Näyttämö on hetken tyhjä. Ulkoa lähestyy _Päivö_ reippain askelin.
PÄIVÖ (vielä näkymättömissä; poikamaisen iloisella äänellä). Rauni,
Rauni! (Tulee oviaukolle, kurkistaa sisään kuin luullen Raunin olevan
teltassa; jälleen.) Rauni! Missä piilottelet?
RAUNI (pistäen päänsä esiin vasemmalta; iloisesti). Älä siellä suurella
äänellä hoilaa, pyypötä pienellä suulla. (Tullen esiin.) Poika on
unessa — —
PÄIVÖ (riemua tulvillaan). Olen kuin oinas ja peura! Jos en kielellä
saa, puhun käsillä. (Nostaen Raunin korkealle syliinsä.) Sinut nostan,
kepeä-kenkä!
RAUNI. Päästä, päästä — (Päästyään maahan, Päivöä kaulasta pidellen.)
Taikka en erkane kaulasta ikinä.
PÄIVÖ. Emme erkane maailmassa täällä, emme vielä (viitaten korkeuteen)
seulajaisten takana, vaikka käskisi Tuonelan Tuomas, tai houkuttaisi
siipiniekka tytär.
RAUNI (leikkiä laskien). Entäpä, ylinen Neitsyt, jos ymmärkistään
puoleesi katsahtaisi? Kuinkahan kävisi?
PÄIVÖ (heristäen leikillisesti sormellaan). Sinä pilkkaaja, pakana!
RAUNI. Mutta — mistä sinä sait noin hyvälle päälle?
PÄIVÖ (osoittaen oviaukkoa kohti). Katso maailmaa: tunturit sinelle, ja
varvikot laakson liepeellä punalle paistavat. Ja katso, kuin vaski on
kallion kylki. (Palaavat keskinäyttämölle.) Se on meidän maailmamme. —
Kuulitko äsken, miten haukkuivat Penno ja Tshalmu päin tunturin naamaa.
Se oli vasta haukku! Se kaikuna roikaeli vaaralta vaaralle. Mutta
tunturin sylissä pysyivät mykkinä taalojen haudat. (Istuutuu rahille.)
RAUNI (istuutuu viereen jakkaralle).
PÄIVÖ. Niin, vainajilla on lupa maata. (Tarmokkaasti.) Meillä toinen on
käsky.
RAUNI (huoahtaen). Se käsky on kamala.
PÄIVÖ. Se on suuri ja raskas. (Heittäytyy huolettomasti pitkälleen;
luottavaisin mielin.) Mutta — — kohta se paistaa kuin ylinen armo.
RAUNI. Olet taitanut saada hyviä sanomia?
PÄIVÖ (ponnahtaen istumaan). Minä houkko ja hutilus! Sitä piti
tulemani sanomaan, että pitosarkka oitis kiertämään. (Nousee.) Kannoin
omassa mielessä juhlaa enkä muistanut, että koko leirille on juhla
valmistettava. — Meillä on rauha!
RAUNI (nousten). Rauha? Suloinen sanoma — — Tahtooko veljesi sopua?
PÄIVÖ (synkistyen). Veljeni? Sudet eivät ulvo rauhaa eivätkä saa.
Maassa maaten miekan alla — — sen miehen on tekonsa maksettava.
(Kääntyen Raunin puoleen, tulistuen.) Olin valmis unohtamaan senkin,
että hän oli väkivalloin sinun veresi juonut ja sinun kasvosi
huolluttanut. Niin, olin valmis uhraamaan sinut ja hakemaan omaksi
osakseni kuolemanhaavaa. Olin valmis elämän kynnyksellä elämästä
luopumaan — — taattojen suuren ajatuksen tähden. Vapisevalla kämmenellä
sen ojensin hänelle. Hän vastasi veristävin silmin, heitti jalkoihini
häpeän ryysyt ja mieron armot! — Ennen nurmi ja kukat iljenestä
jäästä kuin meille rauha. (Valoisammin.) Ei, Rauni, se tulee idästä.
Karjalaiset rauhanmiehet saapuivat äsken. Ja nyt on valmis rauha ja
liitto. — Aimola on parhaillaan viemässä miehille ilosanomaa ja saattaa
kohta Karjalan miehet tänne.
RAUNI. Nyt puolella väheni pelko. (Kuulostellen vasemmalle.) Mutta — —
siellä liikahti — — (Kääntyen menemään vasemmalle.) Poika herännee — —
PÄIVÖ (pysähdyttäen; jyrkästi). Nyt ei ole aikaa kätkyläisten hoitoon.
Olutta pöytään! (Alkaa kuulua ulkoa äänten sorinaa.) Kuule, koko leiri
on pyörällä ilosta!
RAUNI (hieman pelästyen). Ne lähenevät tänne?
PÄIVÖ (ihastuneena, ylpeänä). Kuuntele!