1.
Mitä matkustaja näkee Nivellesin tiellä.
Viime vuonna (1861), eräänä kauniina toukokuun aamuna, kulki muuan
matkustaja, tämän tarinan kertoja, Nivellesistä la Hulpea kohti. Hän
asteli jalan. Hän seurasi leveätä kivitettyä ajotietä, jota puurivit
reunustivat ja joka milloin nousi, milloin laski niiden ylänteitten
mukaan, mitkä täällä suunnatonten aaltojen lailla seurasivat toinen
toistaan. Hän oli jo kulkenut Lilloisin ja Bois-Seigneur-Isaacin ohi.
Hän huomasi lännessä Braine-l'Alleudin liuskakivikatteisen
kirkontornin, joka näyttää alassuin käännetyltä saviastialta.
Hiljattain oli hän sivuuttanut kummullaan törröttävän metsän ja
muutaman poikkitien kulmassa kyhjöttävän kapakan, jonka päädyssä
upeilivat sanat: _Neljän tuulen kapakka. Échabeau, kahvila
matkustavaisille_. Lähellä kapakkaa näkyi vanha, lahonnut pylväs, jonka
tauluun oli kirjoitettu: _Entinen tulli-asema n:o 4_.
Kapakasta kahdeksannes lieutä eteenpäin saapui hän pienen laakson
pohjaan, missä puro solisee tien kohdalle laitetun kaarisillan alitse.
Toisella puolen tietä täyttää laakson harvahko, mutta hyvin vihanta
metsä, joka toisella puolen hajoaa yksityisiksi puuryhmiksi ja jatkuu
niin niittyjä pitkin somasti ja ikäänkuin epäjärjestyksessä
Braine-l'Alleudiä päin.
Tien poskessa oikealla puolen oli jonkunlainen majatalo, nelipyöräiset
vankkurit oven edessä, sivulla aimo joukko humalasalkoja, aura, kasa
kuivia risuja vihannan pensasaidan juurella, tikapuut nojallaan
vanhaa vaunuvajaa vastaan, jonka väliseinät olivat oljista. Kalkki
savusi neliskulmaisessa kuopassaan. Nuori tyttö kitki peltoa, missä
suuri keltainen ilmoituslehti, luultavasti jäännöksenä jonkun
ilveilijäseurueen markkinanäytännöistä, pyörähteli ja tuiskahteli
tuulen ahdistamana. Aivan majatalon vierestä, muutaman lätäkön
reunatse, missä parvi ankkoja uiskenteli, painui huonosti kivitetty
polku pensastoon. Matkustaja kääntyi tälle polulle.
Ehdittyään satakunnan askelta ja kuljettuaan pitkin muuri-aitamaa, joka
polveutui varmaankin viidenneltätoista vuosisadalta ja jota koristi
terävä, suutakkain ladotuista kattotiileistä tehty harja, huomasi
hän vastassaan valtavan holvi-aukkoisen oven. Oven reunus oli
suorakulmainen, se oli laitettu vakavaan Ludvig XIV:n tyyliin ja sen
kumpaakin pieltä somistivat matalat, ympyriäiset korkokuvat. Sen
yläpuolella kohosi juhlallinen julkipuoli. Aivan oven vierestä juoksi
toinen muuri kohtisuorasti julkipuolta vastaan, muodostaen sen kanssa
suoran kulman. Kentällä oven edustalla virui kolme karhia, joiden läpi
kaikki toukokuiset kukat kurottivat päitään. Ovi oli kiinni. Sen sulki
kaksi ränsistynyttä ovenpuoliskoa, joita vanha ruostunut kolkutin
koristi.
Aurinko paistoi ihanasti. Puiden oksat värähtelivät vienoa toukokuun
värinäänsä, joka näyttää pikemmin johtuvan lintujen pesistä kuin
tuulen henkäyksistä. Muuan urhea pikkulintu, arvattavastikin
rakkaudenhaaveissaan, liritteli tarmonsa takaa suuressa puussa.
Matkustaja kumartui tarkastelemaan muuatta melkoisen suurta pyöreätä
aukkoa, joka oli aivan kuin mikäkin karttapallon säilykomero,
vasemmassa seinässä, oven syrjäpilarin juuressa. Samassa avautuivat
ovenpuoliskot, ja talonpoikaiseukko tuli näkyviin.
Hän huomasi matkustajan ja hänen tarkastelunsa esineen.
"Siihen on osunut ranskalainen tykinkuula", sanoi eukko.
Ja hän lisäsi:
"Katsokaahan tuonne ylemmäs, oveen, juuri tuon naulan viereen, siihen
on suuri musketin kuula kaivanut reijän, vaikkei olekkaan päässyt puun
läpi".
"Mikä onkaan tämän paikan nimi?" kysyi matkustaja.
"Hougomont", vastasi eukko.
Matkustaja oikaisi selkänsä. Hän kulki muutamia askeleita ja antoi
katseensa liitää yli pensasaitojen. Kaukana näköpiirin rajalla huomasi
hän puiden läpi pienen kummun ja sillä kummulla jotakin, joka näin
etäältä nähtynä kuvautui leijonaksi.
Hän seisoi Waterloon taistelukentällä.
2.
Hougomont.
Tämä oli siis Hougomont, surullinen paikka, häviön alku, ensimäinen
vastus, minkä kohtasi Waterloossa tuo Europan suuri halonhakkaaja, jota
kutsuttiin Napoleoniksi; ensimäinen oksa kirveen tiellä.
Muinoin oli se linna, nyt on se talonpoikaistalo vain. Asiantuntija
kutsuisi Hougomontia _Hugomonsiksi_. Tämän aatelislinnan rakensi näet
Hugo, Somerelin herra, sama, joka Villiersin luostarille lahjoitti sen
kuudennen kappalaistilan.
Matkamies työnsi oven auki, törmäsi porttikäytävässä vanhoihin
herrasvaunuihin ja astui pihalle.
Ensimäinen esine, mikä hänen silmiinsä osui tällä pienellä pihamaalla,
oli kuudenneltatoista vuosisadalta polveutuva porttikaari. Se siinä
törröttää kuin mahtavampikin holvikaari, yleisen häviön ympäröimänä.
Raunioista useinkin syntyy juhlallisin näky. Tämän kaaren läheltä
avautuu muuriin toinen kiilakivikaarinen portti Henrik IV:n ajoilta,
jonka läpi näkyvät kasvitarhan puut. Portin vieressä höyryää
lantatunkio, viruu kuokkia, lapioita ja rattaita. Pihalla on vielä
vanha kaivo kiviarkkuineen ja rautakeloineen. Siinä varsa kirmailee,
siinä kalkkuna pöyhisteleikse. Siinä on kappelikirkko, pienen
kellotornin koristamana, jonka seinää tukeissaan verhoaa kukkiva
päärynäpuu. Sellainen on tämä paikka, jonka valloittaminen jäi
Napoleonille unelmaksi vain. Jos hän olisi kyennyt saamaan haltuunsa
tämän pienen maa-alan, olisi se ehkä tuonut hänelle koko maailman.
Kanat siinä nyt tunkiota kuopivat. Murinaa kuuluu. Iso koira siellä
hampaitaan näyttää, englantilaisia muistuttaen.
Englantilaiset ovat tässä tehneet ihmeitä. Neljä komppaniaa Cooken
kaartilaisia piti siinä seitsemän tuntia puoliaan kokonaisen sotajoukon
vimmattuja ponnistuksia vastaan.
Nähtynä kartalla, rakennukset ja aitaukset mukaan otettuina, muistuttaa
Hougomont säännötöntä suorakulmiota, jonka yhdessä kulmassa olisi
aukko. Juuri tässä kulmassa on tuo eteläinen portti tai ovi, jota aivan
läheltä suojelee kivimuuri. Hougomontissa on kaksi porttia: eteläinen,
linnan portti ja pohjoinen, maalaistalon portti. Napoleon lähetti
Hougomontia vastaan veljensä Jérômen. Guilleminotin, Foyn ja Bachelun
osastot syöksyivät sen kimppuun, Reillen osasto siinä melkein kokonaan
uhrattiin, menestyksettä, ja Kellermannin kuulat eivät lopultakaan
voineet mitään näille sankarillisille muureille. Bauduinin kaksi
rykmenttiä saattoi töin tuskin vallata Hougomontin pohjoispuolen, mutta
Soyen rykmentit yrittelivät turhaan päästä sen eteläisen osan
herroiksi.
Maatilan rakennukset rajoittavat pihaa etelässä. Osa ranskalaisten
särkemää pohjoisporttia roikkuu seinään kiinnitettynä. Siinä on neljä
kahteen poikkipuuhun naulattua lankkua, joissa vielä näkyy hyökkäyksen
jälkiä.
Pohjoisportti, jonka ranskalaiset työnsivät kumoon ja jota on paikattu
muuriin ripustetun osan kohdalta, vetelehtii puoleksi avattuna pihamaan
perällä. Se sulki ennen pihaa pohjoisen puolelta turvaavan, alhaalta
kivestä, ylhäältä tiilistä tehdyn muurin neliskulmaisen aukon. Se on
tavallinen pihaportti, jonkalaisia näkee kaikkialla maalaistaloissa:
kaksi leveätä puoliskoa jykevistä lankuista. Muurin toisella puolen
aukenevat niityt. Raivoisa on ollut kiista tästä sisäänkäytävästä.
Kauvat aikoja nähtiin portin pielissä kaikenlaisia veristen käsien
merkkejä. Tässä menetti Bauduinkin henkensä.
Temmellyksen kiivaus tuntuu vieläkin tässä paikassa; kauhistus huokuu
täällä kaikkialta; kamppailun sekamelska on ikäänkuin kivettynyt tähän.
On kuin siinä vielä elettäisi, kuoltaisi. On kuin kaikki olisi
tapahtunut eilen. Muurit huokaavat kuolemantuskissaan, kivet
putoilevat, halkeamat huutavat; aukot ovat kuin haavoja; väärät,
värisevät puut näyttävät ponnistelevan pakoon.
Vuonna 1815 oli tässä pihassa paljon enemmän rakennuksia kuin nykyään.
Sittemmin hävitetyt talonosat muodostivat muinoin jos jonkinlaisia
seinämiä, kulmia ja sokkeloita. Englantilaiset olivat asettautuneet
siihen kuin linnoitukseen ikään. Ranskalaiset tunkeutuivat kyllä sinne,
mutta eivät voineet säilyttää asemaansa. Kappelin sivulta kohoaa
muuan linnan kylkirakennus, ainoa jäännös muuten Hougomontin
aateliskartanosta, rauniokasana, ikäänkuin halki leikattuna. Linnaa
käytettiin tähystystornina, kappelia suojavarustuksena. Siinä alkoi
teurastus. Ranskalaiset, joita ammuttiin kaikkialta: muurien takaa,
ylhäältä ullakoista, alhaalta kellareista, kaikista akkunoista,
kaikista ilmareijistä, kaikista kivien raoista, toivat risukimppuja ja
pistivät tuleen rakennukset ja miehet. Pommitukseen vastattiin
tulipalolla.
Läpi rautaristikoilla varustettujen akkunoiden näkyy vielä tässä
raunioiksi rauenneessa kylkirakennuksessa pahoin runneltuja
tiiliseinäisiä asuinhuoneita. Englantilaiset kaartilaiset olivat
sijoittuneet näihin huoneisiin. Alhaalta kattoon asti revenneet
kieruportaat näyttävät särjetyn simpukankuoren sisustalta. Portaissa on
kaksi kerrosta. Portaisiin, ylimmille askelmille ahdistetut ja
piiritetyt englantilaiset olivat hakanneet alemmat askelmat irti.
Tuolla nokkosissa on vielä röykkiö näitä leveitä sinisiä
kivimöhkäleitä. Kymmenkunta askelmaa on yhä kiinni seinässä;
ensimäiseen on hakattu kolmikärjen kuva. Nämä luoksepääsemättömät
askelmat istuvat vielä lujasti koloissaan. Muu osa portaita on kuin
mikäkin hampaaton leukaluu. Kaksi vanhaa puuta on siellä myöskin.
Toinen on kuollut, toista on haavoitettu juureen, mutta jo huhtikuussa
käy se aina vihannaksi taas. 1815 jälkeen on se ruvennut kasvamaan
porraskäytävässä.
Kappeliinkin on teurastus ulottunut. Jälleen rauhalliseksi muuttuneena
tarjoo sen sisusta oudon näyn. Ei siellä enää messuja lueta verilöylyn
jälkeen. Alttari on kuitenkin jäänyt paikoilleen, karkeatekoinen
puu-alttari, kallellaan rosoista kivitaustaa päin. Neljä kalkilla
valkaistua seinää, ovi alttaria vastapäätä, kaksi kaari-akkunaa, oven
päällä suuri puinen ristiinnaulitunkuva, sen yläpuolella nelikulmainen,
heinätukolla täytetty ilma-aukko, nurkassa vanha rikkinäinen
akkunankehä lasinjäännöksineen, sellainen on tämä kappeli. Lähelle
alttaria on seinään naulattu pyhän Annan puukuva viidenneltätoista
vuosisadalta; Jeesuslapsen pään on pyssyn kuula murskannut.
Ranskalaiset pääsivät hetkiseksi kappelin herroiksi, mutta pian oli
pakko heidän sieltä poistua; lähtiessään pistivät he kappelin tuleen.
Liekit ovat siis täyttäneet tämän hökkelin; se on ollut kuin hehkuva
ahjo; ovi on palanut, lattia on palanut, puinen Kristus ei vain ole
palanut. Tuli on nuoleskellut sen jalkoja, joista on jäljellä vain
mustuneet tynkät, mutta on sitten pysähtynyt. Ihme, sanovat seudun
asukkaat. Päätön Jeesuslapsi ei ole ollut yhtä onnellinen kuin Kristus.
Seiniä peittävät kaikenlaiset kirjoitukset. Kristuksen jalkojen
lähettyvillä näkyy nimi: _Henquinez_. Sitten muita: _Conde de
Rio Maior, Marques y Marquesa de Almagro (Habana)_. Siellä on
ranskankielisiäkin nimiä, huudahdusmerkit kiukun osoitteeksi perässään.
Vuonna 1849 maalattiin seinät uudelleen valkoisiksi. Kansakunnat
sättivät siinä toisiaan.
Tämän kappelin kynnykseltä korjattiin muuan ruumis, jonka oli kirves
kädessä. Tämä ruumis oli aliluutnantti Legros.
Kappelista tultaessa näkyy vasemmalla kaivo. Niitä on kaksikin tällä
pihalla. Kysyttänee: miksi ei tässä ole ämpäriä eikä nostolaitteita?
Sentähden, ettei siitä enään ammenneta vettä. Miksi ei siitä enään
ammenneta vettä? Koska se on täynnä luurankoja.
Tästä kaivosta otti viimeksi vettä Wilhelm van Kylsom. Hän oli
talonpoika, asui Hougomontissa ja harjoitti puutarhanhoitoa. 18 päivänä
kesäkuuta vuonna 1815 pakeni hänen perheensä, piiloittautuakseen
metsien helmaan.
Metsä Villiersin luostarin ympärillä soi useiksi päiviksi ja useiksi
öiksi suojaa kaikille näille poloisille pakolaisille. Vielä tänä
päivänäkin osoittavat viidakkojen kätköissä muutamat näkyvät merkit,
niinkuin esim. vanhat hiiltyneet puut, paikkaa, mihin nämä vapisevat
ihmisparat olivat leiriytyneet.
Wilhelm van Kylsom jäi Hougomontiin, "linnaa suojelemaan", ja kyyristyi
kellarin nurkkaan. Englantilaiset keksivät hänet sieltä. Hänet
vedettiin esiin piilopaikastaan, ja sapelin iskuin pakotettiin tuo
pelästynyt mies kaikin tavoin palvelemaan taistelevia. Heidän oli jano;
tämä Wilhelm toi heidän juodakseen. Ylempänä mainitusta kaivosta
ammensi hän vettä. Monet joivat viimeisen siemauksensa. Tämän kaivon,
josta niin moni kuollut joi, täytyi kuolla itsensäkin.
Taistelun jälkeen tuli kiire haudata ruumiit. Kuolemalla on oma
omituinen tapansa häiritä voittoa, ja sen toimesta seuraa kunnian
kintereillä rutto. Tarttuva kuumetauti on riemuvoiton läheisin
seuralainen. Tämä kaivo oli syvä, ja siitä tehtiin hauta. Siihen
mätettiin kolmesataa ruumista. Ehkä pidettiin siinä liian kiirettä;
olivatkohan kaikki edes oikein kuolleita? Taru väittää, ettei niin
ollut laita. Hautaamisen jälkeisenä yönä piti kaivosta kuuluneen
heikkoja avunhuutoja.
Tämä kaivo on vallan erillään pihan keskellä. Kolmelta puolen ympäröi
sitä kolme puoleksi kivilohkareista, puoleksi tiilistä tehtyä
kehämuuria, jotka vuodesuojan siipien lailla kääntyvät toisiinsa päin
ja näyttävät muodostavan pienen kulmikkaan tornin. Neljäs puoli on
avoin. Siitä otettiin vettä. Keskimäisessä muurissa on muodoton aukko,
ehkäpä pommin puhkaisema. Tässä tornin tapaisessa oli kattokin, josta
enää vain poikkiparrut ovat jäljellä. Oikeanpuoleisen kehän
tukiraudoitus muodostaa ristin. Kumartuessa katoaa katse syvään
ympyriäiseen tiilikehykseen ja sen synkkenevään pimentoon. Kaivon
ympärillä peittävät nokkoset kehämuurien juuren.
Tällä kaivolla ei ole edessään sitä leveätä sinistä kivilohkaretta,
jonka tapaa kaikissa muissa belgialaisissa kaivoissa. Sinistä
kivilohkaretta vastaa tässä poikkihirsi, mihin nojaa viisi, kuusi
rumaa, rosoista ja käyrää pölkkyä, jotka näyttävät suurilta
luurangoilta. Ei ole tässä enään ämpäriä, ei ketjuja, ei kelaa; mutta
kivikaukalo siinä vielä on, johon ennen vettä kaadettiin. Sadevettä
siihen vielä nytkin kerääntyy, ja tuolloin tällöin pyrähtää siihen
lintu läheisestä metsästä janoaan sammuttamaan, heti taas lentääkseen
tiehensä.
Osa tätä raunioitunutta rakennusryhmää on kuitenkin vielä asuttu:
talonpoikaistalon osa. Tämän talonpoikaistalon portti aukeaa pihalle
päin. Sievän goottilaisen lukkolevyn vieressä on tässä portissa
viistoon asetettu, apilanmuotoinen rautaripa. Samassa kun
hannoverilainen luutnantti Wilda tarttui tähän ripaan, paetakseen
taloon, iski ranskalainen saarroskaivaja hänen kätensä kirveellä
poikki.
Taloa pitävän perheen isoisä oli juuri tuo mainittu puutarhuri van
Kylsom, joka on kuollut jo aikoja sitten. Muuan vanha harmaahapsi eukko
kertoi meille:
"Olin minäkin silloin mukana. Ikää oli kolmisen vuotta. Isompi sisareni
pelkäsi kovin ja itki. Meidät vietiin metsään. Minä olin äitini
sylissä. Pantiin korva maata vasten ja kuunneltiin. Minä matkin
kanuunaa ja ho'in: _pum, pum_."
Olemme jo maininneet, että yksi portti vie pihalta vasemmalle
kasvitarhaan.
Kasvitarha on kamalan näköinen.
Siinä on kolme osaa, tai voisimmepa sanoa, kolme näytöstä. Ensimäinen
osa on puutarha, toinen on kasvitarha, kolmas on metsä. Näitä kolmea
osaa ympäröi yhteinen aitaus, sisäänkäytävän lähellä linnan ja talon
rakennukset, vasemmalla pensasaita, oikealla muuri, perällä samoin.
Oikeanpuolinen muuri on tiilistä, perämuuri on kiveä. Käymme siis
ensiksi puutarhaan. Se on jaettu ylhäältä alas käytäviin ja lavoihin,
joihin joskus on istutettu viinimarjapensaita; mutta kaikkialla
rehoittaa nyt rikkaruoho ja villi kasvullisuus. Perällä on juhlallinen
nelikulmaisista kivistä kyhätty pengermä pylväslaitteineen. Tämä oli
aatelisherran puutarha tuota ensimäistä ranskalaista tyyliä, joka oli
muodissa ennen Lenôtrea. Nykyään on se raunioiden ja vattupensaiden
hallussa. Pylväiden päässä on palloja, jotka näyttävät kivikuulilta.
Nykyään on vielä neljäkymmentäkolme pylvästä pystyssä jalustoillaan;
muut ovat kaatuneet ruohostoon. Melkein kaikissa näkyy kuulan jälkiä.
Muuan katkennut pylväs on laskettu alimmalle askelmalle kuin taittunut
jalka ikään.
Tässä puutarhassa, joka on alempana kuin kasvitarha, ryhtyi kuusi
ensimäiseen kenttärykmenttiin kuuluvaa ranskalaista tarkk'ampujaa,
sitten kun he olivat tunkeutuneet tänne, eivätkä enää päässeetkään
poistumaan, kun heidät oli piiritetty ja ahdistettu kuin karhut
pesäänsä, vimmattuun taisteluun kahta hannoverilaista komppaniaa
vastaan, joista toinen oli aseistettu lyhyillä ratsupyssyillä.
Hannoverilaiset asettuivat pylväiden taakse ja ampuivat ylhäältä.
Ranskalaiset vastailivat urheasti alhaalta, vaikka olivatkin
kuusi kahtasataa vastaan, vaikka heillä olikin suojanaan vain
viinimarjapensaat, ja kestipä neljännestunti, ennenkuin heidät saatiin
hengiltä.
Nousemme muutamia askelmia ja tulemme näin puutarhasta varsinaiseen
kasvitarhaan. Täällä, tällä muutaman neliösylen alalla, kaatui
tuhatviisisataa miestä tunnin ajassa. Muuri näyttää haluavan alkaa
taistelun uudestaan. Ne kolmekymmentäkahdeksan ampumareikää, jotka
englantilaiset kaivoivat muuriin eri korkeuksille, ovat siinä vieläkin.
Kuudennentoista edessä on kaksi englantilaista hautakiveä. Ampumareikiä
on vain eteläisessä muurissa, päähyökkäys kun tuli siltä taholta.
Ulkopuolelta peittää tämän muurin näkyvistä tuuhea pensasaita.
Saapuessaan paikalle luulivat ranskalaiset joutuneensa tekemisiin
vain pensasaidan kanssa ja tunkeutuivat sen läpi, mutta tapasivatkin
muurin, lujan esteen ja väijyspaikan, englantilaiset sen turvissa,
kolmenkymmenen ampuma-aukon tuiskuttaessa pyrynä heidän päälleen
raehauleja ja kuulia; ja Soyen kaksi rykmenttiä menehtyi siihen.
Waterloo alkoi näin.
Mutta kasvitarha valloitettiin kuitenkin. Kun ei ollut tikapuita,
kiipesivät ranskalaiset muurille kynsin. Oteltiin mies miestä vastaan
puiden alla. Koko tämä ruohokenttä on ollut veren peittämä. Nassaun
pataljoona, seitsemänsataa miestä, tapettiin tähän. Ulkopuolelta on
muuri, jota vastaan Kellermannin kaksi patteria suunnattiin, tykkänään
kuulien raatelema.
Tässä kasvitarhassa huokuu yhtä hyvin kuin missään muussa tahansa
toukokuun henki. Silläkin on voikukkansa ja satakaunonsa, nurmi
vihoittaa siellä uhkeana, kyntöhevoset käyvät siellä laitumella,
liinavaatteita on ripustettu kuivamaan puiden väliin pingoitetuille
jouhiköysille, niin että kulkijan on tuon tuostakin pakko kumartua,
päästäkseen niiden alitse, ja kentällä vajoo jalka myyränreikiin.
Nurmikon keskellä näkyy kaatunut, viheriöivä puunrunko. Majuri
Blackmann nojasi siihen vetääkseen viimeisen henkäyksensä. Viereisen
suuren puun alle kaatui saksalainen kenraali Duplat; hän kuului yhteen
niitä ranskalaisia perheitä, jotka Nantesin julistuksen peruuttamisen
jälkeen pakenivat maasta. Aivan lähellä nuokkuu vanha sairas omenapuu,
jota on yritetty paikata olkisiteellä ja savella. Melkein kaikki
omenapuut ovat vanhuuttaan kaatumassa. Niissä ei ole ainuttakaan, joka
ei olisi saanut pyssynluotiansa tai rautakuulaansa. Kuolleiden puiden
luurankoja tapaa tuhkatiheään tässä kasvitarhassa. Korpit hyppelevät
oksilla. Perällä on metsä täynnä orvokkeja.
Bauduin tapettu, Foy haavoitettu, tulipalo, teurastus, verilöyly,
puro vimman sotkemaa englantilaista, saksalaista ja ranskalaista
verta, kaivo täynnä ruumiita, Nassaun ja Braunschweigin rykmentit
nujerrettu, Duplat tapettu, Blackmann tapettu, englantilaiset
kaartilaiset silvottu, kaksikymmentä ranskalaista pataljoonaa niistä
neljästäkymmenestä, jotka kuuluivat Reillen osastoon, melkein tykkänään
hävitetty, kolmetuhatta ihmistä hakattu mäsäksi, kuristettu, ammuttu,
poltettu, yksistään tässä kurjassa Hougomontin rauniokasassa. Ja kaikki
tämä siksi, että nyt talonpoika sanoo matkustajalle: _Herra, antakaapa
mulle kolme frangia ja luvallanne selitän minä Teille koko Waterloon
jutun!_
3.