_Aimola_ tulee kiireesti ulko-ovesta, jää seisomaan taka-alalle.
PÄIVÖ (kääntymättä Aimolan puoleen). Mitä tekevät Lintuojalla?
AIMOLA. Etenevät tänne, mutta hitaasti. Lisäsin vartijoita. Olin juuri
keihäsmiehiä kokoamassa —
PÄIVÖ. Hyvä, mene.
AIMOLA (poistuu).
PÄIVÖ. Lähden ja voitan! (Menee oviaukolle, täällä kääntyen;
pyytävästi.) Kun palaan, otathan hyvällä vastaan?
RAUNI. Mene ja palaa — — vierus verta täynnä. (Kuin väsyen.) Olen
silloin poissa, tunturin laella tai — — tunturin kuilussa.
PÄIVÖ (lähestyen, vetäen Raunin lähelleen; rukoilevasti). Rauni, älä
käänny minusta! Jos saitkin hoidella tuhoista lasta, olen kulkenut
tuhon vierellä minäkin. — Kestä, niin minäkin kestän — — (kyyneliin
saakka heltyen) hyvän toiseni keralla. Ei vain itsemme tähden, kaikkien
tähden on meidän tänään kestettävä!
RAUNI (kääntyen jäykkänä pois). Kestänen yksin, en kahden — murhaajan
kanssa.
PÄIVÖ. Se oli onneton pakko, ei muuta. (Itseään puolustaen.) Ja niitä
— — murhaajia — on monta. Veljeni! Hän tiesi tuon tuiman ehdon ja
sittenkin eteni — — ja sinä, Sarre, pidit liikaa kiirettä.
SARRE (tuskalla). Käsky oli sinun ja — — suuremman vielä!
RAUNI (Päivölle). Oletko luihukin lisäksi?
PÄIVÖ (liikehtien, tietämättä mitä tehdä; katkonaisesti). Olen onneton
poika. — Taisteluun on kiire. Sinua en päästä! Sinä olet elämä.
Taistelen elämän tähden, en tyhjän.
RAUNI (ivamielellä). Mihin ovat ne — — sorretut jääneet?
PÄIVÖ (lähestyen). Sinä olet sorretuista rakkain ja murrettuna — —
rakkaampi vielä. (Yrittäen vetää lähelleen loittonevaa Raunia.) Kuin
oma vereni olet lämmin ja rakas. Älä pakene minua!