Niklaan ryhtyessä parannushommiin tulee oikealta _Mathias Kurki_.
MATHIAS. Poikani, onko haava syvä?
HENRIK. Ei sapessa asti, se kiehuu vielä.
NIKLAS. So-soo, voiteluainetta päälle — muurahaisviinaa. Jokos tokeni?
HENRIK. Tuimasti tokeni. Riittää.
NIKLAS vetäytyy taka-alalle.
MATHIAS. Missä ovat miehet?
HENRIK. Hajalla tai — maassa.
MATHIAS. Missä veljesi Päivö?
HENRIK. Kinoksessa ruikuttanee. Eivät viitsine menettää taitamatonta
poikaa.
MATHIAS. Ei säästä lappalainen päällikkö-vesaa.
HENRIK. Lie päällikkö-synty, ei päämiehen mieltä, ei muotoa. Kerran
sai maistaa kellarin hometta, siitä jo säikähti, sai orjan muodon ja
orjana raatoi koko kesän. Syksyllä kumarassa palasi, nöyränä katsoi — —
kuin vuohen naamasta haleat silmät. Nyt matkalla vaijeten nahjusteli,
rahvaanmiesten jonossa pysytteli, noutaen pienempäinsä mieltä kuin
alamittainen kolkkamies riistatiellä. — Olisin poikaa veljenä pitänyt,
jos olisi kesäinen raadanta jäykistänyt niskaa tai — — olisi urotöitä
pyytänyt. Mutta ei — — hän on mieleltä melto ja unessa kulkee.
MATHIAS. Katsotaan, katsotaan, ei tuomita vielä. Mitä lienemme tekoja
tehneet, sen nuorina — — unessa olemme nähneet. (Kääntyy, kulkee kohti
oikeanpuolista ovea.) Samassa alkaa ulkoa kuulua _Voittajain laulu_:
Kaulaluillamme Kalma,
vierellä Manalan alho.
Ylätse löimme,
vihamiehemme alatse.
NIKLAS (on heti laulun alkaessa avannut ulko-oven ja siirtynyt
portaille kuuntelemaan).
HENRIK (joka on ponnistainut melkein istuvaan asentoon). Pakolaiset
eivät laula — —
MATHIAS. Se on voittajain laulu!
Voittajain laulu jatkuu:
Kulmaluillamme voitto,
vierellä tekojen kalpa.
Ylätse löimme,
vihamiehemme alatse.
NIKLAS (ryntää sisään). Päivö! Takana miehet ja — köysissä vangit!