_Aimola_ tuo sisään _Keriolaisen_.
AIMOLA. Tässä on mies. Mutta — — rantatörmää nousee tänne päin vieraita
miehiä joukko. Jos lienevät tulossa sanomia tuomaan — —
PÄIVÖ. Lännestä? Tulkoot, jos haluavat.
AIMOLA (poistuu).
PÄIVÖ (Keriolaiselle). Miksi sen teit?
KERIOLAINEN (rohkeasti). Tapoin karjalaisen pakanan ja olisin tappanut
molemmat, mutta toinen pääsi pakoon. Ei sovi meille sellaiset liitot.
PÄIVÖ (uhkaavasti). Mutta kuolema kyllä?
KERIOLAINEN (syvällä vakaumuksella). Sopii kyllä, paljonkin paremmin.
Olen vanha mies ja sanon suorasti sanani. Olen palvellut taattoasi ja
palvelen sinuakin, kun olet samaa sukua, vaikka köysissä mukanasi toit.
Mutta — ei taivu luontoni karjalaista muiskupartaa sivelemään. Ja samaa
mieltä ovat muutkin hämäläiset.
PÄIVÖ. Sinä ne yllytit.
KERIOLAINEN. Ei ole ollut yllyttely tarpeen. Jo koko kevätpuolen on
niissä kaunaa kytenyt sinua vastaan. Ja tähän saakka ilman syytä. Ei
ole näet osattu koskaan vuottaa valtapirkoilta hyviä aikeita ja tekoja
— osattomien onneksi. "Valtaherrojen pahnaa se on tämäkin", alkoivat
jo talvella jorata. "Naisesta tapellee, ei loisten ja orjien hyväksi",
lisäsivät toiset. Se oli väärämielistä puhetta, ja kyllä sen niistä
kuritin männikköön. Mutta — — tässä karjalaisten pelissä — —
PÄIVÖ (keskeyttäen). Riittää. Rauhan te surmasitte — — Osaatteko ampua
jousella olan yli ja eteenpäin keihästä työntää?
KERIOLAINEN. Kyllä sitäkin osataan.
PÄIVÖ. Saat mennä.
KERIOLAINEN poistuu hitaasti ulos.
PÄIVÖ (nousee, kääntyy vähitellen Raunin puoleen; väsyneesti). Hoida
poikaasi, Rauni. On miettimistä — — (Painuu omiin aatoksiinsa.)
RAUNI (poistuu arkana vasemmalle).