1. On vuoren huipulla linna, se katsovi laaksohon,
Mut niinkuin hauta jylhä ja kolkko se on, eloton:
Lukoss' on sen rautaportit, valo ikkunoist' ei näy,
Vaan ääneti niinkuin aaveet sen tornissa vartijat käy.
2. Välin sentään, yö kun tyyntyy, kun aurinko mailt' on pois,
On niinkuin laulua hellää ja vienoa sieltä sois;
Kuningatar siellä laulaa, niin laaksossa kerrotaan,
Mut ken hän on sekä mistä, ei tiedä ainoakaan.
3. Sanotaan: on hänkin ollut maan valtija ylhäinen,
Ja kauneudestaan kuulu yli merten, mannerten;
Mut aamu kun kerran koitti, pois, pois hän on hävinnyt...
Saalistahan linnan herra yöt, päivät vahtivi nyt.
4. Välin vaan, kun vartijat nukkuu ja tyynenä saapuu yö,
Kuningattaren raukan rinta vapahammin silloin lyö,
Hän silloin yölle laulaa surujansa ja murheitaan,
Kadotettua kauneuttansa, vapautta ja toiveitaan.
5. Näin matkamies tuli kerran, jo saapui linnan luo,
Ja linnasta laulut kuuli, oli tuttuja laulut nuo;
Ja rinta nyt syttyy hällä, tuli outo nyt käy sydämeen,
Ja hän lähtevi mailleen jälleen ja ne laulavi kansalleen.
6. Ja on kuin ilma lämmin taas hengähtäis yli maan
Runoruhtinaskin ihastuin nyt taas koskevi kanneltaan,
Ja soitto ei ennen kuultu sen kielistä nyt salamoi:
Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi.
7. Ken siit' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks jäis?
Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis?
Mut kuningatar hän iinnass' yhä laulavi murheitaan:
Pois, pois vapauttaja viel' on, ties, saapuuko milloinkaan
8. Oi, saapuu, saapuu! Tuolla mies joutuen kiirehtii,
Kypäristään välkkyvi päivä ja miekasta kuu sädehtii:
"Pelastettava maan on äiti!" hän huutavi kansallen,
Ja se soi kuni ukkosen ääni: "ken nyt mua seuraa, ken?"
9. "Oi, turhaa! pois on poissa!" — Hän vinhemmin vaan käy —
"Oi surmasi helmaan kiidät!" Hän koht' ei enää näy.
Ylös vuoren rinnett' astuu, jo saapuvi linnan luo,
Sadan miehen voimat hällä, kun ryntää nyt uros tuo.
10. Jo rautaportit murtuu, jo aukeevi haudan suu,
Sen vartija-joukko jo häilyy niinkuin raju-ilmassa puu.
Jo lehtiä, oksia taittuu, jo kaatuvi runkokin...
Ja kuin rytömetsän kautta tie kulkevi sankarin.
11. "Jo nyt olet vapaa, äiti! pelastukses hetki nyt lyö!!
Tule päivän valkeuteen nyt, jo mennyt on pitkä yö!
Taas syttyvi silmäs tuike, taas poskilles puna saa,
voi sitä, ken hiuskarvaa nyt päästäsi notkistaa!"
12. Ja linnasta hän taluttaapi kuningattaren ilmoillen,
Ja vastahan kansan joukko jo rientävi riemuillen.
Ja on kuin laulua hellää ja vienoa taasen sois,
Mut aamulaulua on se, yö on ijäks mennyt pois.
13. Kuningatar istuimellaan taas istuvi loistossaan,
Ihanaisena niinkuin päivä ja kuuluna ympäri maan.
Mut vuoren huipulla linna vuos vuodelta vaan häviää,
Pian maan tasallen kukistuu se, kivi ei kiven päälle jää.
19.* Suomen Ruhtinaalle.
1. Eläköön armias,
Rakkahin Ruhtinas
Suomenkin maan!
Täälläkin toimea,
Tapoja, taitoa,
Parempaa oloa
Kartuttamaan!
2. Pahojen pelvoksi,
Oikeuden olijaksi
Eläköön hän!
Korvenkin kodassa
Kullenkin omansa,
Orvollen osansa
Säilyttämään!
3. Karttaa suo, Jumala,
Kavalain juonia
Kansan ja maan;
Hänestä hoivamme,
Turvamme, toivomme,
Armahin apumme
Ain' olkohon!
4. Eläköön Ruhtinas,
Vilpitön valtias
Meidänkin maan:
Rantamme rauhassa,
Lakimme vahvana.
Uskomme vakaana
Varjelemaan!
20.* Porilaisten marssi.
1. Poi'at kansan urhokkaan,
Mi Puolan, Lützenin ja Narvan tanterilla verta vuoti,
Viel' on Suomi voimissaan,
Voi vihollisen hurmehella peittää maan.
Pois, pois, toimet rauhaisat!
Jo tulta tuiskii, myrsky käy, jo viuhkaa kanuunasta luoti.
Eespäin, miehet uljahat!
Meit' urhoollisten isäin henget seuraavat.
Kas kunnian
Kuin tähti meille hohtaa!
Tuttavahan
On verityö, mi kohtaa.
Eespäin kaikki rientäkää!
Vapautemme ikivanha tie on tää.
Voittoisa lippu meitä johtaa,
Muinahis-aikain taisteluista ryysyinen.
Eespäin, sä jalo vaate verinen!
Viel' liehuu jäännös Suomen värein entisten.
2. Suomi, maamme kotoinen,
Et veren vuotamatta joudu koskaan vihollisen alle
Eikä ijäss' ikien
Tää kansa väisty, vapauttaan hyljäten.
Kuolla voipi urho vaan,
Ei vaaraa vältä, pakene, ei antau hän sortajalle.
Kuolo, onni sotilaan,
Osamme olkoon, taistella kun saimme vaan.
Siis miekkahan
Ja vastaan vainojaamme!
Tie kuoleman
Vie kohden kunniaamme.
Viipymättä rynnätkää!
Nyt meidän aik' on, kallis elon aik' on tää!
Suojelematt' ei jäänyt maamme,
Harvennut todistaa sen joukko urhokas.
Eespäin käy jalo lippu uskaljas!
Täss' suomalaiset on sun henkivartijas.