BARBRO. (Sven'ille.) Ole varovainen! -- Minä jätän sinut pyhän Katarinan suojaan!
{Menevät.)
ANTERO S. {Tulee Sven'in kanssa.) Meidänkin olisi kenties ollut paras karttaa vihollisten ensi raivoa.
SVEN. Mutta se onpi myöhäistä! Tuosta ovesta emme taida mennä ulos; sillä naisten pakoretki tulisi sen kautta ilmi-annetuksi ja tuolta ryntävät jo, niinkuin kuulette, viholliset. Vaan seisokaa tuossa komerossa minun takanani! Minä olen nuori, olen vahva, enkä luulisi itseäni huonoksi kilveksi teille.
{Tanskalaiset soturit murtavat oven ja työntävät huoneesen.
Muutamat heistä, joilla on viinapullo kädessä, asettuvat
erään pöydän ympäri, toiset uhkaavat Sven'iä keihäillänsä.)
1:NEN SOTURI. No Suomalais-ryökäleet! Joko nyt saamme olla vieraina tässä huoneessa?
2:NEN SOTURI. {Ryyppien.) Teillä on oivallista Espanjan viinaa, raatimies Suurpää. -- Hei, kuinka suuri se pää sitte onkaan? Vaan ei se kuulukkaan tähän asiaani -- Me kävimme jo kellarissanne. Teidän maljanne!
3:MAS SOTURI. Tänne kaikki talon kalleudet, kullat ja hopeat, kirottu raatimies!
1:NEN SOTURI. Taikka ratsumies -- sillä Tuonelaan saat ratsastaa, ell'et kelvollisilla lunnailla lunasta meiltä henkeäsi!
2:NEN SOTURI. Ha, ha, ha! Teidän maljanne, ratsumies Suurpää!
4:JÄS SOTURI. Sinun pistän kuoliaaksi, ell'et kanna tänne tavaroitasi.
(Aikoo pistää raatimiestä keihäällänsä, mutta Sven väistää
iskun miekallansa. Toiset soturit rikkovat huonekaluja.
Rolf Jute tulee. Soturit väistyvät syrjään.)
Seitsemäs kohtaus.
Edelliset ja Rolf Jute.
ROLF JUTE. (Sotureille.) Aseet maahan! Ei vähintäkään väkivaltaa eikä julmuutta siellä, kussa minä kuljen! (Antero Suurpäälle.) Jumalan kiitos, että ehdin tänne hyvään aikaan teitä pelastamaan! -- Mutta tuskin enää tunnettekaan minua, niin kauan kun olen ollut täältä poissa?
SVEN. Haa! Sinä oletkin Rolf Jute, mun veriviholliseni! -- Vedä miekkas!
ROLF JUTE. En tiedä sun kanssas koskaan riidassa olleeni!
SVEN. Puolusta itseäs! Vai kykenetkö ensinkään rehelliseen taisteluun, kunnoton Juuttilainen? Miehuus ja kunto karttavat teidän urotöitänne! Kavalasti hiipiä unissaan lepääväin, aseettomain porvarein päälle -- se on teidän kehno sotatapanne, te tanskalaiset pedot!
ROLF JUTE. Älä soimaa minussa kansalaisiani! Sa vaadit minun katkaisemaan kielen kurkustasi
SVEN. Katso vaan omia leukaluitas! Toisten kielet voit jättää rauhaan! (He taistelevat -- Sven kaatuu.) Viimeinen kirous Tanskalaisille! Ebba...
(Kuolee.)
ROLF JUTE, Pyhä Dannebrog. En olisi tuon nuorukaisen verta tahtonut vuodattaa! -- Eikö hän ollut teidän heimolaisenne?
ANTERO S. Teidän kysymykseenne, herra ritari, voin ainoastaan tällä tavoin vastata!
(Törmää vedetyllä miekalla Rolf Jutea vastaan.)
ROLF JUTE. Onko helvetti minua vastaan liitossa, että minun täytyy teidänkin kanssanne taistella.
(Lyö äkisti miekan Antero Suurpään kädestä.)
ANTERO S. Vanhuksen käsi pettää, tylsä on ijällisen miekka! -- (Polvistuu Sven'in ruumiin eteen.) Oi minun sydämeni ilo, minun vanhuuteni turva, minun tuskani lohduttaja!
ROLF JUTE. Minä yhdistyn teidän katkeraan murheesenne, herra raatimies! Pyhimmällä valalla vakuutan, että ihan vastoin mieltäni ja ainoastaan vaatimuksesta taistelin nuoren heimolaisenne kanssa sekä että iskuni vaan sattumalta oli kuolettavainen! -- Mutta kova levottomuus painaa mieltäni! Sanokaa, missä on tyttärenne, missä on Ebba? Vastatkaa Kaikkivaltiaan nimessä tähän kysymykseeni!
ANTERO S. Himootko hänenkin vertansa?
ROLF JUTE. Miksi puhutte verestä -- niinkuin olisin verta janoova tiikeri? Ja minkätähden kohtelette minua niinkuin vihollista? Muistan toki ennen teidän ystävyyttänne ja suosiotanne nauttineeni!
ANTERO S. {Hypähtää seisaalle.) Minkätähden sinua kohtelen vihollisena? -- Katso tuota lattialla verissänsä lepäävää. Sinun kalpas kaatamaa nuorukaista! Hän oli minulle omaa lastani rakkaampi! -- {Vie Rolf Juten akkunan tykö, jonka hän avaa.) Ja katso tästä raunioissansa suitsuvaa syntymäkaupunkiani! -- Haa! Te ette säästä Herran pyhää temppeliäkään! Katsoppas -- liekkien loistaessa voit nähdä kuinka nuot pedot kirkon ovesta laahaavat ulos alttarin juuressa murhattua pappia! Kuolleidenkin rauha on häiritty! haudatkin ryöstetään! Näetkö, kuinka vaskiset ruumiinarkut välkkyvät noiden rosvojen olkapäillä? -- Kas! -- tuolla, pyhän Laurentius'en kuorin ovesta, tulee yksi kansalaisistas pispan hiippa päässä ja toinen heiluttaa pispan sauvaa kädessänsä! {Kääntyy pois.) Haa! En voi tuota kauhistavaa kauheutta kauemmin katsella! -- Mutta katselkaa te, herra ritari, ja ihmetelkää sitte vielä, että teitä kohtelen vihollisena!
ROLF JUTE. Oi armas, kallis Dania! Minä surkuttelen sinua, ajatellessani, minkä ikuisen poistamattoman häpiäpilkun sotilaasi tänä yönä ovat painaneet sinun kunnias kirkkaasen kilpehen! -- Otto Rud! Otto Rud! Minä kutsun sinua vanhurskaan Jumalan tuomio-istuimen eteen tekemään tiliä taivaan ja maailman sääntöjä loukkaavista töistäs!
{Josua tulee oi keasta sivuovesta.)
Kahdeksas kohtaus.
Edelliset ja Josua.
JOSUA. Olkaa rauhoitettu, hyvä isäntäni! Sisarenne ja tyttärenne ovat nyt eheinä matkalla ja ennenkuin tunti on kulunut loppuunsa, sulkee pyhän Brigittan luostari heidät väkevästi suojaavaan helmaansa!
ROLF JUTE. Ah! -- Ebba Naantalin luostarissa.
ANTERO S. {Kiivaasti Josualle.) Onneton, mitä sinä olet kertomallasi ilmoittanut! Vai'etkoon sun äänes ijankaikkisesti, sinä hylkiö!
(Otto Rud tulee; muutamia sotureita hänen seurassansa.)
Yhdeksäs kohtaus.
Edelliset ja Tulleet.
ROLF JUTE. {Itsekseen.) Hänet paha henki varmaan lähetti tänne tänä hetkenä!
OTTO RUD. Valmista itses kuolemaan, raatimies Suurpää! Minä olen päättänyt hävittää maan päältä koko sinun kirotun sukus! -- Haa! Tätä puolivilliä kansaa täytyy tuntuvasti, ankarasti rangaista! Verikynällä tahdon sen muistohon piirtää ne velvollisuudet, joita sen tulee noudattaa Hannu kuningasta ja meitä Tanskalaisia kohtaan -- {Törkeällä pilkalla.) Veli Suurpää! Etkö tahdo rukoilla isämeitäs, ennenkuin menet manalaan?
ANTERO S. Jnmalan sana sinun läsnäollessas olisi pilkkaa taivasta kohtaan!
OTTO RUD. Ha! ha! ha! Kyllä kuulen, mitä rotua olet!
{Viittaa sotureille, jotka karkaavat Antero Suurpäätä vastaan,
mutta Rolf Jute kiiruhtaa väliin ja estää heitä.)
ROLF JUTE. Takaisin miehet! Niin kauan kuin minä olen hengissä, ei hiuskarvaakaan katkaista tämän viattoman vanhuksen päästä!
OTTO RUD. Rolf Jute! -- Kuka sinut on päästänyt irti vankeudesta?
ROLF JUTE. Tämän käteni mahti ja voima!
OTTO RUD. Haa! En kauemmin voi kärsiä sun uppiniskaisuuttas! Kuollos myös sinäkin! -- (Sotureille, jotka viipyvät paikassansa.) Mitä mietitte, kehnot heittiöt? Ettekö mun käskyäni tajunneet?
ROLF JUTE. Armoa tälle kunnianarvoiselle, vanhalle miehelle! Olkaa varoillanne, herra päällikkö, ett'ei hänen verensä kalvavana myrkkynä laskeu teidän omaantuntoonne!
OTTO RUD. Antaisinko hänelle armoa? Eikö hän ole samaa mielenlaatua kuin hänen velivainajansa, tuo Tanskalaisia vihaava pispa Lauri Mikaelin poika? Eikö hän ole lausunut halveksivia lauseita Hannu kuninkaasta? En anna armoa! Tuollaiset myrkylliset puut hakkaan pois toisia pahentamasta!
ROLF JUTE. (Itsekseen.) Raatimiehen suuret tavarat viehättävät häntä! Minun pitää hänen voitonhimollensa keksiä vielä viehättävämpiä esineitä. -- Haa!... Nyt... (Sotureille.) Paikallenne! Ensimäinen teistä, joka astuu askeleenkin eteenpäin, on kohta kuoleman oma!
OTTO RUD. (Raivossaan.) Onneton, kuinka sinä rohkenet!
ROLF JUTE. (Lähestyy äkisti Otto Rudea.) Herra päällikkö! Suokaa minulle sananen kahdenkesken, ennenkuin kuolin-tuomionne on pantu toimeen! (Vetää häntä kädestä syrjään.) Te muistatte, että kerran olen teidän henkenne pelastanut. Silloin lupasitte sopivan tilaisuuden tultua palkita hyvän työni. Tehkää se nyt! Säästäkää raatimies Suurpään henki!
OTTO RUD. Tämä tilaisuus ei ole sopiva! Pyydä toisten jotakin toista!
ROLF JUTE. Vaan huomatkaa, herra päällikköni! -- Minä en pyydä hänen henkeänsä hinnatta, en maksotta! Minä suoritan siitä lunnaat suuremmat, kuin milloinkaan olette voinut toivoa taikka edes aavistaakaan!
OTTO RUD. Mistä sinä ne ottaisit?
ROLF JUTE. Minä osoitan teille paikan, missä löytyy määräämättömiä aarteita, paikan, jossa ovat kalliimmat kalleudet, kiiltävämmät kullat ja hohtavammat hopeat kuin itse Turun tuomiokirkossa!
OTTO RUD. Mikä se paikka olisi?
ROLF JUTE. Pyhän Brigittan luostari Naantalissa!
OTTO RUD. Brigittan luostari! (Käy edestakaisin.) Sitä asiaa täytyy miettiä... Kun vaan löytäisin jonkun miehen, joka ottaisi sen ryöstääksensä! -- Juuri äsken ai'oin valloittaa mustaveljien luostarin. Käskin siis miesteni ryntäämään muureja vastaan. Ilomielin ne sen tekivätkin. Mut kuuleppas, mitä tapahtui! Eräs suureen marmorikiveen veistetty Kristus-kuva putosi -- tietysti munkkien toimesta -- alas maahan ja löi neljä meidän soturia paikalla kuolijaksi. Toiset pöllöt luulivat tässä huomanneensa Jumalan rankaisevan käden ja nyt kammoo jok'ainoa mies koko armeijassa luostareita enemmän kuin itse perkelettä!
ROLF JUTE. Olkaa huoletta! Tähän toimeen sopiva mies on jo löydetty!
OTTO RUD. Sano, kuka?
ROLF JUTE. Minä!
OTTO RUD. Sinä?!
ROLF JUTE. Niin... Minä olen se mies, joka otan ryöstääkseni Brigittan luostarin, se mies, joka säälimättä riisun vaikka itse alttarin juuressa luostarin abbedissalta hänen juhlapuknnsakin!
OTTO RUD. Sinä olet viekas kavaltaja! -- Sinä ai'ot taas minua pettää!
ROLF JUTE. Pyhän Yrjön nimen kautta ja kautta kunniani vannon, että tehdyn lupaukseni täydellisesti suoritan!
OTTO RUD. (Osoittaa kädellänsä Antero Suurpäähän.) -- Sinä olet tuon miehen kurjan hengen pelastanut!