_Rauni_ tulee vasemmalta.
RAUNI (kuin hahmoltaan muuttuneena). Kuulin mitä uhkasit! Olenko
synnyttänyt susien suuhun? Aiotko repiä sydämeni?
PÄIVÖ (lähestyen, vetäen luoksensa Raunin). Rauhoitu. Se oli uhka,
ei teko. Se on pitävä kiila ja este. Kyllä pysyy. Ja veljeni seisoo
paikallaan kuin nokinen kanto. Tule saattamaan. Näet miehesi miehien
edessä. Vaaralta mustaparrat laaksoon, me vaaralta vastaan. Nyt on
kourissa voitto — — (Vie heikosti vastustelevan Raunin mukanaan ulos.)
SARRE (yksin, edeten keskinäyttämölle). "Muista sanani", sanoi päämies.
"Muista tekosi", Jantukka jylisi. (Kuin syyttäen julmaa kohtaloa.)
Ja jumala ansansa asetti! Nyt on tullut — — se vaikein. — (Lyhyt
vaitiolo.) Kuoleman suureen suottaan ovat isäni menneet. Ja hirvaista
mustin on riittänyt uhriksi heille! Miksi ei minulle? (Lyyhistyy
etualan jakkaralle istumaan, hetken vaitiolo.) Saat sarvipäitä
tuhannen — — älä vaadi tätä! (Kuin keskustelisi Näkymättömän kanssa.)
Enemmänkö — — vieläkö enemmän? — Saat kymmenen tuhatta — — mustat
ja valkoiset hirvaat, pailakat villit ja emojansa roukuvat vasat. —
Ja hopeariskut, tengat ja markat? Niitäkin on! Haluatko? Saat nekin
— — saat nelikollisen täyden! — Eikö se riitä? (Nousten.) Koska on
sinulle, jumala, tätä ennen laumojen ruhtinas koko elonsa luvannut?
Ei koskaan! (Kuin lyyhistyen taakan alle, hiljaisesti.) Ja kuitenkin
vaikenet. (Seisoo hetken, tekee päättävän eleen, astuu pari askelta
vasemmalle, palaa takaisin kuin paeten, hervahtaa istumaan rahille.)
Kuin porovarasta — — minua riepotetaan. En jaksa, en kestä — — (Hetken
vaitiolo, viekkaasti.) Mutta — — jos et oikopolkua vaadi, vaan näytät
syrjätolan, jotain tehnen — — (Kuin itseään puolustellen.) Toki
muistanen sen: ei vapisevin käsin saa uhria rakentaa. Ja sitä paitsi —
— se on Jantukan virka, ei minun. Minussa ei tietäjän terästä — —