Kariston 50 p:n romaaneja N:o 17.
Arvi A. Karisto, H‰meenlinna, 1913.
O.-Y. H‰meenlinnan Uusi Kirjapaino.
Joseph Conrad on puolalaista sukujuurta, syntynyt jouluk. 6 p:n‰
1857, ja varsinaiselta kansalaistoiminnaltaan kauppalaivan kapteeni.
Alituisilla kiertelyill‰‰n maapallon et‰isimmiss‰kin satamissa
on h‰n harvinaisessa m‰‰rin tutustunut maailman eri seutuihin ja
kansoihin, ja se tuntemus on luonut pohjan h‰nen v. 1895 alkaneelle
jokseenkin tuotteliaalle kirjailijatyˆskentelylleen. H‰n on harvinaisen
mielenkiintoinen kertoja, nyky‰‰n sill‰ alalla Englannin etumaisia,
yleens‰ pyrkien esitt‰m‰‰n keskinkertaisilta n‰ytt‰viss‰ luonteissa
olosuhteiden esillepakottamaa suuruutta, suuntautukoonpa se taholle
tai toiselle. H‰n osaa luontevasti eritell‰ ihmisiss‰ ansiot ja viat,
voimakkaat ja heikot piirteet, kuvaustensa n‰ytt‰mˆin‰ k‰ytt‰en enemm‰n
tai v‰hemm‰n outoja oloja. H‰n on julkaissut n‰ytelm‰n, romaaneja ja
novellikokoelmia, joiden viimeksimainittujen joukossa "Voimaihminen" on
ilmestynyt "A Set of Six"-sikerm‰‰n kuuluvana v. 1908.
I
Vallankumouksellinen sota nostaa monia omituisia olentoja esille
huomaamattomuudesta, joka on tavallisten kansalaisten asemana
h‰iriintym‰ttˆm‰ss‰ yhteiskunnassa.
Erityisi‰ yksilˆit‰ kohoaa kuuluisuuteen paheittensa tai hyveittens‰
johdosta, taikka pelk‰st‰‰n tekojensa takia, joilla saattaa olla
tilap‰ist‰ t‰rkeytt‰, ja sitte he unohtuvat. Ainoastaan joidenkuiden
johtajien nimet s‰ilyv‰t aseellisen kiistan p‰‰tytty‰ ja j‰‰v‰t
historiaan, niin ett‰ ne ihmisten suorasanaisesta muistista h‰vitty‰‰n
esiintyv‰t yh‰ kirjoissa.
Kenraali Santierran nimi saavutti tuon kylm‰kiskoisen, paperilla
ja musteella ikuistetun kuolemattomuuden. H‰n oli hyv‰sukuinen
etel‰-amerikalainen, ja h‰nen elinaikanaan julkaistut teokset lukivat
h‰net sen mannermaan vapauttajiin Espanjan sortovallasta.
Tuo pitk‰llinen kamppailu, jota k‰ytiin riippumattomuuden hyv‰ksi
toiselta puolen ja vallan pelastamiseksi toiselta puolen, kehittyi
vuosien kuluessa ja vuorottelevan onnen vaihteissa vimmatuksi
ja ep‰inhimilliseksi ponnisteluksi el‰m‰st‰. Kaikki s‰‰lin ja
armeliaisuuden tunteet kuoleutuivat valtiollisen vihan kiihkoon.
Ja kuten on sodassa tavallista, se kansanjoukko, jolla on v‰himmin
voitettavaa ratkaisusta, k‰rsi enint‰ raskautusta syrj‰isess‰
el‰m‰ss‰‰n ja vaatimattomassa asemassaan.
Kenraali Santierra alotti palveluksensa luutnanttina siin‰
is‰nmaallisessa armeijassa, jonka johdettavakseen ker‰si kuuluisa San
Martin, sittemmin Liman vallottaja ja Perun vapauttaja. Vastik‰‰n
oli Bio-Bio-joen varrella ollut suuri taistelu. Saarretusta
kuninkaallisesta osastosta saatujen vankien joukossa oli muuan sotamies
nimelt‰ Gaspar Ruiz. Roteva rakenne ja iso p‰‰ tekiv‰t h‰net huomatuksi
vankikumppaniensa parissa. Mies tunnettiin erehtym‰ttˆm‰sti. Muutamia
kuukausia aikaisemmin oli h‰net huomattu kadonneeksi tasavaltalaisten
joukkojen riveist‰ tuollaisen kahakan j‰lkeen, joita sattui tihe‰‰n
ennen suurta taistelua. Ja jouduttuaan nyt kiinni ase k‰dess‰
kuningaspuoluelaisten joukosta ei h‰n voinut odottaa muuta kohtaloa
kuin tulla ammutuksi karkurina.
Gaspar Ruiz ei kuitenkaan ollut luopio; h‰nen mielens‰ saattoi tuskin
olla kyllin vire‰ harkitsemaan kavalluksen etuja tai vaaroja. Miksi
olisi h‰n vaihtanut puoluetta? H‰net oli vain siepattu vangiksi, h‰n
oli k‰rsinyt kovaa kohtelua ja kaikenlaista puutetta. Kumpaisellakaan
puolella ei osotettu hell‰tuntoisuutta vastustajia kohtaan. Tuli
p‰iv‰, jolloin h‰net muutamien muiden vangittujen kapinoitsijain
mukana komennettiin kuninkaallisten joukkojen eturiviin. Musketti oli
tyˆnnetty h‰nelle k‰teen. H‰n oli ottanut sen. H‰n oli marssinut.
H‰n ei tahtonut julmaa r‰‰kk‰yst‰ kuolintavakseen eik‰ senvuoksi
kielt‰ytynyt marssimasta. H‰n ei ymm‰rt‰nyt sankaruutta, mutta h‰nen
aikomuksenaan oli heitt‰‰ muskettinsa pois ensi tilaisuudessa.
Sill‰v‰lin oli h‰n lataillut ja laukoillut, jotta joku Espanjan
kuninkaan aliupseeri ei olisi ensim‰isen vastaanhangottelun
johdosta ampunut h‰nen p‰‰t‰ns‰ m‰s‰ksi. H‰n yritti selitell‰ n‰it‰
alkeellisia perusteita vartionsa kersantille, se piti silm‰ll‰ h‰nt‰
ja pariakymment‰ muuta sellaista karkuria, jotka oli summamutikassa
tuomittu ammuttavaksi.
Se tapahtui linnotuksen nelikulmaisella pihalla patterien takana,
jotka vallitsevat Valparaison ulkosatamaa. Upseeri, joka oli
todentanut h‰net Ruiziksi, oli mennyt matkaansa h‰nen vastav‰itteit‰‰n
kuuntelematta. H‰nen tuomionsa oli v‰‰j‰‰m‰tˆn; h‰nelt‰ oli k‰det
kytketty tiukasti sel‰n taakse; h‰nen ruumiinsa oli kauttaaltaan
hell‰n‰ monista muskettien kolhaisuista, joilla h‰nt‰ oli hoputeltu
tukalalla taipaleella vangitsemispaikalta linnotuksen portille. T‰m‰
oli ainoata j‰rjestelm‰llist‰ huomaavaisuutta, mit‰ saattue oli
osottanut vangeilleen nelip‰iv‰isell‰ matkalla vedest‰ kˆyh‰n seudun
halki. Satunnaisten jokien yli ment‰ess‰ sallittiin heid‰n h‰t‰isesti
lipoa janoonsa vett‰ kuin koirat. Iltasin viskattiin joitakuita
lihanrippeit‰ heid‰n keskeens‰, kun he ihan menehdyksiss‰‰n lys‰htiv‰t
pys‰hdyspaikkansa kivetylle kamaralle.
Seistess‰‰n linnan pihalla varhain aamulla, kun h‰nt‰ oli tuimasti
ajettu koko yˆ, tunsi Gaspar Ruiz kurkkuansa kurovan ja kielens‰
kummallisesti paisuneeksi.
Ja paitsi polttavan janon tunnetta tajusi Gaspar Ruiz sekavaa
suuttumusta, jota h‰n ei kyennyt oikein ilmaisemaan, ik‰‰nkuin ei h‰nen
henkinen tarmonsa olisi mitenk‰‰n vet‰nyt vertoja h‰nen ruumiinsa
voimakkuudelle.
Toiset tuomitun ryhm‰n vangit tuijottelivat p‰‰ painuksissa
hellitt‰m‰ttˆm‰sti maahan. Mutta Gaspar Ruiz hoki yh‰: "Mink‰t‰hden
min‰ olisin kuningaspuoluelaiseksi karannut? Mit‰ varten min‰ olisin
karannut? Sanokaa, Estaban!"
H‰n oli k‰‰ntynyt kersanttiin, joka sattui olemaan kotoisin samalta
tienoolta kuin h‰nkin. Mutta kersantti vain kerran kohautti laihoja
olkap‰it‰ns‰ eik‰ sen enemp‰‰ v‰litt‰nyt takanansa kumisevasta ‰‰nest‰.
Oli todellakin kummallista, ett‰ Gaspar Ruiz olisi karannut. H‰nen
omaisensa olivat liian halvassa asemassa, tunteakseen suurestikaan
mink‰‰nlaisen hallitusmuodon haittoja. Ei ollut olemassa mit‰‰n
syyt‰, miksi Gaspar Ruiz olisi halunnut omalla toiminnallaan
kannattaa Espanjan kuninkaan valtaa. Eik‰ ollut h‰n myˆsk‰‰n ollut
erityisen innokas ponnistelemaan sen kukistamiseksi. H‰n oli yhtynyt
vapausmiehiin mit‰ j‰rjestelm‰llisimm‰ll‰ ja luonnollisimmalla tavalla.
Joukko is‰nmaan yst‰vi‰ saapui er‰‰n‰ aamuna varhain h‰nen is‰ns‰
maatilalle, saarsi talon, keih‰sti vahtikoirat ja pisti lihoiksi
pulskimman lehm‰n ihan k‰den k‰‰nteess‰, "_Viva la Libertad_!"-huutojen
raikuessa. Pitk‰llisen ja virkist‰v‰n unen j‰lkeen puhui heid‰n
upseerinsa innostuneesti ja kaunopuheisesti vapaudesta. Kun he
poistuivat illalla, ottaen mukaansa muutamia is‰ Ruizin parhaita
hevosia omien rampautuneiden ratsujensa sijalle, l‰ksi Gaspar Ruiz
heid‰n matkassaan, sitte kun kaunopuheinen upseeri oli painavasti
kutsunut h‰nt‰ samaan joukkoon.
V‰h‰n j‰lkeenp‰in tuli kuninkaallinen osasto rauhottamaan piirikuntaa,
poltti maatalon, vei saaliinaan loput hevoset ja karjan ja siten
riistetty‰‰n vanhalta pariskunnalta kaiken maallisen omaisuuden j‰tti
heid‰t istumaan pensaan juurelle el‰m‰n arvaamattoman kalliin lahjan
nautintoon.