Niin usein kuunnellut ma olen sua, parhain
ja arin metsän laulajista siivekkäistä,
kun huilunäänes yli kuutamoisten tarhain
on soinut taikalauluansa yksinäistä.
Sen ymmärrän, se sävel lohduttanut varhain
jo on mun nuorta sydäntäni kärsiväistä,
ja halki elämäni kaipausten, harhain
se soinut tuskain, tunteiden on myrskysäistä.
Sa yksin olet sydämien tulkki ylhä;
et laula rahvaanjoukoille sa juhliville,
vaan yölle, metsälle ja taivaan tähtösille
sa avaat sydämesi sulut; korpi jylhä
vain kanteleena kaiun kantaa laulustasi
ja hautaa ikihiljaisuuteen tarinasi.