Suuri joukko ylimyksiä meni aivan kaupungin ulkopuolella olevaan
majalaan, jossa suurin ja paras huone oli heille luovutettu.
He tulivat kukin erikseen ja vetivät etuhuoneessa silmilleen pienen
puolinaamarin, ennenkuin astuivat varsinaiseen vierashuoneeseen.
Pöytä oli komeasti katettu, ja pulloja, ruukkuja ja maljoja oli
joukoittain.
Kukin istuutui heti ja kävi herkkuihin käsiksi.
Kun useimmat olivat harvoin tai eivät milloinkaan käyneet Upsalassa
ja pelättiin kaikenmoisia jälkiseurauksia, oli jo edeltäkäsin sovittu
siitä, ettei mitään nimiä saanut mainita. Kutakin oli lyhyesti
nimitettävä saamansa numeron mukaan.
Joka lautasella oli numero.
Kaikki ritarinauhat otettiin heti sisääntultaessa pois ja pistettiin
taskuun. Miekat jätettiin erityiseen huoneeseen.
Kun suurin nälkä oli tyydytetty, otti se, joka oli saanut ensi
numeron, ruukun, täytti maljansa ja antoi ruukun sitten naapurilleen.
Seuraava teki samoin. Joka ruukku oli kahta henkilöä varten.
"Hyvät herrat", sanoi numero yksi nousten seisomaan, "Ensi maljamme
on kuninkaan."
Kaikki nousivat paitsi kuutta.
Se näytti herättävän huomiota, mutta mitään huomautuksia ei lausuttu.
Muut joivat toistaen "kuninkaan malja!" jonka jälkeen he laskivat
pikarinsa alassuin pöydälle ja asettuivat paikoilleen.
Samassa nousi yksi kuudesta äskenmainitusta ja kohotti maljansa
sanoen:
"Kuninkaan malja!"
Muut viisi nousivat heti. "Kuninkaan malja!" toistivat he kuorossa.
Sitten pikarit kääntyivät alassuin, ja he asettuivat paikoilleen.
"Ei voi kieltää, että saamme paljosta olla kiitollisia kuninkaalle",
sanoi eräs enemmistön mies; "tästälähin tarvitsee rälssimiehen pitää
sodan aikana vain yksi vakinainen ratsumies jokaisesta 400 markasta,
mitä hänellä on vuotuista tuloa perintötilastaan."
"Jos sotaa käydään ulkomailla, on ratsumiehen palkka maksettava vain
kahdelta viikolta, sitten se tulee kuninkaan asiaksi", lisäsi toinen
samaan puolueeseen kuuluva.
"Rauhan aikana on aateli vapautettu puolesta sotapalveluksesta",
huomautti kolmas.
"Jokainen aatelismies on omasta puolestaan aina vapautettu
sotapalveluksesta", huudahti neljäs.
"Enemmän, hyvät herrat, enemmän!" kuului vähemmistöstä.
"Meidän etumme eivät ole vielä tähän loppuneet", puuttui taas
puheeseen ensimäinen. "Rälssitalonpoikien sakkorahat on tähän
asti jaettu kuninkaan ja neuvosherrain kesken. Tästälähin ei tule
kuninkaalle mitään, vaan kreiveillä, vapaaherroilla ja ritareilla on
yksin tämä oikeus perintötiluksillaan."
"Jokaisella rälssimiehellä on samoin tästälähin oikeus kantaa
talonpojiltaan tuomarille ennen tulleet sakkorahat", intti toinen.
"Ei ketään muita kuin aatelismiehiä saa määrätä tuomareiksi",
huomautti kolmas.
"Kuningas oli pidättänyt vain muutamia kihlakunnanoikeuksia
jokapäiväisille hovipalvelijoilleen, olkootpa ne aatelisia tai ei",
lisäsi muuan enemmistön miehistä.
"Se näyttää osoittavan, että virat ovat olemassa tulojen tähden",
huomautti eräs vähemmistöstä.
"Kukapa muuta sanookaan?"
Yleistä naurua.
"Hyvät herrat, juokaamme kukin oma maljamme!"
Se hyväksyttiin kaikuvilla suostumushuudoilla.
Eräs vastustajista huomautti: "Mutta mitäpä jos kirjuriluokka uhkaa
tunkeutua aatelin ikivanhoihin oikeuksiin kaikkien tuottavien
virkojen suhteen?"
"Sen vahingon voimme korvata monessa muussa suhteessa", vastasi eräs
enemmistöläinen; "aatelistolla on oikeus kaupankäyntiin ulkomaisten
kauppiasten kanssa, ja tästä oikeudesta se ei koskaan hellitä."
"Mutta jos kuninkaan mieleen juolahtaisi ensi vuonna peruuttaa mitä
hän tänä vuonna on tuhlaillen myöntänyt, miten sitten käy?"
"Hän ei uskalla sitä."
"Jos hän saisi tiedon tästä kokouksesta, voisi hänen päähänsä
pälkähtää panna meidät kaikki vankeuteen."
"Sen hän kai tekisi kuninkaallisesti kestitäkseen meitä linnassaan;
muuhun vankeuteen ei aatelismiestä voi panna, olkoonpa vaikka kunnia
ja henki kysymyksessä."
"Ei ole monta vuosikymmentä siitä, kun aatelismies oli kuninkaan
arvoinen."
"Jos se riippuu syntyperästä, niin..."
"Tässä ei ole mitään sukupolvia."
"Eerikillä oli niitä äidin puolelta."
"Eerik oli mielipuoli, sanoi hänen oma veljensä."
"Se menee perintönä."
"Hiljaa! Kuningattaren malja, hyvät herrat!"
Kaikki joivat sen seisaallaan.
"Komea rouva."
"Vielä komeampi herra."
"Ei semmoinen kuin Eerik."
"Totta se."
"Muistuttaa äitiään."
"Niin sanotaan."
"Oletteko kuulleet sanasutkausta?"
"Mitä?"
"Joku neuvoi häntä ottamaan pois kaikki Eerikin kuvat; nehän muka
voivat herättää kapinallisia ajatuksia."
"Ei ole mahdotonta."
"Antaa niiden olla, vastasi Juhana. Se Eerik, joka on riippumassa, ei
pane minua riippumaan."
"Eipä ole niin varmaa, Eerikillä on ystäviä."
"Ei ketään aatelistossa."
"Ne hän on menettänyt."
"Sture-murhain tähden."
"Naimisensa tähden."
"Etupäässä juuri naimisensa tähden."
"Niin, se teki hänet mahdottomaksi."
"Ja aukaisi tien Juhanalle."
"Sentähden tämä onkin sanonut: 'Kansani käsivarret ovat paras
turvani'."
"Kuuluupa korealta."
"Niinkuin kaikki kilisevät kulkuset."
"Älkäämme tuomitko liian aikaisin."
"Mutta pitäkäämme silmät auki."
"Niin tehkäämme."
"Yksi tilaisuus luiskahti käsistämme."
"Ne, joiden olisi pitänyt toimia, olivat toimettomia."
"Oli unohdettu kesäkuun 15:s 1566."
Salissa syntyi äänekäs hälinä.
"Niilo Sturea ei unohdeta koskaan."
"Silloin olisi ollut sopiva hetki."
"Ei kenenkään nimellä ole sellaista kaikua."
"Ei kannata puhua asiasta, jota ei enää käy muuttaminen."
"Voihan siitä jotakin oppia."
"Jos silloin olisi toimittu, olisivat vanhat hyvät ajat jo palanneet."
"Näyttääpä siltä, että ne palaavat."
"Sentähden että hän tuolla ylhäällä pelkää. Mutta miten käy, kun
pelko haihtuu?"
"Hän on yhtä epäluuloinen kuin Eerik."
"Hänellä on suuremmat syytkin siihen."
"Pitäkäämme ajasta vaari."
"Pitäkäämme silmällä häntä."
"Entä sitten?"
"Kokoontukaamme joskus."
"Niin, kokoontukaamme joskus."
"Milloin ja missä?"
"Ensi vuonnako?"
"Se on liian pian."
"Siksi ei ole mitään tapahtunut."
"Kolmen vuoden perästäkö, 1572?"
"Niin, niin, kolmen vuoden kuluttua."
"Ei mitään vuosimäärää, tapaukset määrätkööt."
"Missä?"
"Ei täällä."
"Ei, ei", kuului useita ääniä.
"Linköpingissä."
"Niin, niin, Linköpingissä, heinäkuun 10 p:nä."
"Heinäkuun 10:ntenä 1572", toistettiin miehissä.
Numero yksi taputti käsiään; tuli täydellinen hiljaisuus.
"Me tiedämme, että täällä on eri mielipiteitä, mutta silti ei
tarvitse olla ketään pettureita."
"Ei, ei!"
"Mutta semmoisia voi olla samanmielistenkin joukossa, ja sentähden on
ryhdyttävä varokeinoihin."
"Niin, mutta mihin?"
"Kukin meistä tuntee joitakuita läsnäolijoista."
"Niin, useimmatkin heistä!"
"Otaksukaamme, että minä epäilen jonkun tahtovan kavaltaa meidät
ja uskon havaintoni kahdelle, jotka ottavat tutkiakseen, miten
asianlaita on; jos silloin heidän lausuntonsa käy samaan suuntaan,
mitä on silloin tehtävä?"
"Kavaltaja saakoon surmansa!"
Muutamaksi silmänräpäykseksi tuli täydellinen hiljaisuus.
"Onko se jokaisen mielipide?"
"On!"
"Tahdotteko vannoa sen?"
"Tahdomme!"
"Tuokaamme muutamia miekkoja."
Niin tehtiin. Kaikki miekankärjet laskettiin vastakkain, ja kukin
vannoi vaitioloa ja uskollisuutta.
"Montako meitä on?" kysyi ensimäinen.