HENRIK. Muilta, ei minulta. Johannes Ingemarinpoika, Haalogalannin
maavouti, sen kosiomiehenä lähetti. Syksytalvella saapuu hän
Matarenkiin. Me täältä vastaan ajamme, päätetyn naimaliiton lujitamme
kahden puolen. Ja silloin tulee karjalaisille lähtö, niin Unarin
järveltä kuin kauvempaakin, Sallaa ja Sodankylää myöten.
JOHANNA (on aikonut ensin reväistä korun kaulaltaan, mutta hillitsee
itsensä, riisuu korun ja ojentaa sen Henrikille). Pane takaisin
arkkuun. Käytäneen Henrik Kurjen sisarta vielä kilpaakin kosimassa.
(Kääntyy, poistuu ulko-ovesta.)
HENRIK (Johannan mennessä). Ohoh, onpa ylpeyttä tytössä — (Kääntyy
arkun puoleen, joten joutuu kääntämään selän vasemmanpuolista ovea
kohti ja ottaa arkusta esille suuren hopeaisen kastemaljan, jää sitä
myhäillen katsomaan.)