Ystäviämme, jotka olivat uskollisesti seuranneet toisiaan
vastoinkäymisissä, ei viimeisen taistelun jälkeen uhannut mikään vaara.
Haudattuaan Trangoil Lanecin ruumiin saman ulkonevan kallionkielekkeen
alle, jota donna Rosario oli käyttänyt turvapaikkanaan, lähtivät he
vaeltamaan hacienda de la Palomaa kohti, jonne he onnellisesti
saapuivatkin. Sieltä jatkoivat he matkaansa Santiagoon.
Rauha vallitsi nyt tässä kaupungissa, joka oli kauan ollut kapinan
lietenä. Don Gregorio Peraltan johtamana, joka don Tadeon katoamisen
jälkeen oli valittu Chilen tasavallan presidentiksi, parantuivat maan
olot huomattavasti. Hän oli jo kauan aikaa pitänyt ystäväänsä
kuolleena. Kukapa voi siis kuvailla hänen iloista kummastustaan, kun
tämä ilmestyi eräänä päivänä terveenä ja hyvinvoipana Santiagoon. Kuin
kulovalkea levisi tieto hänen paluustaan kaikkialle. Peralta tahtoi
jättää paikkansa ystävälleen, mutta tästä ei don Tadeo tahtonut kuulla
puhuttavankaan -- hänen isänmaansa oli pelastettu, ja niiden monien
liikuttavien tapausten jälkeen, joita hän oli kokenut, halusi hän
vetäytyä perhe-elämän rauhaan.
Nuo viisi vangittua araukani-päällikköä oli todellakin ammuttu, ja jo
ennen mainitsemiemme ehtojen mukaan tehtiin molempien kansojen kesken
liitto, joka myös tulevaisuudessa takasi heille siunaustatuottavan
rauhan.
Kuukausi äskenkuvailemiemme tapahtumien jälkeen vietettiin don Tadeon
talossa hiljaista mutta iloista juhlaa; kreivi Ludvig Preboisin ja
donna Rusarion häitä. Täten täytti entinen Mustan Sydämen johtaja
lupauksen, jonka hän oli antanut itselleen elämänsä kohtalokkaimpien
hetkien aikana, ja täytti myös samalla kaksi nuorta sydäntä onnella.
Huolimatta Ludvigin ja muiden hartaista rukouksista ja pyynnöistä eivät
Valentin ja Curumilla jääneet ystäviensä maakartanoon. Kuinka vaikeiksi
jäähyväiset tulivatkaan, etenkin ensinmainitulle, joka oli monta vuotta
ollut Ludvigin ystävä ja toveri, veti häntä kuitenkin sisäinen
levottomuus ja uudestaan herännyt kuljeskeluhalu eteenpäin. Minkätähden
jäisi hän tälle paikalle, josta hänellä oli enemmän synkkiä kuin
iloisia muistoja? Ludvig oli iloinen ja tyytyväinen, ja se oli kylliksi
Valentinille.
Kun kreivi eräänä päivänä etsi ystäviään puhuakseen heille tästä
asiasta, olivat he kadonneet. Myöhemmin sai hän tietää, että he olivat
menneet Curumillan kotipaikalle ja sitten yhä syvemmälle erämaahan, kun
Kepeäjalka -- päällikön vaimo -- oli surmattu sodassa.
Viisi vuotta myöhemmin päätti don Louis -- siksi kutsuttiin
ranskalaista yleisesti -- matkustaa nuoren vaimonsa kera chileläisille
tasangoille. Matka vei heidät Rio Pablo joen läheisyyteen, ja heille
muistui heti mieleen pieni särkkä, joka oli ollut surullisten
tapahtumain näyttämöpaikkana. He löysivät sen aivan samanlaisena kuin
ennenkin lukuunottamatta muutamia yksinkertaisia, liikuttavia sanoja,
jotka olivat hakatut haudalla seisovaan graniittipatsaaseen:
"_Trangoil Lanec -- Syvä Laakso. Rauha jalon sotilaan
ja urhoollisen päällikön, muistolle_."
Ludvig aavisti, mistä tämä kirjoitus oli tullut. Se oli viimeinen
kiitollisuudenosoitus ystävän kädestä.