_Maarit_ tulee vasemmanpuolisesta ovesta sisään luihusti kyräten.
HENRIK. Mitä ovenpielissä jorasit?
MAARIT (nopeasti). Miten pettävät sinua — — sitä kuuntelin omaksi
hyväksesi.
HENRIK. Sinä inhonkarvallinen nuuskiva rakki.
MAARIT. Vaan en räyskytä valetta, kuin tekevät muut, ne mielellisemmät
— −
HENRIK. Ketkä muut?
MAARIT. Toinen on tikka ja toinen kiemura toukka. Kuin huolainniekkaa
puuta ne tyvestä syövät ja takovat — − syövät alta, kun eivät uskalla
latvaan.
HENRIK (lyhyesti). Ketkä sen tekevät?
MAARIT. Rauni ja veljesi Päivö, olen vakoillut yötä päivää — − nurkat
ja siljot.
HENRIK (räjähtää kaikuvaan nauruun). Sinä kateuden musta turilas!
(Osoittaen Maaritia, hohottavasti nauraen.) Kukas muu kuin nainen
— − ja jalkoja alla kuin läävässä nisiä. (Käyden äkkiä vakavaksi,
lyhyesti.) Saat lähteä talosta. Tahtonet lannanmiehen tai lappalaisen,
myötäjäisiä saat talon tyttären verosta. Siellä on pihalla rahanalaista
miestä, käy valitsemassa. Mutta talosta pois ja väleen! (Poistuu
vasemmalle.)
MAARIT (siirtyy ulko-oven luo, josta katsoo urkkivasti, kavahtaa äkkiä,
vetäytyy ovipieleen).