Tässä on nelilehtinen apila McBriden leiristä, se tuo sinulle hyvää
onnea uudelle vuodelle.
Tammikuun 9 p.
Tahdotko tehdä jotakin, Setä, joka turvaa iäisen autuutesi? Täällä
on eräs perhe, jonka tila on hirveän toivoton. Isä ja äiti ja neljä
näkyvää lasta -- kaksi vanhinta poikaa on lähtenyt maailmalle
etsimään rikkautta eikä ole lähettänyt mitään siitä kotiin. Isä
on tehnyt työtä lasitehtaassa ja saanut näivetystaudin -- se on
kauhean epäterveellistä työtä -- ja on nyt lähetetty sairaalaan.
Siihen menivät kaikki heidän säästönsä, ja perheen ylläpito on nyt
vanhimman tyttären niskoilla. Hän on kaksikymmentä neljä vuotta
vanha ja ompelee 1:50:n päiväpalkalla (silloin kun voi sen saada)
ja tekee koruompelua iltaisin. Äiti ei ole erittäin vahva ja on
äärimmäisen saamaton ja jumalinen. Hän istuu kädet ristissä,
kärsivällisen alistumisen perikuvana, sillävälin kun tytär tappaa
itsensä ylityöllä ja edesvastuuntunteella ja huolilla. Tyttö ei
käsitä kuinka he pääsevät lopputalven yli -- enkä minäkään käsitä.
Sadalla dollarilla saisi vähän hiiliä ja kenkiä lapsille niin että he
pääsisivät kouluun, ja jäisikin vielä vähän säästöä niin että hänen
ei tarvitsisi murehtia itseään kuoliaaksi kun joku päivä kuluu ilman
että hän saa työtä.
Sinä olet rikkain mies minkä tunnen. Etkö luule että saisit
säästetyksi sata dollaria? Se tyttö ansaitsee apua paljon paremmin
kuin minä koskaan olen ansainnut. Minä en pyytäisi muuten kuin tytön
tähden, en paljonkaan välitä siitä miten äidin käy, hän on sellainen
vanha kala.
Minua raivostuttaa kun ihmiset pyörittävät silmiään taivasta kohti
ja sanovat: "Ehkä se kaikki on vain parhaaksi", vaikka ovat aivan
kuollakseen varmat että niin ei ole. Nöyryys eli alistuminen eli
miksi suvaitsette sitä nimittää, on yksinkertaisesti voimatonta
velttoutta. Minä kannatan taistelevampaa uskontoa!
Me saamme hirvittäviä läksyjä filosofiassa -- koko Schopenhauer
huomiseksi. Professori ei näytä käsittävän että luemme muitakin
aineita. Hän on omituinen vanha otus, kulkee kasvot kohti pilviä ja
räpyttelee häikäistyneenä silmiään, kun sattumalta kohtaa edessään
kiinteätä maata. Hän koettaa silloin tällöin keventää luentojaan
leikkipuheilla -- ja me hymyilemme parhaamme mukaan, mutta vakuutan
sinulle että hänen vitsinsä eivät naurata. Kaiken aikansa oppituntien
välissä hän viettää pohtimiseen, onko aine todella olemassa vai
kuvitteleeko hän vain että se on.
Olen varma että ompelijatyttöni mieleen ei juolahdakaan muuta kuin
että se on!
Missä luulet uuden romaanini olevan? Paperikorissa. Voin itse nähdä
että siitä ei ole mihinkään, ja kun rakastava tekijä toteaa sen,
_mikä_ olisikaan arvostelevan yleisön mielipide?
Myöhemmin.
Kirjoitan sinulle, Setä, tautivuoteelta. Kaksi päivää olen maannut
nielurisat turvoksissa, kuumaa maitoa voin niellä, mutta siinä
kaikki. "Mitä ajattelivatkaan vanhempanne kun eivät otattaneet pois
noita rauhasia teidän vielä ollessanne lapsi?" halusi lääkäri tietää.
Siitä ei minulla totisesti ole aavistusta, mutta epäilen mahtoivatko
he paljonkaan ajatella minua.
Sinun
J.A.
Seuraavana aamuna.
Luin tämän juuri läpi ennenkuin suljen sen.
En ymmärrä _miksi_ näen elämän niin sumun vallassa. Kiirehdin
vakuuttamaan sinulle että olen nuori ja onnellinen ja tulvillani
elämää, ja luotan että sinä olet samoin. Nuoruudella ei ole mitään
tekemistä syntymäpäivien kanssa, hengen _virkeyden_ kanssa vain, niin
että vaikka hiuksesi ovatkin harmaat, Setä, voit silti vielä olla
poika.
Kiintyneenä
JUDY.
Tammikuun 12 p.
_Rakas Mr. Ihmisystävä!_
Rahakirjeesi perhettäni varten tuli eilen. Tuhannet kiitokset!
Karkasin voimistelusta ja vein sen heille heti päiväaterian jälkeen,
ja olisit nähnyt tytön kasvot! Hän oli niin ihmeissään ja onnellinen
ja huojentunut että näytti melkein nuorelta, ja hän on vain
kaksikymmentä neljä. Eikö se ole surkeata!
Mutta nyt hänestä tuntuu kuin kaikki hyvä tulisi samalla kertaa.
Hänellä on vakinaista työtä kahdeksi kuukaudeksi eteenpäin -- joku
menee naimisiin, ja hän saa ommella kapiot.
"Kiitos hyvän Jumalan!" huudahti äiti tajutessaan sen tosiseikan,
että tuo pieni paperipalanen oli sata dollaria.
"Ei se ole hyvältä Jumalalta ollenkaan", sanoin minä, "se on Setä
Pitkäsääreltä." (Mr. Smith'iltä, sanoin.)
"Mutta hyvä Jumala sen pani hänen päähänsä", sanoi hän.
"Vielä mitä! Minä itse sen panin hänen päähänsä", sanoin minä.
Mutta joka tapauksessa, Setä, uskon että hyvä Jumala palkitsee sinua
sopivalla tavalla. Ansaitset kymmenen tuhannen vuoden armahduksen
kiirastulesta.
Kiitollisena sinun
JUDY ABBOTT.
Helmik. 15 p.
_Suvaitkoon Teidän Korkea-arvoisin Majesteettinne!_
Tänä aamuna nautein eineeksi kylmää kalkkunapiirakkaa ja
hanhenpaistia, ja lähetin noutamaan kupin teetä (kiinalaista juomaa),
jota en ole koskaan ennen maistanut.
Älä hermostu, Setä -- en minä ole menettänyt järkeäni, minä
vain lainailen Sam'l Pepys'iä. Luemme häntä Englannin historian
yhteydessä, alkuperäisiä lähteitä. Sallie ja Julia ja minä
keskustelemme nyt 1660:n kielellä. Kuule tätä:
"Menin Charing Crossiin nähdäkseni kun Majuri Harrison hirtettiin,
hukutettiin ja revittiin kappaleiksi: hän itse näytti niin reippaalta
kuin sellaisissa olosuhteissa suinkin saattaa." Ja tätä: "Syönyt
päivällistä erään naisen kanssa, joka kantaa kaunista surupukua
veljensä jälkeen, joka eilen kuoli pilkkukuumeeseen."
Hiukan aikaista alkaa huvitella, eikö totta? Eräs Pepysin ystävä
keksi hyvin ovelan tavan, millä kuningas saattoi maksaa velkansa
myymällä köyhille ihmisille vanhoja pilaantuneita elintarpeita. Mitä
sinä, uudistusten mies, ajattelet siitä? En usko että olemme meidän
päivinämme niin huonoja kuin sanomalehdet väittävät.
Samuel oli yhtä jännitetty vaatteistaan kuin kuka tyttö tahansa,
hän tarvitsi pukeutumiseensa viisi kertaa enemmän aikaa kuin hänen
vaimonsa -- se näyttää olleen aviomiesten kulta-aikaa. Eikö tämä
ole liikuttava alku? Näet että hän todella oli rehellinen. "Tänään
tuli kotiin hieno kultanappinen kamelottipukuni, joka maksaa minulle
paljon rahaa, ja rukoilen Jumalaa että kykenisin suorittamaan laskun."
Anna anteeksi että olen niin täynnä Pepystä, kirjoitan hänestä
erikoisainetta.
Mitä ajattelet, Setä? Itsehallinto-yhdistys on kumonnut kello
kymmenen säännön. Nyt saamme polttaa tulta kaiken yötä jos tahdomme,
sillä ehdolla vain ettemme häiritse toisia -- emme siis saa huvitella
suuremmassa määrin. Tulos on kaunis kuvaus ihmisluonteesta. Nyt kun
saisimme olla ylhäällä niin kauan kuin tahdomme, emme enää tahdo.
Päät alkavat nuokkua yhdeksältä, ja puoli kymmenen kynät putoavat
hervottomista käsistämme. Kello on puoli kymmenen nyt. Hyvää yötä.
Sunnuntaina.
Juuri palannut kirkosta -- saarnaaja Georgiasta. Meidän täytyy pitää
varamme, sanoo hän, ettemme kehitä älyämme tunteellisen luontomme
kustannuksella -- mutta minun mielestäni se oli köyhä, kuiva saarna.
Yhdentekevää mistä osasta Yhdysvaltoja tai Kanadaa he tulevat tai
minkä nimellisiä he ovat, aina saamme saman saarnan. Miksi maailmassa
he eivät mene poikakorkeakouluihin ja vaadi oppilaita varomaan, ettei
liian ahkera henkinen työ lannista heidän miehistä luontoansa?
Nyt on kaunis päivä -- kylmä ja jäinen ja kirkas. Heti päivälliseltä
pukeudumme Sallie ja Julia ja Marty Keene ja Eleanor Pratt
(ystäviäni, mutta sinä et tunne heitä) ja minä lyhyisiin hameisiin ja
kävelemme yli maitten mantereitten Crystal Springin taloon syömään
kananpaisti- ja vohveli-illallista, ja sitten pyydämme Mr. Crystal
Springiä tuomaan meidät kotiin häkkirattailla. Meitä odotetaan
takaisin seitsemäksi, mutta aiomme tänä iltana venyttää määräajan
kahdeksaksi.
Hyvästi, hyvä Sir.
Saan kunnian piirtää olevani
vilpittömin, alamaisin, uskollisin ja
tottelevaisin palvelijanne
JUDY ABBOTT.
Maaliskuun 5 p.
_Rakas Mr. Johtokunnan Jäsen!_
Huomenna on kuukauden ensimäinen keskiviikko -- väsyttävä päivä John
Grier Homessa. Kuinka he huokaavatkaan helpotuksesta kun kello tulee
viisi ja te taputatte heitä päähän ja poistutte! Mahdoitko sinä
(henkilökohtaisesti) koskaan taputtaa minua päähän, Setä? En usko --
muistissani ei tunnu olevan muita kuin lihavia Johtokunnan Jäseniä.
Vie kotiin rakkaat terveiseni -- todella rakkaat. Tunnen suoranaista
hellyyttä sitä kohtaan, kun katson taaksepäin neljän vuoden usvan
läpi. Kun ensin tulin korkeakouluun, olin ihan katkera, kun minulta
oli riistetty normaalimuoto lapsuutta, joka toisilla tytöillä oli
ollut, mutta nyt ei minusta tunnu enää vähintäkään sellaiselta. Pidän
tapaustani hyvin tavattomana seikkailuna. Se on kuin edullinen asema,
jossa saan seisoa syrjässä ja katsoa elämää. Kun nyt täysikasvuisena
astun elämään, avautuu minulle perspektiivi maailmasta, joka kokonaan
puuttuu toisilta, keskellä mylläkkää kasvatetuilta ihmisiltä.
Tunnen joukottain tyttöjä (Julia esimerkiksi), jotka eivät koskaan
tiedä että he ovat onnellisia. He ovat niin tottuneet onnen
tunteeseen että heidän aistinsa ovat turtuneet sille, mutta minun
on toista -- minä olen täysin varma elämäni jokaisena hetkenä että
olen onnellinen. Ja minä aion olla edelleen -- yhdentekevää mitä
epämiellyttävää tapahtuu. Aion katsoa epämiellyttäviä asioita
(myöskin hammassärkyä) mielenkiintoisiksi kokemuksiksi ja olla
iloinen kun tiedän miltä ne tuntuvat. "Oli taivas ylläni mikä
tahansa, minulla on rohkeutta uhmata kaikkia onnen vaiheita."
Älä sentään ota tätä uutta rakkauttani J.G.H:ta kohtaan liian
kirjaimellisesti. Jos minulla olisi viisi lasta kuten Rousseaulla,
en jättäisi niitä löytölastenkodin portaille ollakseni varma että ne
kasvatetaan yksinkertaisesti.
Sano ystävälliset terveiseni Mrs. Lippettille (se on luullakseni
totuudenmukaista, rakkaat olisi sentään vähän liian vahvaa) äläkä
unohda kertoa mikä kaunis luonne minusta on kehittynyt.
Kiintyneenä
JUDY.
LOCK WILLOW,
Huhtikuun 4 p.
_Rakas Setä!_
Huomaatko postileiman? Sallie ja minä kaunistamme Lock Willow'ta
läsnäolollamme pääsiäisluvan aikana. Päätimme että parasta mitä
voimme tehdä kymmenenä päivänämme oli tulla paikkaan, jossa on
hiljaista. Hermomme ovat nyt sillä asteella etteivät ne kestäisi
enää ainoatakaan ateriaa Fergussenissa. Päivällinen huoneessa, jossa
on neljäsataa tyttöä, on oikea tulikoe, jos on väsynyt. Hälinä on
sellainen ettei voi kuulla pöydän toisella puolella istuvien tyttöjen
puhetta, jolleivät he pane kättään megafoniksi ja huuda.
Me samoilemme yli kukkulain ja luemme ja kirjoitamme, ja meillä
on hauska, levollinen aika. Kiipesimme tänä aamuna "Pilvitöyrään"
huipulle, jossa Master Jervie ja minä kerran keitimme illallista --
tuntuu mahdottomalta että siitä on jo lähes kaksi vuotta. Saatoin
vielä nähdä paikan, missä tulemme savu on noennut kallion. On
omituista kuinka muutamat paikat liittyvät muutamiin ihmisiin, eikä
koskaan voi palata niihin ajattelematta heitä. Tunsin olevani perin
yksin ilman häntä -- kaksi minuuttia.
Mitä luulet minun toimineen viime aikoina, Setä? Rupeat uskomaan
että olen parantumaton -- minä kirjoitan kirjaa. Alotin kolme
viikkoa sitten ja ahmin sitä nyt täysin siemauksin. Olen keksinyt
salaisuuden. Master Jervie ja tuo kustantaja-ihminen olivat oikeassa,
kirjailija on uskottavin kun kirjoittaa asioista, jotka tuntee.
Ja tällä kertaa kirjoitan jostakin jonka tunnen -- tyhjentävästi.
Arvaa mikä on toiminnan paikka? John Grier Home! Ja siitä tulee
hyvä, minä uskon nyt että siitä tulee -- siinä kerrotaan vain pikku
mitättömyyksistä, joita tapahtui joka päivä. Olen realisti nyt.
Olen jättänyt romantiikan, mutta palaan siihen myöhemmin, kun oma
seikkailurikas tulevaisuuteni alkaa.
Tämä uusi kirja tulee valmiiksi -- ja ilmestyy! Saat nähdä vain.
Jos oikein tahtoo jotakin asiaa ja koettaa koettamistaan, saa sen
lopuksi. Olen koettanut neljä vuotta saada kirjettä sinulta -- enkä
ole vielä menettänyt toivettani.
Hyvästi nyt, Setä kulta.
(Minusta on hauska sanoa sinua Setä kullaksi, se kuuluu niin hyvältä.)
Kiintyneenä
JUDY.
P.S. Unohdin kertoa Lock Willow'n uutiset, mutta ne ovat perin
murheellisia. Hyppää tämän jälkikirjoituksen yli jollet tahdo
tunne-elämääsi aivan kuohuksiin.
Vanha Grove-parka on kuollut. Se tuli niin huonoksi ettei voinut enää
purra ja heidän täytyi ampua se.
Viime viikolla tappoi kärppä tai näätä tai rotta yhdeksän kananpoikaa.
Yksi lehmistä on sairas, ja meidän piti kutsua eläinlääkäri Bonnyrigg
Four Cornersista. Arnasai valvoi koko yön syöttääkseen lehmälle
liinaöljyä ja whiskyä. Mutta meillä on kauhea epäluulo, että sairas
lehmäparka ei saanut mitään muuta kuin liinaöljyä.
Hempeämielinen Tommy (kirjava kissa) on kadonnut, pelkäämme että se
on joutunut satimeen.
Maailmassa on paljon huolia!
Toukokuun 17 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Tämä tulee olemaan äärimmäisen lyhyt, sillä olkapäätäni särkee kun
vain näenkin kynän. Luentomuistiinpanoja kaiken päivää, kuolematonta
romaania iltaisin, siinä on liian paljon kirjoittamista.
Diploomienjako ensi keskiviikosta kolmen viikon taa. Minusta sinä
voisit tulla tekemään tuttavuuttani -- vihaan sinua jollet tule!
Julia kutsuu Master Jervien, joka kuuluu hänen perheeseensä, ja
Sallie kutsuu Jimmie McBriden, joka kuuluu hänen perheeseensä, mutta
kenen minä voin kutsua? Sinut vain tai Mrs. Lippettin, ja hänestä en
huoli. Ole hyvä ja tule.
Sinun, rakkaudessa ja kirjoituskouristuksessa,