Tunteellinen ovenvartija.
"Mustetolpot", huomautti Patty, imien loukkaantunutta peukaloaan,
"eivät nähtävästi ole tarkoitetut nupien naulaamista varten.
Tarvitsisin välttämättä vasaran."
Tämä huomautus jäi vastausta vaille, ja Patty laskeutui alas
pystyportaiden ylimmältä astuimelta ja meni huonetoverinsa luo, joka
istui lattialla ottamassa esille vaatearkusta sohvatyynyjä ja verhoja.
"Priscilla", sanoi hän pyytäen, "sinulla ei ole mitään tekemistä.
Menepäs noutamaan Petersiltä vasara."
Priscilla nousi vastahakoisesti. "Luulen, että ainakin viisikymmentä
tyttöä on jo käynyt sitä pyytämässä."
"Viis' siitä, hänellä on omansa takataskussaan. Lainaa se. Ja Pris",
-- huusi Patty vielä hänen jälkeensä -- "pyydä sitten, että hän
lähettää jonkun miehen ottamaan tämän astiakaapin oven saranoiltaan."
Sillävälin istuutui Patty portaiden ylimmälle astuimelle ja katseli
allaan olevaa sekamelskaa. Itämainen, ruo'oista tehty nojatuoli,
jonka kädensijat olivat jokseenkin pahoin kuluneet, muutamia
pienempiä erilaisia tuoleja, kaksi pulpettia, sohva, pöytä ja kaksi
vaate-arkkua olivat yhdessä läjässä keskellä huonetta. Lattia,
sikäli kuin sitä voi sieltä täältä huonekalujen lomasta huomata, oli
ruohon-viheriän maton peitossa, kun taas ikkuna- ja oviverhot olivat
räikeän karmosiinipunaisia.
"Tuskinpa vaan kukaan", ajatteli Patty itsekseen katsellessaan
kalustoa, "kutsuisi tätä värien sopusoinnuksi."
Samassa koputettiin ovelle. "Sisään", sanoi hän.
Ovelle ilmestyi siniseen, nilkkaan asti ulottuvaan, liinaiseen
merimiespukuun puettu tyttö, jolla oli pitkä hiuspalmikko niskassaan.
Patty tutki häntä ääneti. Tytön silmät harhailivat hämmästyneinä
ympäri huonetta ja kiintyivät lopuksi portaiden huipulle.
"Minä -- minä olen 'nahkiainen'" ["nahkiaisiksi" kutsuttiin
ensikurssilaisia], aloitti hän.
"Mutta, rakas ystävä", mutisi Patty ikäänkuin anteeksi pyytäen, "minä
olisin luullut Teitä yläluokkalaiseksi; mutta" -- viitaten kädellään
lähintä vaate-arkkua -- "tulkaa sisään ja istukaa. Minä tarvitsen
Teidän neuvoanne. Tässä esimerkiksi on vihreitä värivivahduksia",
sanoi, hän ikäänkuin jatkaen keskustelua, "jotka eivät niinkään
huonosti sovi yhteen punaisen kanssa; mutta sanokaa suoraan, sopiiko
_tuo_ vihreä vivahdus mihinkään?"
"Nahkiainen" katsoi vuoroin Pattya vuoroin mattoa ja hymyili
epävarmasti. "Ei", sanoi hän, "sitä minä en luule."
"Tiesin, että sanoisitte niin", huudahti Patty, huoaten
helpoituksesta. "Mutta mitä sitten neuvoisitte meidän tekemään sille?"
"Nahkiainen" joutui hämilleen. "En tiedä, ellette ota sitä pois",
änkytti hän.
"Sepä mainiota!" huudahti Patty. "Kummallista, ettemme ole ennen
tulleet sitä ajatelleeksi."
Priscilla palasi samassa takaisin ilmoittaen: "Peters on epäluuloisin
mies, minkä olen koskaan tuntenut!" Mutta hän vaikeni äkkiä
huomatessaan "nahkiaisen."
"Priscilla", sanoi Patty ankarasti, "ethän vain liene ilmaissut, että
ripustamme verhoja seinille."
"Koetin välttää sitä", sanoi Priscilla, "mutta hän luki totuuden
silmistäni. Hän oli tuskin katsahtanut minuun kun hän sanoi:
'Kuulkaapas neiti, tiedättehän Te, että on vastoin sääntöjä ripustaa
verhoja seinille ja lyödä nauloja rappaukseen, ja minä en luule
Teidän tarvitsevan ollenkaan vasaraa'."
"Hävytön olento!" huudahti Patty.
"Mutta", jatkoi Priscilla nopeasti, "minä pistäysin tullessani
Georgie Merrilesin luo ja lainasin hänen vasaransa. Oh, olin vähällä
unohtaa", lisäsi hän, "Peters sanoi, ett'emme saa ottaa ovia pois
saranoiltaan -- että niin pian kuin me olemme ottaneet omamme pois
paikoiltaan, niin viisisataa muuta nuorta neitosta tahtoo tehdä
samoin ja silloin riittää puolelle tusinalle miehiä koko kesäksi
työtä asettaessaan niitä taas paikoilleen."
Pattyn otsa vetäytyi pahaaennustavaan ryppyyn ja "nahkiainen" kysyi
pelokkaasti: "Kuka on Peters?"
"Peters", sanoi Priscilla, "on lyhyt, vääräsäärinen herrasmies,
jolla on punainen Van-Dyck-parta, ja jonka varsinainen arvonimi on
ovenvartija, mutta joka tosiasiassa on diktaattori. Jokainen pelkää
häntä -- myöskin Prexy."
"En minä kuitenkaan", sanoi Patty, "ja", lisäsi hän päättävästi, "tuo
ovi täytyy saada pois, sanokoonpa hän sitä tai tätä ja luulen, että
saamme siis ottaa sen itse."
Hänen silmänsä kiintyivät jälleen mattoon ja hänen katseensa
kirkastui. "Oh, Pris, meillä on uusi oivallinen suunnitelma. Tämä
pikku ystäväni ei sano pitävänsä matosta ollenkaan ja ehdottaa, että
ottaisimme sen pois ja maalaisimme lattian mustalla värillä. Olen
hänen kanssaan samaa mieltä siinä", lisäsi hän, "että flaamilainen
tammilattia ryijyllä peitettynä olisi paljon kauniimpi."
Priscilla katsoi epäilevästi "nahkiaiseen" ja sitten lattiaan.
"Luuletteko, että he suostuvat siihen?"
"Sitä emme koskaan kysy heiltä", sanoi Patty.
"Nahkiainen" nousi veltosti ylös. "Minä tulin", sanoi hän epäröiden,
"ottamaan selvää -- minä sain kuulla, että tytöt lainaavat vanhoja
kirjojaan, ja minä ajattelin, että jos Te tahtoisitte --"
"Tahtoisitte!" sanoi Patty vakuuttavasti, "me lainaamme sielummekin
viidestäkymmenestä centistä lukukaudessa."
"Se -- se oli latinan sanakirja, jota minä olisin tarvinnut", sanoi
"nahkiainen", "ja viereisen huoneen tytöt sanoivat, että Teillä on
kenties sellainen."
"Ja kaunis onkin", sanoi Patty.
"Mitä vielä", keskeytti Priscilla. "Hänen kirjastaan ovat kaikki
lehdet O:sta R:ään poissa ja se on muutenkin aivan repaleinen, mutta
minun", -- hän penkoi erästä laatikkoa ja veti sieltä esiin paksun
niteen ilman kansia -- "vaikka se ei olekaan niin kaunis kuin se oli
kerran, niin se on vielä yhtä käyttökelpoinen."
"Minun on selityksillä varustettu", sanoi Patty, "ja kuvitettu.
Näytän heti miten erinomainen kirja se on"; ja hän alkoi laskeutua
portaita, mutta Priscilla esti hänet tulemasta alas ja hän nousi
jälleen ylimmälle astuimelle. "Minkä tähden", päivitteli hän
pelästyneelle "nahkiaiselle", "ette sanonut tarvitsevanne sanakirjaa
ennenkuin hän tuli takaisin. Sallikaa minun antaa Teille muutamia
neuvoja koulu-uranne alussa", lisäsi hän opettavaisesti. "Älkää
koskaan valitko itseänne suurempaa huonetoveria. Ne ovat vaarallisia."
"Nahkiainen" peräytyi äkkiä ovea kohden, joka samassa aukeni
ja kynnykselle ilmestyi miellyttävän näköinen tyttö, jolla oli
untuvanpehmeä, punertava tukka.
"Pris, sinä pakana veit minun vasarani!"
"Oh, Georgie, me tarvitsemme sitä paremmin kuin sinä! Tule sisään ja
auta meitä naulaamisessa."
"Hei, Georgie", huudahti Patty portailta. "Etkö luule tästä huoneesta
tulevan kauniin, sitten kun olemme saaneet sen valmiiksi?"
Georgie katseli ympärilleen. "Sinä olet paljon toivorikkaampi kuin
minä olisin", naurahti hän.
"Nyt siitä ei tietysti voi vielä sanoa mitään", vastasi Patty. "Me
aiomme verhota seinät tällä punaisella kankaalla ja maalata lattian
mustaksi; laittaa tummat huonekalut, punaiset verhot ja himmeän
valaistuksen."
"Kuinka ihmeessä", kysyi Georgie, "luulette saavanne heidät koskaan
suostumaan sellaiseen? Minä pistin kolme pientä, vaivaista nupia
seinään juuri tänään ja Peters kävi heti vihasta puhkuen minun
kimppuuni aikoen kannella ellen ottaisi niitä heti pois."
"Me emme kysy koskaan lupaa", selitti Patty. "Se on ainoa keino."
"Teillä on aika työ edessänne, jos toivotte saavanne kaikki valmiiksi
maanantaiksi", huomautti Georgie.
"_C'est vrai_", myönsi Patty, laskeutuen reippaasti alas portailta,
"ja te saatte jäädä auttamaan meitä. Meidän täytyy saada kaikki
huonekalut muutetuksi makuuhuoneeseen, ja matto viedyksi ylös
ennenkuin voimme alkaakaan maalata." Hän katsoi "nahkiaista"
tutkivasti. "Onko Teillä hirveän kiire?"
"Ei erittäin. Minun huonetoverini ei ole vielä saapunut, joten minä
en voi ruveta järjestämään."
"Sepä oli hauskaa; sitten Te voitte auttaa meitä huonekalujen
siirtämisessä."
"Patty!" sanoi Priscilla, "että sinä viitsit!"
"Minä jään hyvin mielelläni auttamaan, jos vaan tahdotte."
"Todellako!" sanoi Patty ystävällisesti. "Olen unohtanut kysyä
Teidän nimeänne", jatkoi hän, "enkä luule Teidän pitävän 'nahkiaisen'
nimestä; se ei ole kylliksi tarkka nimitys."
"Nimeni on Genevieve Ainslee Randolph."
"Genevieve Ains -- hyvänen aika! En voi muistaa sitä. Mitä pidätte,
jos kutsun Teitä lyhykäisyyden vuoksi Lady Clara Vere de Vere'ksi?"
"Nahkiainen" näytti epäröivän ja Patty jatkoi: "Lady Clara, sallikaa
minun esittää huonetoverini, neiti Priscilla Pond. Hän on hyvä
atleetti ja voittaa sadan yardin kilpailussa ja esteratsastuksessa
ja saa siten nimensä sanomalehtiin. Ja hyvä ystäväni, neiti Georgie
Merriles, yhdestä Bakotan vanhimmista perheistä. Neiti Merriles on
hyvin lahjakas -- laulaa sekakuorossa, soittaa kammalla --"
"Ja", keskeytti Georgie, "sallikaa minun esittää neiti Patty Wyatt,
jolla --"
"Ei ole mitään erikoisalaa", sanoi Patty vaatimattomasti, "mutta on
ainoastaan hyvä ja kaunis ja iloinen."
Samassa koputettiin ovelle, joka aukeni vastausta odottamatta. "Neiti
Theodora Bartlet", jatkoi Patty, "yleisesti tunnettu nimeltä Twin, ja
neiti Vere de Vere."
"Neiti Vere de Vere", mutisi Twin ällistyneenä ja istuutui
vaatearkulle.
"Nimitystä Twin" [kaksoinen], selitti Patty, "käytetään
ainoastaan vertauskuvallisessa merkityksessä. Tämän nimen sai
hän 'nahkiais'-vuotenaan ja sen aihe on häipynyt muinaisuuden
aamuhämärään."
"Nahkiainen" katsoi Twin'iin ja avasi suunsa, mutta sulki sen jälleen
mitään sanomatta.
"Minun mielilauselmani", sanoi Patty, "on aina ollut: Vaitiolo on
kultaa. Huomaan olevamme siinä suhteessa hengenheimolaisia."
"Patty", sanoi Priscilla, "lakkaa kiusaamasta sitä lapsi parkaa ja
ryhdy työhön."
"Kiusaamasta?" sanoi Patty. "Enhän minä häntä kiusaa; olemme juuri
tulleet tutuiksi. Luulen kuitenkin, ettei tässä ole aikaa turhiin
kohteliaisuuksiin. Tahdotko lainata jotain?" lisäsi hän kääntyen
Twin'in puoleen, "vai pistäydyitkö vierailulle?"
"Vierailullepa tietenkin, mutta luulen, että tulen uudelleen sitten
kun täällä ei ole huonekaluja nostettavana."
"Ei sinulla satu olemaan kaupunkiin menoa tänä iltana?"
"Kyllä", sanoi Twin. "Mutta", lisäsi hän varmuuden vuoksi, "jos on
kysymys akkunaverholistoista, niin minä kieltäydyn niitä tuomasta.
Tarjouduin tuomaan yhden Lucille Carter'ille eilisiltana, kun hänellä
oli sellainen kiire toimeenpanna muuttokemut ja olin vähällä lävistää
sillä konduktöörin noustessani vaunuun; ja esittäessäni hänelle
anteeksipyyntöjäni iskin sen toisella päällä rouva Prexy'ltä hatun
päästä."
"Meillä on akkunaverholistoja niin paljon kuin tarvitsemmekin", sanoi
Patty. "Mutta meidän pitää saada hiukan maalia -- viisi purkkia
mustaa väriä ja kolme pensseliä; kiitoksia paljon ja näkemiin. Nyt",
jatkoi hän, "on meidän kaikkein ensiksi saatava tuo ovi alas, ja
minä menen kiristämään ruuvitaltan siltä vastahakoiselta Peters'iltä
sill'aikaa kun te irroitatte naulat matosta."
"Häneltä et sitä saa", sanoi Priscilla.
"Saathan nähdä", sanoi Patty.
Viisi minuuttia myöhemmin hän palasi takaisin heiluttaen päänsä
päällä ruuvitalttaa. "_Voilà, mes amies!_ Peters'in kaikkein paras
ruuvitaltta, josta minä olen personallisesti vastuunalainen."
"Kuinka Sinä sen sait?" kysyi Priscilla epäluuloisesti.
"Sinä käyttäydyt", sanoi Patty, "ikäänkuin luulisit minun iskeneen
hänet tainnoksiin johonkin pimeään nurkkaan ja ryöstäneen sen
häneltä. Minä vaan pyysin sitä häneltä kohteliaasti ja hän kysyi
minulta mitä sillä tekisin. Minä sanoin hänelle, että tahdoin
irroittaa ruuveja ja se syy tepsi häneen niin, että hän ojensi sen
minulle sanaakaan sanomatta. Peters", lisäsi hän, "on hyvä; hän on
vain kuten kaikki muutkin miehet -- häntä kohtaan täytyy käyttää
viekkautta."
Kello kymmenen samana iltana oli numero 399:n matto sievästi
kokoonkäärittynä asetettu ylemmän käytävän toiseen päähän. Koko
lähitienoo oli tärpätin hajun vallassa ja numero 399:n lattia
kiiltävän musta, paitsi neljää tai viittä maalaamatonta paikkaa,
jotka Patty nimitti "askeltaviksi" ja jotka piti maalata myöhemmin.
Jokainen, joka sattui iltapäivän tai illan kuluessa pistäytymään
sisään sai ottaa pensselin käteensä ja vuoron perään ruveta
polvillaan maalaamaan lattiaa. Paitsi lattiaa, muutettiin kolme
kirjahyllyä ja yksi tuoli mahongista flaamilaiseksi tammeksi ja
jälellä oli vielä puoli purkkia maalia, jonka Patty koetti parhaansa
mukaan saada käytetyksi.
Saaden vaivoin pidetyksi puuhansa salassa pystyttivät he jälleen
portaat seuraavana aamuna, ja verhojen ripustaminen jatkui suurella
riemulla, kunnes äkkiä kuului ovelta koputus, mikä keskeytti työn.