Näyttelijätär Mirjam Krausen huoneusto. Näkyvissä on hienosti
kalustettu seurusteluhuone pianoineen, tauluineen, mattoineen; eräällä
seinällä on joukko seppeleitä; kukkia on paljon ja niiden tuoksu
täyttää huoneen. Kaikki osoittaa hienoa, jonkunverran synkkää
vaikutusta suosivaa makua. Vasemmalla on eteinen, perältä johtaa ovi
ruokailuhuoneeseen ja oikeanpuoleisesta päästään makuuhuoneeseen.
Kaikilla ovilla aistikkaat, hiukan raskaat verhot.
Hänen luonaan on muutamia henkilöitä pienillä nimipäiväkutsuilla.
Näkyy, että äskettäin on tarjottu kahvia liköörin kera -- muutamat
lasit ovat vielä puolillaan.
Mirjam istuu paraillaan pianon ääressä soittaen. Hänellä on kaunis,
solakka vartalo, hienopiirteiset kasvot ja sielukkaat silmät. Jo hänen
vapaa, siro asentonsa mutta ennen kaikkea hänen hienostunut
kosketuksensa ilmaisee taiteilijan. "Valse triste" väräjää huoneessa
niin omituisen hillittynä ja salaperäisenä, että se on vallannut kaikki
vieraat.
Kun soitto on vaiennut, ovat vieraat yhä vaiti ja useiden kasvoilla
kuvastuu vakavuus ja liikutus.
LINDEVALL nuori, komea mies, puhuu sydämellisesti; mutta hänen
äänessään on myös hieman hilpeätä leikillisyyttä. Samalla kun kiitän
meidän ihastuttavaa emäntäämme hänen henkevästä soitostaan, täytyy
minun myöskin moittia häntä. Moittia siitä, että me saamme kuulla häntä
niin kovin harvoin. -- Mirjamiin kääntyen -- Ja minun mielestäni te
menettelette siinä hyvin väärin -- sillä tehän olette myöskin valmis
soittotaiteilija.
MIRJAM. Sallikaa...
Mutta hän ei ehdi sanoa enempää, sillä samalla Göös keskeyttää
hänet huomaamattaan. Tämä on lihavahko nuori mies, pulleat
kasvot sileäksi ajellut; hän on hiukan juopunut ja puhuu
suuriäänisesti ja itsetietoisesti.
GÖÖS. Minä yhdyn täydellisesti tuomari Lindevallin moitelauseeseen ja
luulen, että kaikki läsnäolijat yhtyvät siihen. Niin, minä vain toivon,
että teillä olisi monta nimipäivää vuodessa -- silloin ette ainakaan
voisi kieltäytyä soittamasta!
MIRJAM. Minä pyydän, herra Göös...
LINDÉN kalpea, pitkätukkainen, luonteeltaan tunteellinen ja innostuva.
Kyllä minunkin täytyy sanoa, etten ole kenenkään kuullut esittävän sitä
noin hyvin. Ja minkä ihmeellisen tunnelman te saattekaan aikaan...
Minusta tuntui aivankuin huoneen lävitse olisi leyhähtänyt jääkylmä
henkäys... tai jokin salaperäinen varoitus. -- Hiljempaa -- Tai
niinkuin olisi täällä esittänyt tanssinsa näkymätön kuolema...
LINNEA hieman lihavahko keski-ikäinen nainen; tekee liikkeitä ja puhuu
paatoksella; kateellisesti. Mutta herra Lindén! Tehän puhutte ihan
kauheita .. Älkää nyt meitä kokonaan säikähdyttäkö!
MIRJAM. Todellakin, hyvät herrat... Minun täytyy pyytää anteeksi jos
olisin saattanut teidät vakavalle tuulelle...
LINDEVALL. Älkäähän nyt neiti... Se juuri osoittaa, että te olette
todellinen taiteilija!
MIRJAM hymyillen. Lakatkaa nyt, herra Lindevall... Ja käykäämme tänne
viereiseen huoneeseen ottamaan hedelmiä! Älkää tekään, herra Lindén,
muistelko enää minun ikävän kappaleeni vaikutusta...
LINDÉN. Päinvastoin! Minä muistan sen aina...
GÖÖS juopuneesti. Te esititte sen suuremmoisesti... niin,
suuremmoisesti on oikea sana.
MIRJAM. No, olkaa nyt ystävällisiä ja siirtykää toiselle puolelle.
ÄÄNIÄ. -- Kiitoksia, kiitoksia vain!
Alkavat poistua perällä olevaan ruokailuhuoneeseen.
LINDEVALL. Neiti, sallikaa kysyä, oletteko käskenyt Bruno Stormin tänne
tänä iltana?
MIRJAM. Kyllä! Hän on nyt juuri estetty, mutta hän lupasi varmasti
tulla hiukan myöhempään.
Mirjam poistuu.
LINDEVALL. Kiitoksia tiedostanne!
LINDÉN Lindevallille, kuiskaten. Tuleeko hän tänne tänään?
LINDEVALL. Tulee.
LINDÉN poistuessaan. Siinä on sangen mieltäkiinnittävä nuori mies. Onpa
hauska tutustua häneen...
Poistuvat.
Väliovi on auki; vain raskaat verhot peittävät oviaukon. Ja sieltä
alkaa kuulua lautasien ja hedelmäveitsien kalinaa sekä epämääräistä
puheensorinaa.
LUND jää viimeiseksi, ottaa uuninreunalta Mirjamin kuvan ja katselee
sitä ajatuksissaan. Ruokailuhuoneesta kuuluu epäselvästi Mirjamin ääni.
MIRJAM. Olkaa nyt ystävällisiä. Kas, eivätkö kaikki tulleetkaan?
Ilmestyy ovelle ja huomatessaan Lundin, tulee hänen luokseen
kysyvä ilme kasvoillaan.
Miksi et tullut?
LUND hillityllä äänellä. Aioin juuri tulla -- olin vain ajatuksissani.
Ja siihen olet syypää sinä, Mirjam -- ja sinun hurmaava soittosi.
Tiedätkö, minusta tuntui aivankuin olisimme olleet kahden... kahden
koko maailmassa. Niinkuin olisin nähnyt suloista unta, josta ei
milloinkaan tahtoisi herätä. Vasta kun olit lopettanut, huomasin
vieraat...
MIRJAM. Niinkö...?
LUND. Niin... Minä en ajatellut lainkaan tuota kummallista säveltä...
näin vain sinun valkeat kätesi, jotka loihtivat esille nuo äänet -- ja
muistelin. Silmieni ohi liukui koko se ihana aika, jonka olen saanut
viettää kanssasi -- minä muistin kaikki. Miten ihana onkaan elämä!
Suutelee Mirjamia.
MIRJAM teeskennellen pelästystä. Ystäväni... älä nyt.... Voivat nähdä.
LUND. Antaa heidän nähdä.
MIRJAM. Mutta etkö sinä lainkaan ajattele seurauksia? Saattaisivat
juoruta mitä tahansa...
LUND. Mitä me niistä enää välitämme? -- (Kiihkeästi) -- Ei, minä en voi
enää olla näin piilosilla sinun kanssasi -- aivankuin varkain. Minä
tahtoisin nyt juuri sanoa jokaiselle, huutaa, että sinä olet minun,
minun! Mirjam... minä kyllä tiedän, ettei tämä ole sopiva hetki, mutta
minä pyytäisin sinua vihdoinkin suostumaan avioliittoomme...
MIRJAM kiehtovasti hymyillen. Ehkä... ehkä, mutta ei nyt juuri... Nyt
minun pitää mennä... Saammehan puhua siitä joskus toiste... kun olemme
kahdenkesken...
LUND. Minä olen onnellinen jo näistä sanoistasi!
Suutelee Mirjamin kättä; aikovat mennä. Ruokailuhuoneen
melusta eroittuu Göösin kova, rehentelevä ääni.
GÖÖS. Mutta minä sanon, että hän on vaarallinen ihminen!
LINDEVALL. Ja minä sanon, että sinä olet kokonaan erehtynyt... hän on
parhaita miehiä mitä tunnen. Sen oikeudentuntoisempaa ja miehekkäämpää
ei...
Tulee sisään, jälessään Göös ja pari muuta herraa ja naista,
hedelmälautaset käsissään.
LINDEVALL. huomaten Mirjamin ja Lundin. Pyydän tuhannesti anteeksi,
että häiritsimme...
MIRJAM hymyillen. Ette mitenkään häiritse! Me keskustelimme herra
Lundin kanssa vain Pariisin viimeisistä teatteri-uutuuksista... Hän on
näet äskettäin käynyt siellä. Mutta saisinko tietää, kenestä te niin
innokkaasti väittelitte?
GÖÖS. Bruno Stormista.
MIRJAM. Hänestäkö? Mitä hänestä? Sepä mahtaa olla mielenkiintoista...
No, mitä herra Göös väittää?
LINNEA nauraen harmistuneesti. Ei enempää eikä vähempää näin suoraan
puhuen, kuin että hänestä kerran tulee hulluinhuoneen asukas.
GÖÖS hieman tulistuen. Neiti suvaitsee panna minun suuhuni sanoja,
joita en ole koskaan lausunut!
LINNEA. Se oli ainakin puheittenne sisältö!
SYLVIA. Niin minäkin sen ymmärsin...
MIRJAM. Sanokaa nyt minullekin, mitä hänestä tiedätte...
LINNEA jatkaen ivallisesti. Vaikka minä muuten luulen, että herra
Göösin hirveä pelko on pääasiassa hänen vilkkaan mielikuvituksensa
tuotetta. Herra Storm, joka näyttää niin sävyisältä ja kauniilta...
GÖÖS suuttuen. Kuka on sanonut, että minä häntä pelkään? Mutta sen
sanon, että tuon kauniin ulkokuoren alla, jota te niin suuresti
ihailette, asuu itse paholainen!
LINDEVALL hiukan kiivastuen. Nyt sinä menet liian pitkälle... tuo on jo
parjausta. Onko sinulla mitään todistuksia, kun teet noin rohkeita
väitteitä? Minä pyydän huomauttaa, että olen hänen ystävänsä, enkä
salli...
GÖÖS keskeyttää nauraen. Ahaa! Sinä aijot ruveta hänen asiamiehekseen,
jos hän nostaisi minua vastaan kunnialoukkausjutun! (Lyöden häntä
olkapäälle.) -- Sen jutun sinä, veli hyvä, menetät! Sillä todistuksia
minulla on vaikka kuinka paljon...