_Päivö Kurki_ riemukkaana ulko-ovesta.
PÄIVÖ (tullen suoraan keskinäyttämölle; säteilevänä). On ansa poikki,
sen tein!
NIKLAS (lyöden kättä; sydämellisesti, remuavasti). Enkös sitä sanonut.
Olit nykämä ja näkämä, nyt olet pokko ja pukama — — Miten pälkäästä
pääsit, kerro!
PÄIVÖ. Miehet keräsin kokoon ja löin, ei muuta.
MATHIAS (avaten sylinsä). Poikani, kuopus — — tule tänne — —
(Syleillen.) Tulit vieläkin rakkaammaksi. (Siirtyy pöydän luo penkille
istumaan.)
PÄIVÖ (seisoen korokkeella; puoliksi itsekseen). Tuli oikea hetki — —
minulle yksin, sen tiesin — — (Siirtyy keskinäyttämölle.) Sen Maahinen
toi — — (Katsoen Henrikiin, kuin kostaja.) Ja ranteista jäljet on
poissa — —
HENRIK (kurkottaen kättään). Veljeni, taatto arvasi oikein: loit unesta
selkeän teon — ojenna kätesi kuin miehelle mies, (Kättelevät.) Ketkä
köysiin sitasit? Onko Aimola mukana?
PÄIVÖ (lyhyesti). On. Tosin köysiä vailla, sanansa antoi ja piti.
Lisäksi erämaitten hämäläisiä joukko ja lappalaisia muutama. En
katsonut, keitä.