Krag oli kohdannut salamannopean ajatuksen.
"Silloin toivon löytäneesi salaperäisyyden ratkaisun", sanoi Brede
mielenkiintoisena.
"Se tahtoo sanoa, että aavistan sen."
"Mitä sinä sitten aavistat?"
"Siitä en vielä voi puhua sinulle, paras ystävä. Mutta niin paljon voin
kuitenkin sanoa, että se selitys, jonka aavistan, on kovin merkillinen,
melkeinpä uskomaton."
"Uskotko sinä, että voimme päästä selville varkaasta?"
"Kyllä."
"Niitä ei siis ole montaa?"
"Luultavasti ei, on vain yksi varas, mutta arvattavasti on olemassa
yksi tai toinen apulainen."
"Uskotko, että tämä apulainen on brittiläinen?"
"Kyllä, siitä olen vakuutettu. Etkö muista hänen esiintymistään
asemasillalla? Hänen aivan perusteeton kiivautensa ja menettelynsä
Järveniä kohtaan. Hänhän löi ja huusi kuin riivattu."
"Aivan oikein, hän riivaantui, koska hän huomasi, että häntä oli
seurattu."
"Se ei ole mikään syy menetellä niin kovakouraisesti. Enemmin on hän,
niin kuin jo olen sinulle aikaisemmin sanonut -- valmistanut koko
metelin, johtaakseen läsnäolijani huomiokyvyn minusta, joka samassa
hetkessä jouduin varkauden alaiseksi."
"Paljon mahdollista, mutta meillä ei ole kylliksi syytä vangita häntä.
On sangen vaarallinen asia panna vieraan maan vapaata kansalaista
vankilaan, kun siihen ei ole mitään erikoista syytä. Mutta varas,
varas, Krag! Missä ja miten olet hänet keksinyt?"
"Siihen tulokseen olen tullut", vastasi Krag pukeutuessaan uudelleen,
"erään sangen yksinkertaisen ajatuskokeen avulla. Loikoillessani tässä
sohvalla, ajattelin tilannetta odotussalissa ja asemasillalla.
"Se oli siellä ja se siellä. Sitä on mahdoton epäillä ja sitä voi
mahdollisesti epäillä. Ja samassa juolahti mieleeni, että ainoastaan
siten on se voinut tapahtua, sillä tavalla, mutta ei muulla."
"Mutta miten? Miten?", huudahti Brede innostuneena ja uteliaana.
"Myöhemmin, rakas ystävä", vastasi Krag, "mutta toistaiseksi täytyy
sinun auttaa minua."
"Missä?'
"Uudella matkallani."
"Matkustatko nyt taasen?"
"Kyllä."
"Minne?"
"Samaan paikkaan kuin viimenkin."
"Silloin kai täytyy sinun taasen pukeutua valepukuun?"
"Tietenkin. Ja et saa ilmaista kenellekään, että olen taasen
matkustanut."
"Pidän kyllä huolen sen salassa pysymisestä."
"Niin, ei kukaan saa tietää sitä, Brede, ei kukaan enempää kuin sinä ja
minä. Ei edes Järven saa sitä tietää, eikä myöskään poliisipäällikkö.
Pidän kyllä huolen itse siitä, ettei kukaan tunne minua."
"Kyllä varmaan, mutta miten aijot pukeutua ja mistä auttamisesta
puhuit."
"Ajattelen pukeutua tällä kerralla saksalaiseksi. Saksan juutalaiseksi
kultaseppätuotteiden matkustajaksi."
"Muistan juutalaisnaamiosi vielä entiseltään. Ne ovat erinomaisia,
mutta tulet toimeen paraiten itse, joten en oikeastaan ymmärrä mitä
teet avullani."
"Tunnetko erästä leikkikalua, johon lapset ovat kovin ihastuneita, jota
sanotaan pelirasiaksi?"
"Kyliä tunnen sellaisen", vastasi Brede hymyillen, "se on yhdistys
pelirasiasta ja kellokoneistosta, joka on muuten sangen hyvä. Mutta
mitä teet sinä sillä?"
"Se tulee auttamaan minua vangitessani varkaan ja paljastaessani hänet.
Sikäli kuin muistan voidaan tällaisilla pelirasioilla soittaa
yksinkertaisia säveleitä, määrätyllä kellon lyönnillä. Täten herätetään
esimerkiksi lapset lastenkamarissa eräillä raittiilla aamusävelillä.
Tämmöisen pelirasian täytyy sinun hankkia minulle."
"Kovin mielelläni, mutta en voi käsittää miten tulet sen kanssa
menettelemään."
"Se kyllä selviää sinulle, kun myöhemmin saat kuulla sen soittavan
siinä tilaisuudessa jonka tulen järjestämään."
"Tämä kuuluu yhtä salaperäiseltä", arveli Brede, "kuin suurten
matkalaukkujen katoaminen, kuin kaste auringon paisteessa."
"Se on juuri salaperäisyys, joka asian tekee minulle niin
puoleensavetäväksi. Toivon, että minulta varastetaan vielä kerta, sillä
silloin ei tule kestämään montaakaan sekunttia ennen kuin todellinen
varas on vallassani. Halloo, mitä siellä?"
Ankaraa koputusta kuului ovella ja viime hetkessä tökkäsi sisään nuori
Järven sanomalehti ojennettuna vapisevassa kädessä.
"Onko totta?" huudahti hän kalpeana mielenliikutuksesta.
"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Brede ja Krag samalla kerralla.
"Tässä solvauslehdessä", änkytti Järven, "on eräs luku uudesta
varkaudesta."
"Kolmannestatoistako?" kysyi Krag.
"Niin, silloin on se siis tosi."
Krag otti lehden käteensä ja hänen tarvitsi tuskin lukea
päällekirjoitusta, tullakseen vakuutetuksi sanomalehden tarttuneen jo
uutiseen.
Siinä oli nimittäin:
MATKAILIJAIN KAUHU TAASEN ESIINTYMÄSSÄ.
POLIISI TEHNYT ITSENSÄ NAURETTAVAKSI.
SALAPOLIISI ASBJÖRN KRAGILTA VARASTETTU AIKOESSAAN VANGITA
VARKAAN!!!
"En ymmärrä", mutisi Krag, "miten lehden toimitus on saanut tällaisen
uutisen. En ole puhunut kenellekään ja ei kukaan alhaalla asemalla
olisi voinut nähdä, että minulle olisi tapahtunut niin harmillista
tapausta."
"Olen arvattavasti ainoa, jolle olet puhunut siitä", sanoi Brede.
"Niin, ehdottomasti."
"Tja, silloin seisomme uuden arvoituksen edessä. Mutta lehden
toimituksen tulee osata tehdä selkoa, mistä ovat saaneet tämän
uutisen."
"Soittakaamme sanomalehteen."
Se tehtiin, mutta lehden toimitus vastasi, ettei se voinut jättää
mitään selityksiä, sillä he itse olivat saaneet sen nimettömänä.
"Miten uskallatte silloin julaista sellaista uutista sopimatta siitä
poliisin kanssa?"
"Olemme itse, silloin kun saimme tiedon, tiedustelleet sitä asemalta,
ja saamamme tiedot poliisin esiintymisestä yllämainitussa tilaisuudessa
saivat meidät vakuutetuiksi uutisen todenperäisyydestä. Ja eikö se ole
tosi?"
"Kyllä, aivan oikein", vastasi Krag.
Toimitus ihmetteli sekä salapoliisin rehellisyyttä että
kylmäverisyyttä.
"Aivan varmaan on varas itse lähettänyt uutisen nimettömänä", sanoi
Krag.
"Mutta miten voisi hän silloin tietää, että varastettu matkalaukku oli
sinun?"
"Hän on selvästi tietänyt sen, vaikkei minun nimeäni ollutkaan siinä,
eikä se sisältänyt mitään, mikä olisi voinut paljastaa minua. Toisin
sanoen varas on pahaa tarkoittava herra ja hän tuntenee itsensä kovin
eteväksi ja varmaksi."
"Siltä se epäilemättä näyttää. Halloo, siellä tulee vielä uusi vieras."
Kuultiin taasen naputusta ovella.
Tällä kerralla tulija oli poliisipäällikkö. Hän tuli samalle asialle
kuin Järven, ja oli hänellä kuten tälläkin, sanomalehti kädessä.
Poliisipäällikkö rauhoittui kuullessaan, ettei se ollutkaan niin
vaarallinen. Aivan varmasti oli Asbjörn Kragilta varastettu, mutta sen
oli hän myös laskenutkin, joten ei ollut tapahtunut mitään vahinkoa.
Sitävastoin arveli Krag varkauden johtavan varkaan pikaiseen
kiinnisaamiseen.
Hän oli tuskin tätä lausunut ja onnistunut rauhoittamaan
poliisipäällikköä, ennen kuin jälleen koputettiin ovelle, ja _pieni
neiti_ hyökkäsi sisään.