Kalliolinnoituksen puolustajat kummastuivat suuresti nähdessään
intiaanien purkavan leirinsä ja katoavan pitkässä ratsastuslinjassa
aarniometsään. Pian saivat he tietää syyn siihen. Don Gregorio Peralta
tuli näkyviin asestetun joukkonsa kanssa ja ilmoitti heille merkkien
avulla, että tie laaksoon oli vapaa.
Meidän ei tarvitse mainita, että don Tadeo lähti heti seuralaisineen
ystäviänsä vastaan. Nämä antoivat heille vain ikäviä tietoja.
"Kenraali Bustamente on päässyt pakoon!" sanoi don Gregorio.
"Tiedän sen!" vastasi don Tadeo.
"Niin, mutta te ette tiedä, että tuo roisto on taas kiinnittänyt
araukanien huomion itseensä. Kahdeksan päivän kuluttua tulevat nämä
villit soturit tekemään peloittavan sotaretken ja hyökkäämään
maakuntiemme kimppuun Antinahuelin johdolla."
"Teurastus ei ole siis vielä loppunut?"
"Ikävä kyllä, ei! Tiedonantoni ovat uskottavia; eräs luotettavimmista
vakoojistamme on antanut ne minulle."
"Silloin emme saa viivytellä hetkeäkään. Takaisin Valdiviaan."
Chileläiset alkoivat nyt marssia kaupunkia kohti. Ludvig ja Valentin
läksivät intiaaniystävineen seuraamaan araukaneja. He olivat varmoja
siitä, että Antinahuel kuljetti vankiansa, donna Rosariota, mukanaan,
ja aikoivat siis pysytellä hänen läheisyydessään pelastaakseen
tilaisuuden sattuessa Rosarion.
Don Tadeon tulosta Valdiviaan muodostui säännöllinen riemukulkue.
Uhrautuvan työnsä takia oli hän saanut paljon ystäviä ja puoluelaisia.
Se suuri valta, joka kuului ennen Bustamentelle, annettiin nyt hänelle,
ja aprikoimatta antoi Santiagon senaatti suostumuksensa siihen.
Väsymätön don Tadeo mietti jo, kuinka hän tekisi vihollisen hankkeet
tyhjiksi ja tekikin reippaan päätöksen. Hän päätti jakaa sotavoimansa
kahteen osaan. Toinen marssisi de Peraltan johtamana Araukaa,
vihollisen pääkaupunkia kohti, ja toinen, joka olisi suurempi, lähtisi
hänen johtonsa alaisena Biobioon auttamaan Concepcion maakunnassa
olevia joukkoja ja saattamaan samalla viholliset kahden tulen väliin.
Kokeneena sotilaana tiesi hän, että puoluesodat eivät saaneet kestää
kauan -- muutamia yhteentörmäyksiä sai tapahtua, ja jos oli
mahdollista, täytyi asia ratkaista niin pian kuin mahdollista.
Don Tadeo järjesti siis heti pienen armeijan, jonka oli määrä marssia
Araukaa kohti, ja valmistautui itse Biobion retkeä varten. Mutta sitä
ennen täytyi hänen lähettää luotettava mies Concepcioon ilmoittamaan
maakunnan kuvernöörille, kenraali Fuentesille, aikomuksistaan. Mutta
tämäpä ei ollutkaan mikään helppo tehtävä. Mietittyään hetken asiaa
päätti hän turvautua sotajuoneen ja kutsui luokseen Joanin, joka oli
jäänyt chileläisten luo.
"Luuletteko voivanne päästä Concepcioon joutumatta sen ympärillä
parveilevien intiaanien vangiksi?" kysyi hän tältä.
"Joan koettaa", vastasi araukani rauhallisena.
"Hyvä, minä annan teille erään tehtävän, josta riippuu elämä tai
kuolema. Onko teillä hyvä hevonen? Eikö? Siinä tapauksessa lahjoitan
teille yhden omistani, joka on nopea kuin myrskytuuli."
"Mitä minun täytyy tehdä?"
"Teidän täytyy jättää tämä kirje kenraali Fuentesille, joka on
Concepcion joukkojen johtaja. Mutta varokaa. Jos paperi joutuu
vihollisten käsiin, ovat kaikki yrityksemme turhat, ja me olemme
mennyttä kalua."
"Valkoisten Suuri Kotka voi olla rauhallinen."
"Vielä yksi asia. Ottakaa tämä tikari. Kun kenraali näkee sen, tietää
hän, että sanomanne on oikea. Mutta olkaa varovainen! Ase on myrkytetty,
ja pieninkin sen tekemä naarmu tuottaa kuoleman."
"Ooh, hyvä ase!" sanoi intiaani synkästi hymyillen. "Milloin lähden
matkalle?"
"Tunnin kuluttua. Käyttäkää tämä aika lepäämiseen."
"Hyvä." -- Intiaani poistui.
Toinen henkilö, jonka don Tadeo kutsui luokseen kirjoitettuaan uuden
kirjeen, oli don Ramirez. "No, don Ramirez", kysyi hän ystävällisesti,
"kuulutteko vielä meihin?"
"Kyllä, mutta..."
"Mutta? Puhukaa, puhukaa! Onko teillä syytä surkutella oleskeluanne
Valdiviassa?"
"Kenties!" vastasi senaattori salaperäisesti huoaten. "Voi, monta
kuukautta olen ollut peloittavien tapahtumien leikkipallona. Minulla on
ainoastaan yksi toivo, nimittäin saada palata perheeni luo. Todellakin,
jos Jumala soisi minun jälleen nähdä rakkaan Casa Azulini, niin
vannoisin ottavani jäähyväiset virastani, ja jättäisin sen jollekin
arvokkaammalle henkilölle."
"Teidän halunne on liiallinen", sanoi don Tadeo. "Jos sen täyttäminen
riippuisi minusta, niin ei teidän tarvitsisi odottaa kauan. Mutta
kuulkaahan, don Ramirez, minulla on eräs tehtävä teille, joka vaatii
koko rohkeutenne. Jos toimitatte tehtävänne hyvin, niin saatte, niin
totta kuin nimeni on Tadeo de Leon, palata rakkaan Casa Azulinne
luokse! Teidän täytyy nimittäin lähteä Concepcioon."
"Mitä?" kirkui senaattori kauhistuneena.
"Niin, teidän täytyy lähteä Concepcioon", toisti Tadeo, "jättääksenne
tämän kirjeen kenraali Fuentesille. Mutta kuinka -- onko se teistä
ikävää. Mitä on teillä sitä vastaan?"
"Voi, antakaa minulle anteeksi, teidän ylhäisyytenne", änkytti don
Ramirez. "Mutta sellainen tehtävä ei koskaan tule onnistumaan, jos
annatte sen minulle, ja luulen, että tekisitte parhaiten, jos
antaisitte sen jollekin luotettavammalle henkilölle."
"Pyh, te luotatte niin vähän itseenne! Te otatte siis tehtävän
haltuunne, ja mitä pikemmin suoritatte sen, sitä pikemmin saatte myös
nähdä Casa Azulinne."
"Mutta jollen onnistu?"
"No niin, silloin maksaa se päänne."
Senaattori nousi pelästyneenä tuoliltaan.
"Minähän olen kauheassa tilanteessa!" ähki hän. "Mitä minä teen?"
"Luonnollisesti lähdette Concepcioon -- mitäpä muuta? Puolen tunnin
kuluttua täytyy teidän olla matkalla."
Ryhtymättä pitempiin vastaväitöksiin ja rukouksiin, joiden hän tiesi
olevan hyödyttömiä, tarttui Ramirez kirjeeseen ja ryntäsi kuin
mielipuoli huoneesta.
"Mies raukka!" sanoi don Tadeo hymyillen sääliväisesti. "Hän ei aavista
minun toivovan, että viholliset saavat käsiinsä paperin, jonka hän vie
mukanaan. No niin, en luule, että hänellä on paljon pelättävää.
Antinahuel halveksii hänenlaisiansa miehiä. Jumala suojelkoon sukkelaa
Joania. Vangiksi joutuminen merkitsee hänelle samaa kuin kuolema." --
Hetken kuluttua nousi araukani satulaan ja ratsasti Concepciota kohti
sivuuttaen don Ramirezin, joka apealla mielellä ratsasti samaa tietä
myöten.