Kivillä istuvat seuraavat lappalaiset: _Jantukka_, tietäjä, sekä
_Torajainen, Naiho_ ja _Pieska_. Jantukka istuu keskimmäisellä,
suurimmalla kivellä ja hänen oikealla puolellaan oleva kivi on tyhjä.
Kaikilla on parrattomat lappalaiskasvot. Keskustelussa on tiheästi
lyhyitä, äkkiä katkeavia pausseja. Jokainen puhuu kuin itsekseen.
Vasta Sarren tultua kääntyy keskustelu paikoitellen vilkkaammaksi ja
"tavallisemmaksi".
NAIHO. Eivät herkene. Toisiansa vastaan tappelevat — kuin
taalojättiläiset ennenmuinoin.
PIESKA. Tapelkoot. Alahalla tappelevat, me ylähällä, turvana keropäinen
tunturi.
TORAJAINEN (Jantukalle). Mitä neuvot, tietäjä? Mitä vastasi lompolo,
kun haastoi Kelontekemän seita? Vai vaikeniko jumala?
JANTUKKA (hitaasti). Kyllä haastoi kuukumankirjava jumalan seita. Alla
lompolo vapisi, myrskynä karjui ja tietoja nosti. Ne kuuntelin kaikki.
NAIHO. Tahtonetko enempi haastaa?
JANTUKKA. Aika on tullut, kun palaa Sarre.
TORAJAINEN (äkkiä, kuin kauan kysymystä itsekseen pohdittuaan). Kumpi
voittaa? Nuorempi vai vanhempi?
PIESKA. Kumpi tahansa, ei auta meitä.
NAIHO. Koska on paras aika urospeurat vangita ja kaataa?
TORAJAINEN. Ka, paras silloin, kun ovat sarvistansa metsänsolkeen
juuttuneet ja puskevat, pääsemättä irti.
NAIHO. Oikein. Ja nyt ovat lantalaissikiöt metsänsoljessa, sarvenjuuret
verillä. Saamelaisten kosto on tullut.
PIESKA (synkästi). Eivät juutu meidän nuolet orvasketta syvemmälle.