kun pappa meni telefoonaamaan kaikille tahoille.
Sillä välin kulki Kasse huolettomana eteenpäin päinvastaiseen suuntaan.
Ensi hetkenä oli hän hiukan hämmästynyt, kun huomasi eksyneensä
omaisistaan, mutta kohta rauhoittui jälleen. Olihan hän kerrankin
Kaisaniemellä eksynyt kevätjuhlassa kaikista tovereistaan ja kuitenkin
onnellisesti osannut kotiin. Tulisi kaiketi yhtä hyvin toimeen
Tivolissa. Ja hauskaahan olisi kerran vapaasti liikkua omin päin.
Kasse kilisteli tyytyväisenä muutamilla kirkkailla vaskirahoilla, joita
oli ottanut säiliöstään kotona ja määrännyt huvia varten käytettäviksi
ulkomaan matkalla. Hän nautti vähän aikaa positiivin suloisista äänistä
ja nauroi täyttä kurkkua eräälle herrasväelle, joka meni kuperkeikkaa
karusellissa. Ja tuolla... tuollahan on norsu, ihkaelävänä! Toinen
toisensa perään kiipesi ylös portaita myöten, joita kuljettaja piteli
ja istui sohvaan, joka oli rakennettu eläimen selkään. Ja sitten sitä
mentiin juhlallisesti ja hiljakseen.
Ihastuneena lähestyi Kasse. Sepä olisi jotakin pojille kerrottavaa
lomahetkillä! Nyt täytyi käyttää tilaisuutta ja hankkia itselleen
oivallisen norsulla ratsastamisen.
Yks kaks joutui hän erään paksun herran ja kahden pienen pojan kanssa
norsun selkään. Kuljettaja sanoi: -- _vær kun rolig, min lille Dreng_
-- jonkatähden Kasse luuli että häntä kehoitettiin huvittelemaan, mutta
samassa loukkautui siitä, että häntä kutsuttiin rengiksi.
Paksu herra ja hänen poikansa puhelivat lakkaamatta sekä keskenänsä
että Kassen kanssa. Vaan koska Kassesta tuntui, että he puhuivat
niinkuin heillä olisi tulikuumaa puuroa suussa, jolla pelkäsivät
kieltään polttavansa, ei hän ymmärtänyt kerrassaan mitään, paitse sitä
kun herra taputteli häntä päähän ja pisti hänelle karamellin.
Kasse tunsi alussa vaan ihastusta ja riemua sekä muisteli "Valkoisen
puhvelin etsintää", "Orjapoikia Saharassa" ja kaikenlaisia "hirmuisen"
hauskoja kirjoja. Ikävä kyllä, näkyi norsu olevan hyvin vähän huvitettu
kuljettamaan taakkaansa ympäri, ja kulki vaan, kun kuljettaja sitä
houkutteli sokuripalasilla. Norsun liikkumistapa muistutti myös niin
kummallisesti laivan keikkumista matkalla Köpenhaminaan. Tästä rupesi
Kasse parka vähitellen tuntemaan itsensä niin alakuloiseksi, ettei
karamellikaan maistunut ja häntä hyvin halutti sylkeä sen pois suustaan.
Hän kalpeni yhä enemmän ja kenties miten hänen olisi käynyt, jos ei
paksu herra poikineen olisi astunut alas ja Kasse noudattanut niiden
esimerkkiä. Herra antoi kuljettajalle hopearahan ja osoitti hymyillen
Kassea, joka tällä kertaa ymmärsi tanskankieltä hyvin hyvästi ja
vastasi: "kiitoksia paljon".
Sitten meni hän edemmäksi. Päivä alkoi kallistua iltaan päin, mutta
ei näkynyt pappa eikä mamma Tähtistä, eikä Angelikaa ja Massea. Mutta
Kassepa ei ollut millänsäkään. Hän löysi taskustaan sokerileivoksen,
joka oli jäljellä päivällisten ylellisyydestä, hän tuijotti jokaiseen
vastaantulevaan, häntä tyrkättiin oikealta ja vasemmalta, hän pakkautui
muiden poikain kanssa karusellin luo ja sattui vihdoin sähköradalle.
Kun hän kerran oli ratsastanut norsun selässä, niin minkätähden hän ei
koettaisi sähkörataa?
Hän kiipesi rohkeasti erääsen pieneen sievään sohvaan, jossa tuli
istumaan selätysten muitten kanssa. Hei! nyt sitä mentiin ympäri aika
vauhtia. Kasse nauroi ja taputti käsiään kilvan muiden kanssa, mutta
kun hän astui alas, niin kävi hullusti.
Hän maksoi lippunsa ottaen kukkarostaan kirkkaan rahan. Konduktööri
katseli sitä, käänteli, rypisti otsaansa ja sanoi jotakin. Mutta
koska Kassesta tuntui, että hänelläkin oli kuumaa puuroa suussa, ei
poika ymmärtänyt vähääkään, vaan vastasi rohkeasti jo maksaneensa.
Nyt tarttui konduktööri hänen kaulukseensa ja ärjyi vihaisesti rahaa
osoittaen. Kasse luuli kuulleensa jotakin "poliisista" ja kääntyi
levottomaksi. Hän ponnisti päästäksensä irti, mutta ei siitä apua
lähtenyt. Eikä sitä tiedä, kuinka Kasselle vihdoinkin olisi käynyt,
jos ei eräs herra samalla olisi kääntynyt ja sanonut: -- ah, den lille
Dreng! -- Kasse, jolta jo itku oli päästä, tunsi paikalla herran,
joka oli puhunut Angelikalle käärmeestä, ja tunsi itsensä hyvin
lohdutetuksi. Herra puhui jotakin konduktöörille, puhkesi nauruun
ja otti esille kukkaronsa. Konduktööri sai vaatimansa maksun ja
Kasse 50-penninsä ja samassa selvisi hänelle, ettei koko maailmassa
kelpaakaan Suomen markat ja pennit.
Herra tarttui nyt hänen käteensä, puheli vilkkaasti ja huitoi
käsillään. Siitä ymmärsi Kasse yhtä paljon kuin latinalaisesta
kieliopistaan. Herra kuljetti häntä sillä välin ristiin rastiin
väkitungoksen läpi erääseen huvihuoneesen, jossa pappa ja mamma
Tähtinen, Angelika ja Masse syleilivät häntä ilokyyneleitä vuodattaen;
viimemainittu halusi hirveästi saada tietää hänen seikkailujaan. Tuo
hyväntahtoinen herra oli jälleen tavannut Tähtisiä ja huomannut että
he olivat epätoivossa Kassen häviämisestä. Hän oli tuntenut ne ja
koettanut lohduttaa, vaikkeivät he juuri paljon käsittäneet hänen
puheistaan. Sitten oli hän mennyt tutkimusretkelle Kassen löytääkseen,
jonka mamma Tähtinen jo luuli joutuneen hevosten jalkojen alle ja
Angelika arveli kuoliaaksi rutistuneeksi väkijoukossa.
Pelastaja kutsuttiin teelle ja pappa Tähtinen kiitti häntä saksaksi,
jota kieltä hän itsepintaisesti arveli mukavimmaksi käyttää, vaikka
tanskalainen useita kertoja vakuutti ei ollenkaan saksaa ymmärtävänsä.
Tuntia myöhemmin oli perhe poistunut Tivolista ja nukkui suloisesti
hotellissa kyllästyneenä harhailuretkistä ja seikkailuista.
Otteita Angelikan päiväkirjasta.
3:na päivänä Lokakuuta. Ajoimme me junalla Köpenhaminasta Korsör'iin.
Litisti Masse korvansa vaunujen ovessa. Saimme päivälliseksi erästä
lajia puuroa, jota nimittivät _röd gröd med flöde_. Minä pidän enemmän
uudispuurosta.
P.S. Kaikilla paikoilla Tanskassa on melkein sama nimi. Ne loppuvat
kaikki tavuun -- _rup_.
4:nä p. Lokakuuta. Keikkui laiva kauheasti matkallamme Kiel'iin.
Iso Belt'illä ollessamme muistui mieleeni Kaarlo X Kustaa Välskärin
kertomuksissa. Eufrosyne sai sokurimuru-tötterön, ettei huutaisi.
6:na p. Lokak. säikähdyin oikein käärmettä Zoologischer Garten'issa
Hampurissa. Siellä oli myöskin apinoita, jotka voimistelivat ja
irvistelivät. Masse olisi ostanut yhden niistä, mutta ne eivät olleet
kaupan. Paluumatkalla alkoi sataa. Vettä tuli oikein kaatamalla useain
tuntien kuluessa ja uudet ruudukkaiset vaatteemme menivät ihan pilalle.
Poikien housut kutistuivat niin että saivat kulkea melkein paljain
säärin ja pikku Eufrosynen hame pieneni melkein vyöksi. Mamman hame
lyheni niin, että alushameen reuna näkyi ja pappa oli melkein yhtä
pahassa pulassa. Mamma piteli viuhkaa silmien edessä ja minä peittelin
itseäni päivävarjolla, sillä me häpesimme kauheasti. Olihan se ihan
keskellä päivää. Minä astuin eellimmäisenä, sitten tuli pappa ja
viimeisenä mamma poikien ja Eufrosynen kanssa.
Hotellissa joimme me teetä, sillä meitä hyvin palelsi ja pappa rukka
oli hyvin peloissaan, että ehkä oli vilustunut vatsasta, sillä liivit
ja housut olivat hirveästi kutistuneet.
P.S. Pysähdyimme yhdeksi päiväksi ostamaan uusia matkavaatteita.
Köln 10 p. Lokak. Ostimme me kolme pullollista _oikeaa "eau de
colognea"_ (nyt olen oppinut sitä oikein kirjoittamaan). Täällä sitä
myös kutsutaan "Donner Wetter" -- ei "Kölner Wasser" se oli. Kyyppari
sanoi, että vesi Rheinvirrassa Kölnin kohdalla on paljasta _eau de
colognea_.
Masse ja Kasse pyysivät saada mennä alas rantaan ja täyttää pullon
sillä vedellä, mutta pappa ei luvannut. Täällä ulkomaalla syödään niin
kummallista ruokaa. Me emme ole kertaakaan saaneet hapanleipää, ja
kun äiti eräänä päivänä pyysi piparruutti-lihaa, toi kyyppari sisään
ison vadillisen raakaa hienoksi hakattua lihaa, johon hän oli pannut
hirveästi pippuria.
11:sta p. Lok. Näimme me aasia. Pojat kiusasivat pappaa että saisivat
ostaa niitä, mutta hän ei luvannut.
P.S. Näimme myös ison kirkon, jota kutsuttiin _dôme_, jossa oli koreita
maalatuita kuvia joka ikkunassa.
12:sta p. Lok. (Rautatien vaunuissa.) Ihmiset ovat hyvin tuhmia
ulkomaalla. Tänään sanoin minä eräälle kyypparille: -- geben Sie
mir ein glas oel. -- Silloin tuijotti hän minuun ikäänkuin tuo
Kölnin kyyppari oli tuijottanut mammaan ja toi minulle sitten lasin
ruokaöljyä. Rupesin oikein pahoin voimaan, kun näin sen.
13:sta p. Lok. Oli minulla hirmuisen ikävä. Eufrosyne sai vitsaa,
kun oli heittänyt kaksi nukkea ja mamman hatturasian ulos vaunujen
ikkunasta.
15:sta p. Lok. Saavuimme me Parisiin. Joimme kahvia eräässä kahvilassa.
Saivat pojat uusia hattuja (koira oli purrut rikki Massen hatun ja
Kassen hatun vei tuuli, kun hän katseli ulos rautatievaunun ikkunasta).
P.S. Pienetkin lapset osaavat täällä puhua ranskaa.
17:sta p. Lok. Saimme me aamiaiseksi eräitä paistetuita pähkinöitä,
joita he nimittävät kastanjoiksi. Niitä syötiin voin kanssa. Masse
ja Kasse säästivät omiaan ja söivät niitä sitten rusinoiden kanssa.
Kävelimme kaupungilla koko päivän. Pojat saivat ajaa karusellissa,
jossa paljon poikia ja tyttöjä istui pienillä puuhevosilla, joita
kone kuljetti ympäri piiriä. Näimme myös panoraaman, joka oli isossa
pyöreässä salissa ja jossa näyteltiin kuvia Parisin piirityksestä.
Siellä oli sotilaita, hevosia, kuulia, painetteja ja kanuunia. Se oli
niin luonnollista, ettemme hirvinneet jäädä niitä katselemaan. Pappa
sanoi, ettei voinut varmasti tietää mitenkä oli kanuunain laita: joku
saattoi niitä erehdyksestä lauaista.
20 p. Lok. Olimme teaatterissa ja näimme kappaleen: Ympäri maailman
80 päivässä. Masse ja Kasse olivat niin ihastuneet norsuihin,
hindulaisiin, hevosiin ja siihen somaan miespalvelijaan, jota
kutsuttiin Passepartout, että Masse rupesi kahtareisin tuolille ja
Kasse seisoi toisella jalalla ja taputteli käsiään. Yöllä näkivät he
unta että olivat muka hevosia, ja potkivat toisiaan kauheasti.
* * * * *
Onpa Parisi aika iso kaupunki, ajatteli mamma Tähtinen, joka ennen oli
luullut ett'ei mitään kaupunkia voisi verrata Helsinkiin, kun siinä
oli Grönqvistin kivirakennus ja komea kapelli esplanaadissa. Täällä
näki hän toisen Grönqvistiläisen rakennuksen toisensa perästä ja torit
ja kävelypaikat eivät suinkaan olleet kapellia huonompia. Ja voi
minkälaisia puotia! Minkälaisia makkaroita ja juustoja! Niitäpä vasta
sopisi panna pöydälle siellä kotona, kun olisi vieraita! Hän täytti
ajatuksissa tavara-aittansa kaikilla makkarapuotien aarteilla ja olisi
vaikka jättänyt silitysraudat Parisiin ja ottanut sieltä lihamakkaroita
niin paljon kuin nämä painoivat, jos hän ei olisi muistanut, että
heidän vielä täytyi käydä Roman paavia tervehtimässä, ennenkuin
saisivat kääntyä kotiin päin.
Niin, saattoihan se Parisi olla kylläkin hyvä, mutta olipa siellä
kuitenkin semmoinen kauhea hälinä ja joka hetki täytyi peljätä, että
lapset joko eksyisivät tai tulisivat ryöstetyiksi nuoralla tanssijoiksi
tai heidän päälle ajettaisiin, joka kaikki oli niin tavallista, (Masse
ja Kasse eivät kyllä matkan lopuksi muuta toivoneetkaan kuin että
heidät joku ryöstäisi.) Täytyi siis kohta hakea levollisempia paikkoja
ja eräänä iltana ajaa hurautettiin yöjunassa Lyoniin.
Oli ruvettu makuuvaunuihin. Kaikki olisikin käynyt oivallisesti, jos
vaan olisi ollut tilaisuutta jossakin seisahtua ja syödä aamiaista
tai päivällistä -- neljää ruokalajia ilman mitään kiirettä niinkuin
kotona Kaipiaisissa. Mutta se oli totta -- olihan nyt yö. Lapset
koettivat siristellä silmiään että ne pysyisivät auki, ja tuijottivat
ulos pilkkopimeään, jossa kipinät lensivät kuin lumihiuteet siellä
kotona talvella. Angelika koetti kattolampun himmeässä valossa purkaa
ajatuksiaan päiväkirjaan, mutta tungos ja täriseminen olivat niin
kauheat ja vastustamattomasti nukuttavat, että kynä putosi hänen
kädestään ja öiset ajatukset muuttuivat miellyttäviksi unelmiksi
kalkkalokäärmeistä ja tanskalaisista ritareista. _Lyon'issa_ levättiin
yksi päivän, syötiin biffia ja peseydyttiin puhtaiksi. Kasse ja
Masse, jotka olivat istuneet vaunujen ikkunassa ja saaneet päällensä
kivihiilisavua ja pölyä, näyttivät mustilta murjaaneilta ja niitä
täytyi ankarasti hieroa saippualla ja sienellä, ennen kuin vähänkään
vaalenivat jälleen.
Pappa meni ulos salaperäisillä tuumilla ja toi kotiin silkkimekon
mammalle, silkkiset kintaat Angelikalle, kaularusetin kullekin pojalle
sekä pienen päivävarjon Eufrosynelle. Täytyihän sitä jotakin olla
muistiksi silkkimatojen maasta.
Sitten taas ajettiin koko päivä ja koko yö, ennenkuin seisahduttiin
Genuaan. Pappa meni tupakan poltto-vaunuihin, muut kaikki saivat olla
naisina. Päivä kävi pitkäksi. Mamma nukkui. Angelika väliin luki
"Redclyffen Perillistä", väliin kirjoitti päiväkirjaan. Eufrosyne
vinkui yhä: "mitä minä teen? mitä minä teen?" kunnes kapalolapsi
tehtynä mamman isosta huivista, nenäliinasta ja toisen veljen
palttoosta vaati hänen äidillistä huolenpitoaan.
Genuaan saavuttiin kello 7 j.p.p. Nythän papan piti tulla korjaamaan
aarteensa, jotka maltittomina tunkeutuivat vaunujen ovelle.
Minuutit kuluivat, vaan pappaa ei näkynytkään. Täytyi malttaa mieltä.
Mutta aika vieri, minuutit kasvoivat jo puoleksi tunniksi, -- ehkä
pappa harjoitteli ranskan kieltä jonkun viehättävän ranskalaisen
kanssa. Odotussali tuli aivan tyhjäksi, eikä pappaa vieläkään
näkynyt. Silloin kävi mamma todenperään levottomaksi. Hän meni ulos
asemasillalle ja kääntyi kaikkein kohteliaimmalla hymyllään erään
rautatieherran puoleen: -- soyez bien e cherchez mon homme qui... qui
-- Mutta sitten hän sotkeutui ja herra pudisti päätään merkiksi, ettei
ollut ymmärtänyt yhtään sanaa. Angelika koetti käyttää säännöllisintä
kouluranskaansa, mutta ihmiset eivät täällä olleet parempia kuin meidän
rautatietyömiehet siellä kotona, he eivät ymmärtäneet sanaakaan ranskaa.
Mikä nyt neuvoksi? Kasse ehdoitti että hän menisi pappaa hakemaan,
mutta mamma tarttui säikähtyneenä hänen korvaansa, peläten että hänkin
häviäisi. Masse itki ja Angelika, jonka mielestä todellisuus nyt oli
yhtä romantillinen kuin "Perillisessä", toivoi itsekseen että tuo
tanskalainen ritari vielä kerta esiintyisi pelastavana enkelinä.
Kun ei kukaan heitä ymmärtänyt eivätkä hekään ketään ymmärtäneet,
menivät he vihdoin odotussaliin kaluineen kampsuineen ja istuivat
siellä synkkiin mietteisiin vaipuneina papan katoamisen johdosta.
Katsokaamme nyt minne oli joutunut perheen pää, joka oli kiivennyt
tupakanpoltto-vaunuihin, saadaksensa rauhassa polttaa sikaria ja lukea
Figaro'ta.
Siellä ei silloin sattunut olemaan ketään. Pappa Tähtinen tunsi
sydämmensä kevenevän useilla myriagrammeilla, kun huomasi itsensä
yksinään sanomalehtensä ja sikarinsa kanssa. Hän nautti kumpaisestakin,
nautti nauttimistaan -- kunnes puoleksi nukkui. Eräs konduktööri meni
vaunun läpi, sanoen jotakin, jota hän ei käsittänyt. Pappa hymyili
ystävällisesti unessa ja sanoi umpimähkään: eh bieng! Sitten nukkui hän
oikein sikeästi, sillä samassa hiljeni kaikki hänen ympärillään ja kävi
niin rauhalliseksi ja suloiseksi.
Niin kului joku tunti, ennenkuin hän aivan sattumalta heräsi.
Ihmetellen minkätähden aurinko ei ollut noussut, hoiperteli hän
muutamia askeleita eteenpäin pimeässä, ja muisti samassa, että
rautatievaunuissahan hän olikin. Hän sai oven auki, ulkona oli yhtä
pimeä. Missä ihmeessä hän olikaan? Ja juna oli seisahtunut! Hän ei
käsittänyt mitään. Vihdoin raapasi hän tulta tulitikulla, valaisi sillä
ympäristöä ja huomasi kauhistuksekseen, että hän useiden vaunujen
ja koneiden kanssa oli sulettu erääseen pimeään liiteriin. Paikalla
juolahti hänen mieleensä hänen turvaton perheensä. Se oli hänen
ensimmäinen ajatuksensa. Toinen oli, että mitenkä hän pääsisi tästä
vankilasta. Hän koputteli, polki maata, huusi. Hän huusi niin kovaa,
ettei ollut niin huutanut kuin poikana ollessaan. Vihdoin näkyi joku
kuulleen häntä. Avain pistettiin lukkoon, ovi aukeni ja ulos hyökkäsi
Saviniemen patruuna, puolikuolleeksi säikähtyneenä, raamuja käsissä ja
kaulahuivirusetti niskassa. Hän selitti niin hyvin kuin vaan saattoi
onnetonta tilaansa ja täytyi kärsiä se, että työmiehet makeasti
nauroivat hänelle. Enemmän liikkeistä kuin sanoista ymmärsi hän nyt,
että ne vaunut, joissa hän oli istunut, olivat tulleet irroitetuiksi
muista sekä että juna oli vienyt hänen "naisensa" Genuaan. Vasta
puolen tunnin kuluttua piti seuraavan junan lähteä. Siinä hän sitten
meni ja löysi omansa epätoivon viimeisellä asteella sekä koetti sitten
lohduttaa heitä ja itseään hyvällä kupilla teetä Genuan parhaimmassa
hotellissa.
Seikkailu oli kuitenkin tehnyt perheeseen niin pahan vaikutuksen, että
päätettiin heti seuraavana päivänä jatkaa matkaa. Genuan ja Pisan
välillä oli niin monta tunnelia, että Kasse rupesi niitä sormillaan
laskemaan. Mutta kun hänen kymmenen sormeansa eivät riittäneetkään,
otettiin Massen avuksi ja kun nekin loppuivat, täytyi Angelikan ottaa
esille paperia ja kynä. Laskettiin niin että päät olivat mennä pyörälle
ja vihdoin kirjoitti Angelika kauniilla käsialalla päiväkirjaansa: 15:s
p. Marr. Näimme me 96 tunnelia Genuan ja Pisan välillä.
Poikien paraita huvia oli ääneen lukea asemapaikkojen nimet. Eräänä
päivänä tavasi Kasse silmät teekupin kokoisina: B-o-r-g-o...
-- Borgå! -- Porvoo! -- huudahti Masse ihmeissään. -- Mamma, täällä on
Porvoo Italiassakin! -- Saaneekohan täällä edes ostaa Porvoon tipoja
[pieniä vehnäsiä]? -- huokasi mamma, jonka mieleen juohtui lämmin
puolipäiväkahvi kotona Helsingissä, paksu kerma oman lehmän maidosta ja
mainioita "tipoja" Brondin'ista.
Jonkun ajan kuluttua lähestyttiin taas asemaa. Konduktööri meni
vaunujen läpi ja huusi: _Kervo!_
-- Kervo! -- riemuitsi Kasse. -- Pappa, pappa! Ikään tulimme Porvoosen
ja nyt olemme Keravalla! Heillä on Kervo Italiassakin.
-- Silloin varmaankin on junan muutos, -- sanoi pappa, joka
hätääntyneenä heräsi lyhyestä unenpätkästä. -- Mutta näkyväthän ne
kirjoittavan sitä C-e-r-v-o. Voimme siis olla rauhassa. -- Ja niin
saapuivat matkustajamme pitemmittä mutkitta Pisaan.
Angelika kiiruhti sanomaan Pisan kallellaan olevasta tornista,
josta hän oli lukenut koulussa. Hänen selityksistään ymmärsivät
Kasse ja Masse tornin semmoiseksi kuin Eufrosynen rakentamat tornit
lastenkamarissa, jotka välttämättömästi kaatuivat, kun olivat jonkun
korkeus-määrän saavuttaneet. Pojat kieltäysivät sentähden seuraamasta
vanhempia ylös torniin, siksi kunnes pappa juhlallisesti vakuutti
ei mitään vaaraa olevan pelättävissä. Pojat nolostuivatkin sitten
aika lailla, kun huomasivat, että olivat päässeet tähän torniin yhtä
onnellisesti, kuin jos olisivat nousseet Nikolaikirkon portaita
Helsingissä.
Florenzissa tapasi perhe koko joukon ruotsalaisia, norjalaisia ja
tanskalaisia. Angelika tuli hyvin hyväksi ystäväksi erään nuoren
tanskalaistytön kanssa ja Boboli-puutarhassa he tekivät ikuisen
ystävyyden liiton eräänä iltana, kun satakieli lauloi ja kuuvalo loihti
timantteja puihin ja pensaihin.
Kasse ja Masse panivat suurimman arvon kilpa-ajoihin Kasinossa. Hei,
kuinka siellä lensivät nuo ruseteilla kaunistetut hevoset! Kuinka
sanomattoman onnellisia olivat englantilaiset jockeyt, jotka ajoivat
pieniä leikkivaunujaan, niin että pöly vilisi heidän ympärillään. Kasse
ja Masse tunsivat palavan halun päästä tallipojiksi Florensiin.
Mutta eteenpäin sitä vaan mentiin. Kun tultiin Bolognaan, satoi
rankasti. Asemalla huusivat eri hotellien omnibus-ajajat kilvan,
itsekukin ylistäen omaa hotelliaan. Kaikkein kimakammin huusi "Albergo
Pellegrino" ja Kasse ja Masse, jotka pitivät tätä nimeä erittäin
ihanana, houkuttelivat pappaa kiipeämään Pellegrinon omnibukseen.
Hotelli oli pieni, likainen ja kallis ja mamma rupesi voimaan pahoin
öljynsekaisesta ruuasta ja sade yhä jatkui, jonka tähden pappa jo
seuraavana päivänä osti matkaliput Venetiaan.
Mamma rukka oli yhä kipeä ja koetti parantaa itseään "Hjärnes
testamente"-rohdolla, jota papalla oli mukana kotoa. Eufrosyne oli sinä
päivänä hyvin kiusallinen ja hänen suunsa jauhoi lakkaamatta kuin mylly:
-- Mamma, mitä tuo on? -- Mamma, saanko karamellin? -- Mamma, mitä
tekee tuo ukko? -- Mamma, mitä me saamme päivälliseksi? -- Mamma,
minkätähden ei kasva appelsiinia Kaisaniemellä? -- Mamma, saako Masse
kovertaa reikää Kassen saappaaseen? -- Mamma...
Angelika, joka Bolognassa oli ostanut uuden päiväkirjan, jonka kannessa
oli teräksestä tehty palava sydän, luopui huoaten aikomuksestaan
alottaa sitä jollakin runollisella kyhäyksellä ja rupesi pientä siskoa
hoitamaan.
Venetiassa vastaanotti perhettä mitä ihanin kuuvalo, mutta he pitivät
enemmän ponnistimilla varustetuista matrasseista ja illallisesta teen
kanssa. Siis hotelliin.
-- Vossikka! -- huusi pappa.
-- Vossikka! -- kertoi Angelika.
-- Vossikka! -- vinkuivat Kasse ja Masse.
Mutta vossikkaa ei näkynyt. Yltympäri näkyi vaan kanavia ja niiden
kirkas, musta vesi kiilui kuuvalossa. Pitkiä kapeita veneitä näkyi
kaikkialla ja niiden kulettajat tarjoutuivat huutaen ja kirkuen viemään
matkustavaisia sinne, minnekä pyrkivät.
-- Täytyykö meidän nyt vielä tänä iltana lähteä vesille? -- huokasi
äiti.
Pappa löi otsaansa. Eihän Venetiassa olekaan vossikoita, kun
gondooli-veneitä vaan. Mikä siis neuvoksi, jos ei gondooli! Melkein
samassa istui perhe jo gondoolissa, joka liikkui kanavaansa myöten
ihanassa kuuvalossa. Eufrosyne itki hiljaa väsymyksestä, Kasse
ja Masse ihmettelivät, Angelika oli haltioissaan. Pojat sotkivat
alituisesti sanoja: _kanava_ ja _gondooli_ sekä puhuivat _kanavoista_
ja _gondooveista_. Olihan tuo Italia kummallinen maa! Ei vossikoita,
ei prenikka-ryssiä [prenikka = venäläinen mesileipä], ei nekkumummoja!
Entä Venetia sitten, jossa oli paljaita kanavia ja niillä soutivat
gondooleissa!
Pappa voi joukkonsa Markustorille, jossa tarjosi heille glassia. Se
maistui lapsista vieläkin paremmalta kuin Löfström'in sokurileivokset,
vaikka tuuli oli kylmä ja he värisivät ohuissa ruudukkaisissa
vaatteissaan. Pikku Eufrosynellä oli ilonsa kesyistä kyyhkysistä, jotka
tuhansittain laskeutuivat alas Markustorille, jossa heitä ei häirinnyt
ajo eikä kärrien pyörät. Ne söivät leipämuruja lasten käsistä ja yksi
niistä piti Angelikan kukilla koristettua hattua ruusupensaana sekä
istui siihen.
Seuraavana päivänä käytiin dogien palatsissa, lyijykamareissa ja
"huokauksien sillalla". Kun Kasse ja Masse kuulivat tämän nimen,
alkoivat he heti huoata ja koettivat kilvan, kuka heistä saattaisi
huoata syvemmin ja kovemmin.
Kirje Angelika Tähtiseltä ystävälleen Rosamunda Rosenblixtille.
Roomassa 11 p. Helmik. 188-.
Rakas Rosamunda!
Olemme nyt olleet täällä jotenkin kauan ja kaikenlaista kummaa
on tapahtunut. En tiedä millä alottaisin. -- Joulu-iltana oli
meillä hirveän ikävä. Ajattelepas, heillä ei ole lipeäkaloja,
eikä joulupuuroa eikä joulukuusta Roomassa! Mammasta tuntui,
ettei se ollutkaan joulu-ilta, kun hän ei saanut lipeäkalaa.
Pojat olivat pahoillaan, kun ei ollut joulukuusta. Eufrosyne
itki, kun ei näkynyt joulupukkia. Minä olin suruissani, kun et
ollut kirjoittanut tavallista joulukirjettäsi. Kaikki olimme me
häijyjä ja tyytymättömiä. Vaan sitten kuulimme Pietarin kirkossa
ihanan joulumessun, ja siitä tulimme taas kiitollisiksi ja
iloisiksi. Emmekä myöskään jääneet ilman joululahjoja. Pojat
saivat kumipalloja, Eufrosyne nuken ja minä solen roomalaisesta
mosaiikista. Vaan kun sitten Masse jouluaamuna heitti pallonsa
erään ylhäisen roomalaisen ikkunasta, otettiin heiltä pallot pois
ja he vuodattivat runsaasti kyyneleitä.
Mutta enhän minä siitä aikonut kertoakaan, vaan siitä
kummallisesta, joka minulle tapahtui.
Koska meillä oli määrä viipyä täällä neljä kuukautta, arveli
pappa, että minun piti käyttää aikaa ja ottaa tuntia erään
kuuluisan ranskalaisen opettajan luona. Tällä on tytär, joka
on samanikäinen minun kanssani ja me tulimme kohta tutuiksi ja
pidämme paljon toisistamme, vaikka väliin hirveästi erehdymme
toistemme aikomusten suhteen, kun en vielä oikein osaa ranskaa.
_Giulialla_, -- se äännetään: Dschiulia, -- on ihan samanlainen
tukka kuin Hallonsköld'in tytöillä koulussa. Eräänä päivänä
saimme Giulia ja minä kahden ajaa ulos ostoksia tekemään. Me
ajoimme omnibuksessa pitkää, pimeää käytävää kahden korkean
talon välitse. Giulia, joka on minua vanhempi ja kokeneempi,
neuvoi minua pitämään kiinni kukkaroani taskussa, sillä näissä
pimeissä käytävissä on tavallista, että taskuvarkaat vievät
rahat. Minä tein hänen neuvonsa mukaan ja -- elähän mitä! --
palttooni taskussa tunsin kuin tunsinkin olevan suuren mieskäden!
En uskaltanut huutaa, sillä arvelin että varas siinä tapauksessa
voisi kuristaa minut; minä tartuin vaan kovasti hänen käteensä
ja hän ei tehnyt mitään vastarintaa. Ja voitko ajatella, --
kun vaunut taas tulivat ulos valoon, huomasin minä että olin
erehdyksestä pistänyt käteni vieressäni istuvan herran palttoon
taskuun. Me istuimme siis ja pitelimme toistemme käsiä ja
tuijotimme kummastuneina toisiimme. Ja kaikkein ihmeellisintä
oli, että se herra -- minä näet tunsin hänen nyt, -- niin etkö
voi arvata... hän oli... tuo tanskalainen herra Tivolista! Hän,
joka pelasti Kassen eikä ollutkaan taskuvaras. Minä tunsin
hänet ja hän tunsi minut. Hän nauroi, mutta minua hävetti
niin hirveästi ja aioin ruveta itkemään. Silloin sanoi hän
hyväntahtoisesti: De maa ikke vaere forknydt, det var ju kun en
lille Misforstaaelse. Ja sitten auttoi hän minua alas vaunuista
niin iloisena ja reippaana, että minä en ollut enää millänikään.
Seuraavana päivänä tuli se tanskalainen herra meillä käymään.
Hän oli ylioppilas ja hänen nimensä on Jens Glitterup. Pappa
puhui hänelle saksaa, mutta me muut ruotsia, jota hän ymmärsi
paljoa paremmin. Sen jälkeen on hän ollut meillä monta kertaa ja
me sovimme oikein hyvästi. Ainoa mikä minulla on häntä vastaan,
on se, että hän niin vähän tietää Suomesta. Mutta minäpä olen
opettanut hänelle suomalaisen lauseen: sitä kuusta kuuleminen,
jonka juurella asunto; -- ja sitä hän useasti kertoo. Hän pitää
siitä yhtä paljon kuin minä. -- Hyvästi, rakas Rosamunda,
kirjoita pian kirjeitä odottavalle ystävällesi.
Angelika.
Tähtisen perhe viipyi Roomassa kolme kuukautta. He kävivät kaikkea
katseltavaa katselemassa, tanskalaisen ylioppilaan seurassa. He
kuluttivat loppuun ruudukkaiset vaatteensa ja koi söi mamman puhkion.
Papan kukkaro alkoi laihtua; mamma ajatteli kevätpesua siellä kotona,
Angelika toivoeli saada kertoa matkasta Rosamundalle ja pienokaiset
muistelivat urpusia, sinivuokkoja ja koivun lehden alkuja. Yleinen
koti-ikävä valtasi seurueen ja ei aikaakaan, ennenkuin olivat jo
kotimatkalla. Masse näki ensimmäisenä Viaporin huiput ja kirkasi
riemusta. Sitten näkyi Nikolainkirkko ja kohta levisi heidän eteensä
tuo rakas, tuttu Helsinki, ihanassa vihreässä kevätpuvussa. Mamman
silmiin nousivat kyyneleet, lapset riemuitsivat, pappa tilasi
marjanestettä ja vettä ja tarjosi kaikille. -- Maljasi, mamma, maljasi,
Angelika! Ja teidänkin maljanne, pienet veitikat! Muu maa mustikka, oma
maa mansikka.
Eläköön! huusivat Kasse ja Masse, ja pikku Eufrosyne vinkui: eijäköön!