PÄIVÖ (ponnahtaa pystyyn, päästettyään köydet; lämpimästi). En tuntenut
sinua — —
SARRE. Tuntematta paras, jos lienet sarvekas hirvas, kuten
toratanterella näytti.
HENRIK (ivallisesti, kylmästi). Suvainneeko Unarin ruhtinas vastata?
PÄIVÖ (menee takaisin vasemmanpuoliselle penkille istumaan).
SARRE. Niklas-päällikölle lupasin: "Kun on entiset lahjat myöty tai
syöty, toki uusia antanen." Toissa talvena kauneimman vaatimeni vasan
lahjaverona maksoin. Se oli tyttäreni tytär — — ei ole, kuulema, vielä
myöty eikä syödyksi saatu.
HENRIK. Puhuit itsesi pussiin, äijä. Se oli ryöstöveroa, ei lahja.
SARRE. Ryöstönalaista on ollut — sen muistanet — lantalaisten
päämiehille niin lahjavero kuin määrävero. Samaa lapinryöstöä kaikki.
HENRIK (nauraa hohottaen). Totta vieköön, olet Lapinkorven taitavin
kettu! Entä kinkerivero?
SARRE. Sen ryösti kaksinverroin viime kevännä Keriolainen. Mitä
jäljellä lienee, sen saat kinkerinä ahmia, jos sulla lie halua
karjalaisten kanssa tyhjästä tapella.
HENRIK. Tyhjästä tai täydestä. Tänä talvena alkaa sota. Mutta
sitä ennen — — (koskien reiteensä) tämä lapinnuolen iskemä vaiva
vaatii verta. (Niklaalle.) Niklas, saat täyttää tuomion. Erämaitten
hämäläisille keihäs kylkeen ja viimeiseksi — sinulle ytimiin, Juhani
Aimola!
PÄIVÖ (nousee hitaasti ja uhkaavasti, mutta jää vielä vasemmalle
seisomaan).
HENRIK. Ja viinahullut lappalaiset, ne selviävät parhaiten avannoissa.
Suvannossa on niitä tarpeeksi. Uita tuhkanaamat nuoran silmukassa jään
alla avannosta avantoon, kunnes ovat kasvoilta puhtaat kuin — vainajat.
SARRE. Tätä älä tee, päämies, tai Lappi nousee.
HENRIK (halveksivasti). Kääpiöt eivät yllä rinnuksiin.
SARRE. Teillä on nyrkki ja säilä, meillä on enemmän: salanuolet ja
ruttonuolet, miehiä hukuttavat vuomat ja aapat, on pimeä tunturin
yöpuoli, joka vie miehiltäsi järjen päästä, ja tuntureitten lomassa:
kuolemankuiluja. On järvissämme pohjattomat saivovedet, joihin uppoo
vihamiehen ruumis ja sielu. Etkö pelkää? Etkö muista Lapinnoitien
voimaa? Ne nostavat Ruijantulet taivasta myöten Kallanpoikiin saakka ja
uhraavat vaikka omat lapsemme pelastukseksemme — —