EBBA. Rolf Jute siis johtaa heitä? Etkö äsken niin sanonut?
SVEN. Hän sekä Otto Rud. -- Mutta kiiruhtakaa! Viholliset pian palajavat miehissä!
EBBA. (Itsekseen.) Haa! Käärmettä olen kyyhkyisenä tuudittanut, rosvoa sankarina sydämessäni säilyttänyt!
ASTEKO S. Minä en jätä hädän ja tuskan aikana syntymäkaupunkiani. Omatuntoni, koko raatikunta ja kaikki ihmiset soimaisivat minua siitä! Voi poloista Turkua! Kenessä löytäisit vihdoinkin suojaa, jos vanhimmat ja arvollisimmat asukkaistasi pötkisivät pakoon? -- Mutta naisten täytyy kohta lähteä!
EBBA. (Hyväillen isäänsä.) Rakas isäni! En minä jätä sinua, en luovu sinusta! -- Eroitettuna sinusta kuihtuisin niinkuin kukka, jonka myrsky repii siitä turpeesta, minkä helmassa se oli kasvanut. Ma tahdon kuolla -- jos niin tarvis olisi -- sinun kerallas, mutta kaukana sinusta en voi elää! -- Vaadi minulta mitä muuta tahansa, mutta älä vaadi minua lähtemään, rakas isäni!
ANTERO S. Armas lapseni!...
EBBA. Älä luule, että minä pelkään! En minä pelkää Tanskalaisia, jos he ihmisistä ovat muuttuneet pedoiksi! -- Niinkuin muinoin Judith, tahdon nyt minäkin riisua naisluontoni, tahdon viskata pois kaiken sen vienouden ja hempeyden, joka tekee naiset heikoiksi! Anna minulle miekka, hyvä isä! Minä taistelen sinun rinnallas ja jospa olisikin tuo Holofernes minun sydämelleni ollut rakkaampi muita ihmisiä maailmassa, niin tahdon kostaa hänelle taikka höyrytköön hänen kalpansa minun verestäni! -- Ainoastaan kuolleen ruumiini ylitse on Tuoni astuva sinun luokses!
ANTERO S. Rauhoita jo mieles, lapsi kultani!...
EBBA. Rauhoita mieles, sanot sinä, armas isäni! -- Rauhoittukoon luonto, koska ukkonen jyskyttää taivaan ja maan pieliä! -- Rauhoittukoon meri, koska raivoava myrsky liikuttaa sen sisimpiä sisuksia ja kauheasti pieksää sen tuskasta läähättävää rintaa! Rauhoittakoon yön pimeydessä autiohon korpeen eksynyt lapsi mielensä, rauhoit...
(Puhkea ttkemään.)
ANTERO S. Voi tyttäreni!
EBBA. Älä luule, että minä olen heikko! -- Rintani on vahvempi kuin haarniskaan puetun ritarin ja mieltäni eivät voi kaiken maailman kuolot hämmästyttää! -- Anna minulle vaan ase, niin saat havaita, että suonet tässä kädessäni ovat sitkeämmät kuin kypärin soljet ja kestävämmät kuin kalvava kaiho!
BABBRO. Tyttö! Tyttö! onko tässä aikaa haaveksia? Malta jo mieles ja ymmärrä, että miehille meistä on vaan estettä, vaivaa ja hankaluutta, Tule kinaamatta kauniisti kanssani! -- Vaan mihinkä meidät lähetät, hyvä veljeni?
EBBA. Älä vaadi minua lähtemään, armas isäni!
ANTERO S. Minun täytyy vaatia ... sinun täytyy lähteä! -- Abbedissa Brigittan luostarissa on minun lankoni. Hänen luonansa löydätte turvaa ja suojaa. -- (Josualle.) Mene valjastamaan hevonen rattaisin. Vanha Martti lähteköön ajomieheksi. Sinun apuas ehkä vastakin tarvitsen.
(Josua menee.)
EBBA. Onko se siis vakaa päätökses, viimeinen sanas, että minun pitää lähtemän?
ANTERO S. On.
EBBA. {Menee äkisti Sven'in tykö.) Olet sanonut minua rakastavasi, olet vakuuttanut, ettäs mielelläsi minun hyväkseni vertasikin vuodattaisit?
SVEN. Sen olen sanonut ja sanon nyt uudestaan, että joka hetki olen valmis kuolemaan sinun edestäs!
EBBA. Minun täytyy panna sinun rakkautes koetukselle. Sinun pitää vannoman minulle eräs pyhä vala!
SVEN. Ehdottomasti sen vannon!
EBBA. Vanno siis, ettäs kuolemahas asti puolustat isääni, ettäs ennemmin annat hakata itses kappaleiksi, kuin jätät hänen vihollisten valtaan!
SVEN. Pyhän Jumalan kautta vannon, että olisin tämän pyytämättäsikin tehnyt!
EBBA. Kiitos, Sven! -- Vaadi nyt minulta jotakin vastineeksi, jos haluat...
SVEN. Anna minulle kätes, Ebba! {Sulkee Ebban käden käsiinsä.) Suo minun katsella ihaniin silmiisi, katsella niin tarkoin, että niiden loiste välkkyy silmihin vielä haudan toisella puolella! Oi kuinka sun silmäykses lämmittävät sydäntäni! Joka saisi kuolemaansa asti ihailla niiden kirkkautta! Armas Ebba! Jos en sinua enää kohtaa täällä maailmassa, niin sanon sinulle nyt, että olen sinua sanomattomasti rakastanut, rakastanut enemmän kuin Jumalaani! -- Antamani lupauksen vastineeksi vaadin, ettäs silloin tällöin ystävyydellä muistelet minua, jos onneni niin suopi, että matkailen Manan tietä, ennenkuin taas kohtaan sinut!
EBBA. [Nojautuu Sven'in rintaa vastaan.) Armas, jalo heimolaiseni -- kuinka voisin sinua milloinkaan unhoittaa?
{Melske taas lähestyy.)
ANTERO S. Viholliset lähestyvät. -- Erotkaa, rakkaat lapseni!
EBBA. {Suutelee Sven'iä äkisti.) Jää hyvästi, armas Sven! {Sitte hän lankee isänsä kaulaan.) En sinua millään ehdolla tahtoisi jättää!