Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1918.
_Sinulle_.
"Sininen keskiviikko".
Joka kuukauden ensimäinen keskiviikko oli Ihan Kamala Päivä --
se päivä oli kauhea odottaa, tuima kestää ja hyvä unohtaa pian.
Joka lattian piti olla tahraton, joka tuolin tomuton, joka vuoteen
rypytön. Yhdeksänkymmentä seitsemän pientä vikuroivaa orpolasta oli
hangattava puhtaiksi, kammattava ja napitettava vastatärkättyihin
puuvillamekkoihin, ja kaikki yhdeksänkymmentä seitsemän oli
opetettava käyttäytymään hyvin ja sanomaan "Kyllä, sir", "Ei, sir",
aina kun Johtokunnan Jäsen puhui.
Se oli tuskallinen päivä, ja Jerusha Abbot parka, joka oli vanhin
orpolapsi, sai kantaa kuumimman helteen. Mutta tämänkertainen
ensimäinen keskiviikko laahautui vihdoin loppuunsa, kuten sen
edeltäjätkin. Jerusha pääsi pujahtamaan ruokakomerosta, jossa oli
levittänyt voileipiä orpokodin vieraille, ja palasi yläkertaan
suorittamaan säännöllistä työtään. Hänen erikoishuolenaan oli huone
F, jossa yksitoista pientä palleroista, neljästä seitsemään, piti
hallussaan yhtätoista pientä, riviin asetettua vuodetta. Jerusha
kokosi holhokkinsa, oikaisi heidän rypistyneet mekkonsa, kuivasi
heidän nenänsä ja lähetti heidät järjestyneessä ja halukkaassa
rivissä ruokasalia kohti, jossa heillä oli edessään autuas
puolituntinen leivän ja maidon ja luumuvanukkaan ääressä.
Sitten hän lysähti ikkunalaudalle ja painoi jyskyttävät ohimonsa
kylmää lasia vastaan. Hän oli sinä aamuna ollut liikkeellä viidestä
saakka, tehnyt jokaisen käskyjä, saanut toreja ja sysäyksiä
hermostuneelta johtajattarelta. Mrs. Lippett ei kulissien takana aina
säilyttänyt tuota tyventä ja mahtavaa arvokkuuttaan, joka uhkui hänen
olemuksestaan, kun Johtokunnan Jäsenet ja naisvieraat tulivat taloon.
Jerusha katseli ulos yli leveän, jäätyneen ruohokentän, suuren,
rautaisen aitauksen, joka oli orpokodin rajana, alas aaltoilevalle
harjanteelle, jossa siellä täällä oli siroteltuina maakartanoita, ja
kylään, jonka savupiiput kohosivat alastomien puiden keskeltä.
Päivä oli päättynyt -- täysin onnellisesti, mikäli hän tiesi.
Johtokunnan Jäsenet ja tarkastuskomitea olivat tehneet kierroksensa
ja lukeneet lausuntonsa ja juoneet teensä ja kiirehtivät nyt kotiin
omien iloisten takkavalkeittensa ääreen unohtamaan vaivalloiset
pikku turvattinsa taaskin kuukaudeksi. Jerusha kumartui eteenpäin
ja katseli uteliaana -- ja hieman surullisena -- tuota vaunujen
ja automobiilien virtaa, joka vieri orpokodin portista ulos.
Mielikuvituksessaan hän seurasi ensin toisia, sitten toisia
ajoneuvoja suuriin taloihin siellä täällä pitkin mäenrinnettä. Hän
kuvitteli itse istuvansa tuollaisissa vaunuissa, turkistakki yllä ja
höyhenillä koristettu samettihattu päässä, taaksepäin nojautuneena,
ja sanovansa ajajalle välinpitämättömästi: "Kotiin." Mutta kodin
kynnyksellä kuva sumeni.
Jerushalla oli mielikuvitus -- mielikuvitus, joka vielä tuottaisi
hänelle ikävyyksiä, niin oli Mrs. Lippett sanonut, jollei hän olisi
varuillaan -- mutta niin vilkas kuin se olikin, ei se voinut viedä
häntä porttikäytävää pitemmälle taloihin, joiden sisälle hän olisi
tahtonut päästä. Poloinen, kiihkeä, seikkailunhaluinen pikku Jerusha
ei koko seitsemäntoista vuoden iässään ollut jalallaan astunut
tavallisen talon sisäpuolelle; hän ei osannut kuvitella jokapäiväistä
elämänmenoa noiden toisten ihmisolentojen parissa, jotka elivät
elämäänsä häiriintymättä orpolapsista.
Je-ru-sha Abbot
sinua tarvitaan
kansliassa
ja paras on
että lähdet kohta!
Tommy Dillon, joka oli ollut mukana kuorossa, tuli laulellen portaita
ylös ja pitkin käytävää, ja hänen loilotuksensa tuli äänekkäämmäksi
mikäli hän lähestyi huonetta 7. Jerusha riistäytyi irti ikkunasta ja
kävi jälleen kohtaamaan elämän vaikeuksia.
"Kuka tarvitsee?" katkaisi hän Tommyn laulun, äänessä terävän levoton
sävy.
Mrs. Lippett kansliassa
ja taitaa olla vihainen.
Ah-amen!
lauloi Tommy hurskaasti, mutta hänen äänensä ei ollut kokonaan
pahanilkinen. Paatuneimmassakin orpolapsessa oli myötätuntoa
hairahtunutta sisarta kohtaan, joka kutsuttiin kansliaan vihastuneen
johtajattaren eteen, ja Tommy piti Jerushasta, vaikka tämä väliin
ravistikin häntä käsivarresta ja miltei hankasi pois hänen nenänsä.
Jerusha lähti pitemmittä puheitta, mutta hänen otsallaan oli kaksi
yhdensuuntaista viivaa. Hän pohti mielessään, mikä nyt oli voinut
mennä hullusti. Eivätkö voileivät olleet kyllin ohuita? Oliko
pähkinäkaakuissa kuoria? Oliko joku naisvieras nähnyt reiän Susie
Hawthornin sukassa? Oliko -- oi kauhua! -- joku noista F-huoneen
pikku enkeleistä "höystänyt" Johtokunnan Jäsentä?
Pitkässä alaeteisessä ei ollut vielä sytytetty valoja, ja kun Jerusha
tuli alas, oli viimeinen Johtokunnan Jäsen lähtemäisillään ovesta,
joka vei porttikäytävään. Jerusha ehti saada vain aivan epämääräisen
vaikutelman miehestä -- ja se vaikutelma oli pelkkää pituutta. Mies
huiskutti kädellään autolle, joka odotti kaartuvassa käytävässä. Kun
auto lähti liikkeelle ja lähestyi, kulkien pienen matkaa eteenpäin,
niin sen häikäisevät etulyhdyt loivat hänestä kovan varjon eteisen
seinälle. Varjossa näkyi hullunkurisen pitkät käsivarret ja jalat,
jotka venyivät pitkin eteisen lattiaa ja ylös seinille. Se oli
totisesti kuin suunnaton, huiskuttava setä pitkäsääri. [Engl.
sana _Daddy-Long-Legs_ merkitsee myöskin erästä pitkäjalkaista
kovakuoriaista.]
Jerushan huolestunut ilme vaihtui nopeaksi nauruksi. Hän oli
luonnostaan aurinkoinen sielu, ja oli aina tarttunut kiinni
pienimpäänkin hauskutuksen mahdollisuuteen. Jos niin painostavasta
tosiseikasta kuin eräästä Johtokunnan Jäsenestä voi saada jotakin
hupia, oli se kerrassaan odottamaton onni. Hän tuli kansliaan aivan
virkistyneenä ja astui Mrs. Lippettin eteen hymyilevin kasvoin. Hänen
ihmeekseen oli johtajatarkin, jollei nyt suorastaan hymyssäsuin, niin
ainakin huomattavan ystävällinen; hänen kasvoillaan oli miltei yhtä
hauska ilme kuin se, minkä hän puki ylleen vieraskäyntejä varten.
"Istu, Jerusha, minulla on jotakin sanottavaa sinulle."
Jerusha istahti lähimmälle tuolille ja odotti miltei henkeä
pidättäen. Auto suhahti ikkunan ohi. Mrs Lippett katsoi sen jälkeen.
"Kiinnititkö huomiosi herrasmieheen, joka juuri lähti?"
"Minä näin hänen selkänsä."
"Hän on meidän mahtavimpia Johtokunnan Jäseniämme ja on lahjoittanut
suuria rahasummia orpokodin ylläpitoa varten. Minulla ei ole lupa
mainita hänen nimeänsä, hän erityisesti pani ehdoksi, että saisi
pysyä tuntemattomana."
Jerushan silmät hieman levisivät; hän ei ollut tottunut siihen että
hänet kutsuttiin kansliaan keskustelemaan johtajattaren kanssa
Johtokunnan Jäsenten päähänpistoista.
"Tämä herrasmies on kiinnittänyt huomionsa useihin meidän poikiimme.
Muistatko Charles Bentonin ja Henry Freisen? Heidät molemmat kustansi
korkeakouluun Mr. -- hm -- tämä Johtokunnan jäsen, ja molemmat ovat
kovan työn ja menestymisen avulla maksaneet takaisin rahan, joka
oli niin jalomielisesti kulutettu. Muuta maksua ei tämä herrasmies
halua. Tähän saakka hänen ihmisystävällisyytensä on kohdistunut vain
poikiin; en ole koskaan kyennyt herättämään hänessä vähintäkään
mielenkiintoa laitoksen tyttöihin, ansaitsivat he sen sitten miten
tahansa. Hän ei välitä tytöistä, sen voin sanoa sinulle."
"Ei, ma'am", mumisi Jerusha, koska näytti siltä että tässä kohden
odotettiin jonkinlaista vastausta.
"Tämänpäiväisessä kokouksessa otettiin puheeksi kysymys sinun
tulevaisuudestasi."
Mrs. Lippett antoi pienen hiljaisuuden seurata puhettaan ja jatkoi
sitten hitaalla ja rauhallisella tavalla, joka pani hänen kuulijansa
äkkiä pingoittuneet hermot äärimmäisen ankaralle koetukselle.
"Tavallisesti, niinkuin tiedät, ei lapsia pidetä täällä kun he ovat
täyttäneet kuusitoista vuotta, mutta sinun suhteesi tehtiin poikkeus.
Olit lopettanut meidän koulumme neljätoistavuotiaana, ja koska olit
suoriutunut hyvin opinnoissasi -- et aina, se minun täytyy sanoa,
käytöksessäsi -- päätettiin antaa sinun käydä oppikoulua kylässä.
Nyt lopetat senkin, ja tietenkään ei orpokoti enää voi vastata
elatuksestasi. Nytkin jo olet saanut kaksi vuotta enemmän kuin
useimmat."
Mrs. Lippett sivuutti sen tosiseikan, että Jerusha oli näinä kahtena
vuonna tehnyt kovaa työtä elatuksensa puolesta ja että laitoksen etu
aina oli ollut ensi sijalla ja hänen kasvatuksensa toisella. Päivinä
sellaisina kuin tämäkin hänen täytyi jäädä kotiin puuhaamaan.
"Niinkuin sanoin, otettiin puheeksi kysymys sinun tulevaisuudestasi,
ja päiväkirjasi tutkittiin -- tutkittiin perinpohjin."
Mrs. Lippett suuntasi moittivan katseen syytettyjen penkille, ja
vanki näytti syylliseltä, koska sitä nähtävästi odotettiin -- ei
siksi että hän olisi voinut muistaa mitään silmäänpistävän mustia
sivuja päiväkirjassaan.
"Tietenkin olisi luonnollisin menettelytapa sinunlaisesi suhteen
toimittaa sinulle paikka, jossa voisit ruveta tekemään työtä, mutta
sinä olet menestynyt koulussa erinäisissä opinhaaroissa; näyttääpä
siltä että edistymisesi englanninkielessä on ollut loistavaa.
Miss Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaamme, on myöskin
kouluneuvoston jäsen; hän on keskustellut äidinkielen opettajasi
kanssa ja puhui kokouksessa puolestasi. Hän myöskin luki ääneen
kirjoittamasi lastun nimeltä 'Sininen Keskiviikko'."
Jerushan syyllinen ilme ei tällä kertaa ollut teeskennelty.
"Minusta tuntuu että osoitit hyvin vähän kiitollisuutta saattaessasi
naurunalaiseksi laitoksen, joka on tehnyt niin paljon puolestasi.
Jollet olisi onnistunut olemaan sukkela, epäilen, tokko sinulle olisi
annettu anteeksi. Mutta sinun onneksesi Mr. --, se on, tuo herra,
joka äsken lähti -- näyttää omaavan ylenmääräisen huumorin lahjan.
Tuon nenäkkään paperin perusteella hän on tarjoutunut lähettämään
sinut korkeakouluun." [Alkukielellä _college_, amerikkalainen
oppilaitos ylemmän koulun ja yliopiston välillä.]
"Korkeakouluun?" Jerushan silmät levisivät suuriksi.
Mrs. Lippett nyökäytti päätään.
"Hän jäi keskustelemaan kanssani ehdoista. Ne ovat tavattomat. Tuo
herrasmies on epävakainen, minun täytyy sanoa. Hän uskoo että sinussa
on omintakeisuutta, ja aikoo kasvattaa sinusta kirjailijan."
"Kirjailijan?" Jerushan mieli turtui. Hän kykeni vain toistamaan Mrs.
Lippettin sanat.
"Se on hänen toivomuksensa. Tuleeko siitä mitään, sen on tulevaisuus
osoittava. Hän antaa sinulle hyvin runsaan koulurahan, melkein
liiankin runsaan sinunlaisellesi tytölle, joka ei koskaan ole saanut
mitään kokemusta rahan käsittelystä. Mutta hän on suunnitellut asian
yksityiskohtia myöten, enkä katsonut voivani tehdä mitään ehdotuksia.
Sinä jäät tänne vielä kesäksi ja Miss Pritchard on ystävällisesti
tarjoutunut valvomaan pukuvarastosi täydentämistä. Maksu ylläpidosta
ja opetuksesta suoritetaan suoraan korkeakouluun, ja lisäksi saat
niiden neljän vuoden aikana, jotka siellä olet, kolmekymmentäviisi
dollaria kuussa käsirahaa. Se tekee sinulle mahdolliseksi päästä
samaan asemaan kuin muutkin opiskelijat. Rahat lähettää tämän herran
yksityissihteeri sinulle kerran kuussa ja siitä hyvästä on sinun
kirjoitettava kuittauskirje kerran kuussa. Se on -- sinun ei tarvitse
kiittää häntä rahasta, hän ei tahdo että siitä mainitaan, mutta sinun
tulee kirjoittaa kirje, jossa kerrot opintojesi edistymisestä ja
jokapäiväisen elämäsi yksityiskohdista. Juuri sellaisia kirjeitä kuin
kirjoittaisit vanhemmillesi, jos he eläisivät."
"Nämä kirjeet on osoitettava Mr. John Smithille ja lähetettävä
sihteerin kautta. Herran nimi ei ole John Smith, mutta hän haluaa
pysyä tuntemattomana. Sinulle hän ei koskaan tule olemaan muuta
kuin John Smith. Syy miksi hän tahtoo kirjeesi on se, että hänen
mielestään mikään ei siinä määrin kehitä luontevaa kirjallista
sanontaa kuin kirjeiden kirjoittaminen. Koska sinulla ei ole
perhettä, jonka kanssa olisit kirjevaihdossa, haluaa hän sinua
kirjoittamaan tällä tavalla, ja hän tahtoo myöskin seurata
edistymistäsi. Hän ei koskaan aio vastata kirjeisiisi eikä
vähimmälläkään tavalla kiinnittää niihin huomiota erikseen. Hän
vihaa kirjeiden kirjoittamista eikä tahdo saada sinusta taakkaa.
Jos joskus sattuisi jotakin sellaista, joka saisi vastauksen
näyttämään välttämättömältä -- kuten siinä tapauksessa että sinut
karkoitettaisiin koulusta, mikä nyt toivottavasti ei sentään tapahdu
-- voit kääntyä Mr Griggs'in, hänen sihteerinsä, puoleen. Nämä
kirjeet kerran kuukaudessa ovat ehdottomasti välttämättömiä sinun
puoleltasi; ne ovat ainoa maksu mitä Mr. Smith pyytää, niin että
sinun tulee olla yhtä säännöllinen niiden lähettämisessä kuin jos
maksaisit laskun. Toivon että kirjeesi aina ovat kunnioittavia
sävyltään ja herättävät luottamusta kehitykseesi. Sinun tulee muistaa
että kirjoitat John Grier Homen Johtokunnan Jäsenelle."
Jerushan silmät etsivät ikävöiden ovea. Hänen päänsä oli kiihtymyksen
huumassa, ja hän vain toivoi pääsevänsä Mrs. Lippettin typeryyksiä
pakoon ja ajattelemaan. Hän nousi ja astui kokeeksi askelen
taaksepäin. Mrs. Lippett pidätti häntä kädenliikkeellä; tässä oli
tilaisuus saarnaamiseen, jota ei saanut jättää käyttämättä.
"Minä uskon että olet edes kunnollisesti kiitollinen tästä perin
harvinaisesta onnesta, joka on tullut osaksesi? Ei monikaan tyttö
sinun asemassasi saa koskaan sellaista nousun tilaisuutta maailmassa.
Sinun tulee aina muistaa --"
"Minä -- kyllä, ma'am, kiitos. Minä luulen -- jos siinä on kaikki --
että minun pitää mennä neulomaan paikka Freddie Perkinsin housuihin."
Ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja Mrs. Lippett jäi katsomaan siihen
leukapielet auki, saarna tulossa jo keskellä ilmaa.